Heli Mutasen Itä-Suomen Yliopiston julkaisusarjassa julkaistun väitöskirjan mukaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolisten nuorten tilanne erilaisten paineiden puristuksessa on tukala. Tilaa identiteetin muodostamiselle ja toimijuuden kehittymiselle on vähän ja yhteiskunnan odotukset koetaan koviksi. (Mutanen, Heli: Struggle for agency and identities: young adults on the margins of education and employment. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2024,Publications of the University of Eastern Finland). Väitöskirjan julkistamisen yhteydessä tehdyssä Ylen uutisessa haastatellut nuoret naiset kuvasivat omaa kokemustaan ulkopuolisuuden tunteista ja pelosta, ettei kelpaa ehkä koskaan. Niin väitöskirjan tekstissä kuin uutisessakin korostui kokemusten kautta omaksuttu käsitys omien kykyjen ja osaamisen riittämättömyydestä. PAIKKOssa on käytetty käsitettä osaamisidentiteetti. Se on jokaisen oma käsitys siitä, mihin oma osaaminen ja kyky sen kehittämiseen riittää. Sitä on käsitelty PAIKKO blogissa mm. noin vuosi sitten ja syyskuussa 2022. Tutkimuksen tulokset vastaavat käytännön työssä omaksuttua käsitystä nuorten tilanteesta.

Enkö mahdu raamiin?

Jokaiselle ihmiselle kokemus joukkoon kuulumisesta ja merkityksellisyydestä on tärkeä. Jokaisen meistä työelämään osallistuvista on täytynyt luoda itsestämme kuva pärjäävästä, osaavasta ja kelpaavasta henkilöstä, joka selviytyy arkipäivänsä haasteista. Tätä kuvaa, identiteettiä, rakennamme koko elämämme ajan. Kun saamme lapsena tukea läheisiltä, koululaisina opettajilta ja kavereilta, pääsemme opiskelemaan ja valmistumme ammattiin identiteettimme kasvaa ja vahvistuu. Vääjäämättömät epäonnistumiset opettavat meitä tunnistamaan omat rajamme. Mutta entä, jos tuki jää puutteelliseksi ja kasvankin vakaumukseen, että en sovi joukkoon, en pärjää enkä osaa.

Lasten erilaiset kasvuympäristöt ja henkilökohtaiset valmiudet, mahdolliset oppimisen haasteet ja kehitysvaiheet vaikuttavat siihen, kuinka identiteetti kehittyy. Tutkimustiedon ja kokemustemme perusteella tiedämme, että lapsuuteen liittyy sellaisia riskitekijöitä, jotka vaikeuttavat tai jopa ehkäisevät positiivisen identiteetin rakentumisen. Kun tilanne lähtee varhaisessa vaiheessa väärään suuntaan, eikä korjaavaa apua aina löydy, tilanne vaikeutuu vuosi vuodelta.

Uskon, että jokaisella on ulkopuolisuuden kokemuksia. Pahin tilanne on tietysti silloin, kun negatiivista kehää ei saada poikki ja tilanne pahenee pahenemistaan. Ilman mitään ”erityistä” syytä koulutukset keskeytyvät, töitä ei löydy, omaa paikkaa ei ole eikä tule. Heli Mutasen sanoin silloin ”Marginaaliin asemoitujen nuorten aikuisten toimijuus- ja identiteettineuvottelut käydään kulttuurisesti rakentuvien ristiriitaisten ideaalien järjestyksissä varsin kapeas­sa tilassa”. Raami kapenee, eikä siihen tunnu mahtuvan mitenkään…

Mistä apua?

Varsin moni nuori miettii, täyttääkö ehkä koskaan yhteiskunnassamme asetettuja odotuksia koulutuksen ja työelämän suhteen. Oma käsitys omista valmiuksista on heikko, edellytykset oppimiseen koetaan nekin heikoiksi eikä tilaa epäonnistumiselle juurikaan ole. Eikä aikaa rakentaa uutta käsitystä ja konseptia menestymisen turvaksi. Toisaalta kaikkien tulisi työllistyä ja tehdä työtä, toisaalta töihin pääsemisestä on tullut erityisesti kouluttamattomien osalta saavuttamaton unelma. Jokainen haluaisi olla tärkeä ja merkityksellinen, mutta osa tuntuu putoavan merkityksettömiksi….

Helppoja ratkaisuja ei ole. Kun oma odotus on epäonnistuminen (koulutuksen keskeyttäminen, työttömyys tai soveltumattomuus), se toteutuu helposti. Kuka uskaltaa sellaisin ennakko-oletuksin yrittää täysillä -silloinhan putoaminen sattuu vielä enemmän. Ainoa keino on vahvistaa osaamisidentiteettiä, luoda uskoa omaan pärjäämiseen ja rakentaa pala palalta onnistumisten väylää koulutukseen ja työelämään. Heli Mutanen tarjoaa ratkaisuksi seuraavaa: ”koulutuksessa ja nuorten palveluis­sa olisi kiinnitettävä enemmän huomioita koulutukseen ja työhön liittyvien identiteettien rakentamisen kysymyksiin. Tuloksia voi hyödyntää kehitettäes­sä oppilaitoksissa tapahtuvaa ohjausta ja myös nuoriin suuntautuvia palve­luja sekä koulutuksen ja nuorten palvelujen yhteistyötä.”

Osaamistodistus identiteetin rakentajana

Osaamistodistuksella, pienten onnistumisten politiikalla ja niistä myönteistä palautetta antamalla on mahdollista rakentaa positiivisempaa identiteettiä. Tutkimusten tuloksia tulisikin nähdäkseni hyödyntää tämänkaltaisten mekanismien, nuorten palvelujen ja oppilaitosten välisten yhteyksien rakentamiseen. Suurin osa näistä ahtaassa tilassa toimivista nuorista ei ole valmis sitoutumaan suoraan edes tutkinnon osan suorittamiseen – tarvitaan polku pienempien onnistumisten kautta, jotta koulutukseen osallistuminen tulee käytännössä mahdolliseksi.

Täytyy olla vastaansanomaton tapa antaa niin luotettavaa palautetta, että se läpäisee herkän itsetunnon suojaksi rakennetun panssarin. Panssarin, joka on kasvatettu siksi, että omat mahdollisuudet sopia joukkoon on arvioitu heikoiksi. Osaamattomuuden identiteetti on rakennettu nuorten palveluihin päädyttäessä jo vahvaksi. Siksi pitää olla useita keinoja ohjauksesta osaamistodistukseen, jotta tätä identiteettiä voidaan muuttaa. Vain sen kautta onnistuminen – kouluttautuminen ja työllistyminen tulee mahdolliseksi.

Kuten väitöskirjan kirjoittaja ja haastatellut nuoretkin toteavat: tulee olla aikaa ja tulee olla vakuuttavia keinoja tilanteen laukaisemiseksi. Tähän tarvitaan meitä kaikkia.

Teksti: Susanna Uusitalo