Olen toiminut viimeiset yhdeksän (!) vuotta työvalmennustoiminnan kehittämistehtävissä. Aloittaessani 2009 tärkeimmältä asialta tuntui valmennusprosessien kehittäminen ja dokumentointi. Valmennuksessa oli keskimääräisesti ajatellen toimivat ympäristöt ja mahdollisuudet, mutta valmennusprosessien ja niiden tulosten ja vaikutusten dokumentointiin ei ollut työkaluja. Työvälineiksi muotoutuivat yksilölliset valmennussuunnitelmat, erilaiset dokumentaatioalustat ja valtakunnallinen työpajakysely, joiden avulla valmennusprosesseja otettiin ”hanskaan”.  Kehitimme projektissa helppokäyttöisen ja edullisen valmennuksen tilastointijärjestelmän, jonka avulla prosessien seuranta helpottui. PAR-järjestelmät levisivät käyttöön koko Suomeen ja ne jäivät pysyvästi OKM:n käyttöön.

Henkilökohtaisia valmennussuunnitelmia laadittaessa tuli luonnollisesti esiin jatkopolkujen hakeminen – ja sen kautta suuntautuminen ammatilliseen koulutukseen. Piti saada työvälineitä yksittäisten valmentautujien osaamisen tunnistamiseen. Tavoitteena oli luoda uskoa omiin mahdollisuuksiin selviytyä ammatillisesta koulutuksesta ja päästä sitä kautta kiinni myös työelämään. Käytimme osaan.fi -alustaa ja huomasimme, miten sen avulla päästiin kohtalaisen hyviin tuloksiin. Joidenkin kohdalla juurittiin halu ja tahto kouluttautua lähes täysin. Oli pakko löytää tapa dokumentoida osaamista ilman ”on tutustunut” tai ”ei riittävää osaamista” -kommentteja…. siitä syntyi PAIKKO. Työvalmennukseen oli löydettävä tapa antaa positiivista palautetta.

Kehitimme joustavan, monenlaisiin toimintaympäristöihin soveltuvan tavan tunnistaa työpaikan oppimismahdollisuuksia ja raportoida ne yhteismitallisesti. Oppimismahdollisuuksien tunnistamisen lisäksi kehitimme osaamistodistusmenetelmän, jossa sen sijaan, että toistetaan ”ei riitä” -kommenttia, kerrotaan vain ja ainoastaan siitä, mitä todistuksen saaja osaa. Todistus sisältää juuri ne asiat, joissa sen saaja riittää, osaa ja pystyy. Olemme todenneet tämän vahvistavan itsetuntoa ja tukevan jatkopolkujen pohtimista aivan eri tavalla. Riittämättömistä, ”ei-mistään-kotoisin” olevista ja opiskelemaan kykenemättömistä tulikin heitä, jotka uskaltavat, riittävät ja kykenevät – ja hakeutuvat töihin ja opiskelemaan entistä useammin.

Oppimisympäristöjen tunnistaminen ja toiminnan kirjoittaminen auki kokonaisuutena on herättänyt uudelleen halun kehittää oman toiminnan sisältöjä. Kuinka on mahdollista kehittyä niin, että pystytään luomaan tutkintoihin liittyviä osaamiskokonaisuuksia ja siten saada tunnistetuksi kokonaisia tutkinnon osia? Miten toiminnallisesti tuetaan parhaalla mahdollisella tavalla valmentautujia niin, että jatkopolut aukeaisivat? Tulevat kehittämishankkeet, kuten KYT ry:ssä aloittanut ESR-hanke VÄLITIN, miettivät valmennuksen sisältöjen ja menetelmien kehittämistä huomioiden PAIKKO-osaamistodistuksen mahdollisuudet ja sen yhteydessä rakennetun toiminnallisen pohjan. Samalla kehitetään dokumentaatiotapoja, jotka vastaavat uusien toimintamallien tarpeisiin.

Hankkeista sanotaan usein, ettei niistä jää niiden loppumisen jälkeen jäljelle kuin muistot eivätkä nekään riittävän kauaksi aikaa. Seuraavissa hankkeissa sitten voidaan rauhassa keksiä tuo keksitty pyörä uudelleen tai kaivella se naftaliinista, koska sehän on jo unohtunut ja vajonnut varjojen maille. Oli itselle helpottavaa keskustella kollegan kanssa, joka havaitsi KYT ry:n hanketoiminnasta saman kehittämisspiraalin, jonka itsekin olin ollut tunnistavinani. Olemmeko viimeinkin keksineet tavan, jonka avulla kehittämistoimintaa voi toteuttaa niin, että seuraavien hankkeiden toiminta pohjautuu aikaisempien hankkeiden tuloksiin? Uskon, että pitkäjänteinen ja tuloksekas kehittämistyö perustuu juurikin tähän – aikaisempien hankkeiden tulosten tuntemiseen ja hyödyntämiseen uusia hankkeita suunniteltaessa.

Teksti: Susanna Uusitalo