
PAIKKO-osaamistodistus ei ollut vain paperi, vaan valtava motivaatioruiske. – Sanotaan, että puutarhuriksi ei tulla vain kirjoja lukemalla, vaan kädet on laitettava multaan. Tämä pätee minuun täydellisesti, sanoo Aku. – Olen aina tiennyt olevani tekijätyyppi – paperit ja teoriat eivät ole minua varten, vaan opettelen asiat parhaiten toiminnan kautta. Nyt maaliskuun 2026 puolivälissä yksi merkittävä kuuden…

Meriva sr on Kemissä toimiva sosiaalipalvelujen tuottaja, jolle on myönnetty Yhteiskunnallisen yrityksen merkki. Perustehtävänä on valmennuksen, kuntoutuksen, työtoiminnan ja tuetun työllistämisen kautta edesauttaa ja tukea henkilöä hänen pyrkiessään avoimille työmarkkinoille ja ammatilliseen koulutukseen. Merivalla on otettu osaamisentunnistamisen väline Paikko käyttöön jo vuonna 2019, silloinen kehittämispäällikkö, nykyinen toimitusjohtaja Outi Hedemäki-Kantola toi taloon tulessaan mukanaan kokemuksensa Paikko-järjestelmän käytöstä ja Merivalla tunnistettiin ensimmäiset oppimisympäristöt. OK! -osaamispassilla osallisuutta -hanke 2024 toukokuussa startanneen OK! -osaamispassilla…

Kun kokemus antaa siivet ja rohkeuden lähteä lentoon. Kaiken pohjalla on ajatus siitä, että ihmisen kokemus ei ole vain taustaa tai selviytymistarinaa, vaan se voi muokkautua osaamiseksi, joka kantaa ja motivoi sekä tekijää itseään että ympäristöä. Kainuun KAVE -hanke toimii oppimisympäristönä kokemusasiantuntijoille ja vertaisohjaajille, jotka haluavat jäsentää omaa elämänkokemustaan, olla mukana toimimassa ja vaikuttamassa sekä…

Kokemusasiantuntijakenttä on erittäin laaja ja siellä syntyy runsaasti monipuolista osaamista. Osaaminen perustuu omakohtaiseen kokemukseen esimerkiksi palvelujärjestelmästä, sairaudesta tai muusta elämän haasteesta. Valitettavan harvoin tämä osaaminen kuitenkaan nousee riittävästi esiin työelämäpoluilla. Yhteistyössä Kokemuksesi on arvokas -hankkeen kanssa tunnistimme yli 40 oppimisympäristöä, joissa otettiin käyttöön PAIKKO-osaamistodistus. Peilasimme kokemusasiantuntijoiden osaamista kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkintoon. Tutkinnon osista otimme tarkasteluun…