
Olemme käyneet alkuvuoden ajan kamppailua toimintamme säilyttämisen puolesta. Olemme uskoneet siihen, että toiminnan jatkorahoitukselle on perusteita ja siihen, että tavalla tai toisella asiat järjestyvät. Uskomme ei ollut turha ja lopulta rahoituspäätös saatiin. Toiminta jatkuu, mutta huoli haavoittuvaisuudesta jäi. Ehdimme jo pohtia sitä, mitä PAIKKO-toiminnasta olisi jäänyt käteen…. Mitä toiminnan loppuessa olisi menetetty? PAIKKO on kymmenen…

Keskustelu koulutuspolitiikasta käy kuumana. Virallisena tavoitteena tuntuu olevan koulutustason nostaminen korkeakoulutusta lisäämällä, ohjaamalla jopa 70 % nuorista ikäluokista korkeakouluihin. Samalla työvoimapula koettelee aloja, joilla vaaditaan kovaa käytännön osaamista – sitä ammatillista perusosaamista, josta työnantajat kertovat olevan pulaa. Onko mahdollista sovittaa nämä trendit yhteen ja löytää sellainen linja, jossa monenlaiselle osaamiselle on tilaa? Mitä tehdään vailla…

Artikkelikuvassa vuodelta 2012 alkuperäinen PAIKKOtiimi, vasemmalta Kati Karjalainen, Susanna Uusitalo, Sanna Lähde ja Heidi Lokkila. Kun PAIKKO – paikka pajalta ESR-hanke käynnistyi 1.1.2012, siinä kehitetyn toimintamuodon jatkumisesta ei tietenkään voinut olla aavistustakaan. Tavoitteena oli silloin löytää keinoja tukea toisen asteen tutkintojen suorittamista työpajasijoituksin ja tunnistamalla osaamista työpajojen toiminnassa. Oppimismahdollisuuksien dokumentoinnista ja tunnistamisesta tuli hyvin nopeasti…

Vuosina 2016-18 ESR rahoituksella toteutetussa PAIKKO-verkko -hankkeessa kehitettiin erityisesti käyttäjäkoulutusta ja verkostotoimintaa. Verkostotoiminnan ja opinnollistamisen tueksi aloitettiin vuoden 2018 alusta PAIKKO-vertaiskonsulttikoulutus, joka pian muuttui PAIKKO-asiantuntijakoulutukseksi. Alun jälkeen asiantuntijoita on koulutettu kaikkiaan yli 60. Osa toimii aktiivisesti kentällä edistäen opinnollistamista ja PAIKKO-toimintaa omilla alueillaan ja organisaatioissa. Pääsääntöisesti asiantuntijakoulutusta järjestetään kerran vuodessa. Kenestä voi tulla PAIKKO-asiantuntija? Suurin…

Kirjoittaja: Petra Ranta, palvelukoordinaattori, KISÄLLI-pilotti KISÄLLI on yksi neljästä Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamasta uudenlaisen oppisopimusmallin pilotista. Sen tavoitteena on luoda työvaltaisen oppimisen ja koulutuksen palvelumalli TE-toimistoon ja lisätä opinnollistamista alueella. Asiakkaita ovat pääosin nuoret ilman ammatillista koulutusta. Opinnollistamista Satakunnassa oli toteutettu aiemmin pääosin typo-hankkeissa. KISÄLLI-pilotilla veimme opinnollistamisen myös alueen yrityksiin. Opinnollistamisen tueksi otimme käyttöön PAIKKO-palvelujärjestelmän…

Pieni tyttö kulkee yksin pää painuksissa kohti koulua. Toiset menevät porukalla edeltä iloisesti jutellen. Vatsaa vääntää ja pelottaa. Tänään palautetaan edellisen päivän ainekirjoitukset – ja tyttö tietää, mitä hänelle sanotaan. Tänään opettaja on keksinyt uuden tavan kertoa, että ei suju: ”tässä on sivun verran pisteitä, pilkkuja ja puuttuvia kirjaimia, jotka olit unohtanut. Sinähän voit käyttää…

Kesälomat on PAIKKOssakin vietetty ja edessä on erittäin aktiivinen ja monia muutoksia mukanaan tuova syyskausi. Toimintaamme koulutus-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikan liepeillä haastavat näillä kaikilla politiikan lohkoilla toteutettavat uudistukset, joiden vaikutuksia opinnollistamiseen on vaikea ennakoida. Tosiasia kuitenkin on, että osaavan työvoiman saatavuuden ja ihmisten työllistymisen turvaamisessa osaamisella ja sen tunnistamisella on suuri merkitys. Sosiaalipoliittisesti käydään keskustelua…

PAIKKO-järjestelmä on rakennettu perustaksi laadukkaalle osaamistodistustoiminnalle. Kokonaisuudessa yhdistyvät valmennus ja sen ammatillisia tutkintoja vastaava sisältö, luotettava dokumentointi sekä järjestelmän ylläpitäjän ja toiminnan toteuttajien välinen yhteistyö. Osaamisen tunnistamiseen liittyvien toimintojen ja prosessien tueksi järjestetään osaamistodistustoiminnan toteuttamiseen liittyvää koulutusta, jonka avulla tuetaan laadun toteuttamista ja kehittämistä. Osaamistodistus on käytössä tunnistetuissa oppimisympäristöissä Toiminnan ytimessä ovat tunnistetut mahdollisuudet kehittää…

Alusta asti PAIKKO-järjestelmän kehittäminen on nojannut neljään perusperiaatteeseen, jotka ovat Järjestelmän kehittämistyössä tämä on tarkoittanut sitä, että käytännön ratkaisuissa on otettu huomioon asioiden jäljitettävyys ja korostettu luotettavien tietolähteiden käyttöä. Jokainen oppimisympäristöraportti ja osaamistodistus on läpinäkyvästi jäljitettävissä dokumentaation kautta. Tuotamme jatkuvasti tietoa omasta toiminnastamme ja julkaisemme sitä eri kanavissa. Pidämme keskitetysti huolta siitä, että jokaisella käyttäjällä…

Millaista on laadukas opinnollistaminen? Miten opinnollistamisen ja osaamistodistustoiminnan laatua kehitetään? Laadun osalta voidaan luonnollisesti tarkastella koettua laatua toisaalta – ja pyrkiä toisaalta määrittelemään laatukriteereitä ja hakemaan jonkinlaista absoluuttista laatua. Kun kyse on toiminnasta, jossa on monen tasoisia toimijoita, joudutaan asioita yksinkertaistamaan ja kärjistämään, jotta päästään jonkinlaiseen määrittelyyn laadusta. PAIKKO laatua on kuvattu aiemmin neljällä eri…