PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.
Oppimisympäristön tunnistaminen
Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.
Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto 2024
| Perusteen nimi | Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto |
|---|---|
| Määräyksen diaarinumero | OPH-4389-2023 |
| Koulutukset | Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto |
| Osaamisalat | Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala |
| Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala | |
| Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala | |
| Tutkintonimikkeet | Nuoriso- ja yhteisöohjaaja |
| Kommunikaation ja viittomakielen ohjaaja | |
| Lastenohjaaja | |
| Voimaantulo | 01.08.2024 |
| ePerusteet | https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/8516660/tiedot |
Organisaatio
SaimaanVirta ry
Toimintayksikkö
SaimaanVirta ry, Karhumäenkatu 6, 55120 Imatra
Yhteyshenkilöt
Päivi Keronen, projektiasiantuntija, 050 439 8445, paivi.keronen@saimaanvirta.fi
Johanna Ovaska, työvalmennuspäällikkö, 050 435 9676, johanna.ovaska@saimaanvirta.fi
Mika Salminen, toiminnanjohtaja, 040 538 1860, mika.salminen@saimaanvirta.fi
Kotisivut ja sosiaalinen media
Kotisivut: https://saimaanvirta.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/SaimaanVirta
Instagram: https://www.instagram.com/saimaanvirtainsta/
Oppimisympäristö tunnistettu
15.10.2025
Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja
Kirsi Hiekkala, koordinaattori, KYT, PAIKKO
Oppimisympäristöraportti julkaistu
20.10.2025
Oppimisympäristön kuvaus
Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus
Oppiminen tapahtuu SaimaanVirta ry:n työpajaympäristössä. SaimaanVirta ry toimii yksityisenä sosiaalipalveluiden tuottajana sekä yksityisenä työllistymispalveluiden tuottajana paikalliselle työhallinnolle. Pääasiallisena toimialueena on Imatran seutukunta. Osa yhdistyksen palveluista kattaa kuitenkin koko Etelä-Karjalan. SaimaanVirta ry:n palveluilla vahvistetaan valmennukseen osallistuvien henkilöiden työelämävalmiuksia ja lisätään heidän ammattiosaamistaan. SaimaanVirran toimintaan osallistuu eri kulttuuritaustaisia henkilöitä, joten SaimaanVirran työpajaympäristö mahdollistaa oppimista kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Tehtäviä on seuraavissa SaimaanVirran valmennusyksiköissä: Kierrätysmyymälä, kädentaitojen valmennusyksikkö, tekninen valmennusyksikkö ja tietotekniikan valmennusyksikkö. SaimaanVirta ry:n valmennusyksiköt muodostavat monipuolisen oppimisympäristön, jossa huomioidaan valmentautujan yksilöllisiä tarpeita, kuten erilaisia oppimisen haasteita. Valmennusyksiköiden työpajaympäristöt mahdollistavat työelämän kaltaisen työskentelyn, johon kuuluu yksilöllinen motivoiminen sekä osallistaminen työ- ja yksilövalmennuksen avulla. Valmennusjaksoilla opetellaan työmarkkinoilla tarvittavia pelisääntöjä ja vahvistetaan työmarkkinoilla tarvittavaa osaamista valmentautujan tavoitteiden mukaisesti.
Oppimista voi tapahtua myös työpajaympäristön ulkopuolella esimerkiksi asiakastyötehtävissä asiakaskohteissa. Tällöin kyseessä on Valmennuksen seinätön paja -toimintamalli. Joissakin SaimaanVirta ry:n valmennusmuodoissa tehdään myös vierailuja sekä tutustumiskäyntejä lähialueen palveluihin ja kohteisiin kuten kulttuuri-, liikunta- ja koulutuspalveluihin.
Lisäksi oppimisympäristöihin sisältyy SaimaanVirran kehittämishankkeiden toimintaa. Kasvatus- ja ohjausalaan liittyvää osaamista on mahdollista osoittaa esimerkiksi Kokemusliikunnalla ja harrastuskokeiluilla työkykyä -hankkeessa (ESR+, 2024 - 03/2027), joka tarjoaa liikuntaan, luonto- ja kulttuurikokemuksiin sekä terveellisiin elintapoihin liittyvää ryhmätoimintaa sekä yksilöohjausta.
SaimaanVirta ry:n toimintaan osallistuvat ovat pääsääntöisesti täysi-ikäisiä. SaimaanVirta ry:n palveluihin osallistuvista noin 30 % on alle 30-vuotiaita nuoria. Toimintaan voi kiinnittyä työkokeiluun, palkkatuettuun työhön ja kuntouttavaan työtoimintaan. SaimaanVirran toimintaan voi myös sijoittua KELAn palvelujen kautta, esimerkkinä TEAK/Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus. Lisäksi joihinkin SaimaanVirran kehittämishankkeisiin on mahdollista kiinnittyä vapaaehtoisuuteen perustuen. Ammatillisen oppilaitoksen tutkinto-opiskelija voi suorittaa SaimaanVirran tunnistetuissa oppimisympäristöissä tutkinnon osan tai osia sillä edellytyksellä, että asiasta on tehty sopimus oppilaitoksen kanssa. Alle 18-vuotiaita on mukana lähinnä vain oppilaitosyhteistyön myötä.
Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnossa kuvatun osaamisen kerryttäminen toteutuu SaimaanVirran valmennusyksiköiden arjessa käytännön työtehtävissä sekä työ-, yksilö-, etä- ja verkkovalmennuksessa. Myös SaimaanVirran kehittämishankkeiden toiminnassa on mahdollista osoittaa osaamistaan. Kasvatus- ja ohjausalaan liittyvän osaamisen tunnistamisessa oppijan ja valmennukseen osallistuvan henkilöstön välinen vuoropuhelu on keskeinen osa oppimisprosessia. Oppija osallistuu myös oppimisen itsearviointiin.
SaimaanVirran valmennusyksiköissä valmentautujat saavat työvalmentajalta perehdytystä työtehtäviin sekä muuta henkilökohtaista ohjausta. Valmentautujalla on mahdollisuus tehdä työtä oman kiinnostuksensa ja omien oppimisen edellytysten puitteissa. Työtehtäviä muokataan siten, että taitojen karttuessa valmentautujaa ohjataan kohti vaativampia työtehtäviä. Työvalmentajien lisäksi SaimaanVirta ry:n yksilövalmentajat ja kehittämishankkeiden työntekijät osallistuvat valmennustyöhön ja osaamisen tunnistamiseen. Oppimistehtäviä on mahdollista tehdä myös itsenäisesti muun muassa Itslearning oppimisen ohjausjärjestelmän verkkovalmennusympäristössä.
Toiminnan erityispiirteitä
Valmentautujalle on tarjolla yksilöllistä valmennusta ja tukea työntekoon ja erilaisten tehtävien opetteluun. Tämä on valmentautujan näkökulmasta yksi työpajaympäristön eduista verrattuna moniin muihin työympäristöihin esimerkiksi yrityksissä. Jokainen valmentautuja otetaan vastaan yksilönä. Keskeisiä lähtökohtia ovat valmentautujan toiminta- ja työkyvyn sekä osallisuuden vahvistaminen, että työllistyminen, opiskelun aloittaminen, keskeytyneiden opintojen jatkaminen ja ylipäätään sujuva arki ovat mahdollisia.
Keskimääräinen valmennusjakson pituus on SaimaanVirrassa 3-4 kk. Palkkatukityöllistämisessä työsuhde on enintään 6-10 kk.
Työtehtäviä suunnitellaan valmentautujan omat lähtökohdat huomioiden. SaimaanVirta ry:n työpajaympäristö tarjoaa valmentautujalle mahdollisuuden ryhmässä toimimiseen sekä sosiaalisten taitojen ja työelämätaitojen kehittämiseen. Myös yksilö- ja etävalmennukseen osallistuminen on mahdollista SaimaanVirta ry:ssä toteutettavissa eri valmennusmuodoissa.
SaimaanVirrassa otetaan vastaan lahjoitettuja tekstiilejä, huonekaluja ja kodintarvikkeita, ja niitä ohjataan uudelleenkäyttöön. SaimaanVirta on Etelä-Karjalan alueella merkittävä toimija poistotekstiilin lajittelussa. Kiertotalouden ja kestävän kulutuksen edistäminen ovat keskeisiä asioita SaimaanVirta ry:n toiminnoissa sekä yhdistyksen strategiassa.
Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät
TILAT
Yhdistyksen käytössä olevat toimitilat sijaitsevat Imatralla osoitteessa Karhumäenkatu 6.
Tiloissa sijaitsevat seuraavat oppimisympäristöihin sisältyvät tilat:
- Kierrätysmyymälä
- Tekninen valmennusyksikkö: maalaamo sekä puu- ja metallityöpaja
- Kädentaitojen valmennusyksikkö: kädentaitojen työpajatilat, poistotekstiilin lajittelu, monitoimipaja
- Tietotekniikan työpajatila
- Valmentajien työtilat
Esimerkiksi asiakastöiden toteuttamisen yhteydessä työtehtäviä tehdään myös muualla kuin yhdistyksen käyttöön vuokratuissa toimitiloissa.
LAITTEET
SaimaanVirta ry:ssä on kannettavia tietokoneita oppimistehtävien tekemistä varten. Lisäksi SaimaanVirta ry:n tietotekniikan valmennusyksikössä on käytössä kahdeksan työpistettä, joissa on mahdollista harjoitella monia piirtämisen, suunnittelun ja 3D-mallintamisen ohjelmia ja käyttää oppimiaan taitojaan sisäisten- ja asiakastöiden tekemisessä. Tietotekniikan valmennusyksikkö toimii SaimaanVirran verkkokaupan ylläpitäjänä, ja tähän liittyen valmentautujilla on mahdollisuus osallistua verkkokaupan tuotteiden kuvaamiseen, verkkokauppaan liittyvien sisältöjen tuottamiseen sekä verkkokaupan ylläpitämiseen.
Tietotekniikan valmennusyksikön työvälineisiin ja ohjelmistoihin kuuluvat:
- Adoben ohjelmistot muun muassa Illustrator, PhotoShop ja Premiere Pro
- 3D Mallinnus ohjelma Blender
- Canon-järjestelmäkamera
- Kuvaamiseen ja videointiin lisävarusteita
- Suurkuvatulostin
- Piirtonäyttöjä
- Tekstiiliprässi lämpösiirtopainatukseen
SaimaanVirta ry:n valmennusyksiköiden laitteita voidaan käyttää yhteistyössä kunkin valmennusyksikön valmennushenkilöstön kanssa esimerkiksi taiteeseen ja luovaan ilmaisuun liittyvissä toiminnoissa. Tähän soveltuvat kädentaitojen valmennusyksikön laitteista esimerkiksi ompelukoneet. Teknisessä valmennusyksikössä on esimerkiksi puun työstössä tarvittavia laitteita, joita voidaan hyödyntää yhteistyössä teknisen valmennusyksikön työvalmentajan kanssa. Lisäksi SaimaanVirta ry:n ryhmätoiminta- ja neuvottelutiloissa olevaa välineistöä kuten neuvottelunäyttöä, videoneuvottelukameraa ja kokousmikrofonia on mahdollista käyttää apuna muun muassa etänä toteutettavissa suunnittelupalavereissa, ryhmätoiminnoissa ja neuvotteluissa.
PALVELUT JA MENETELMÄT
Valmentautujan osaamisen ja valmiuksien mukainen tekemällä oppiminen on SaimaanVirta ry:n valmennustoiminnassa keskeistä. Työpajaympäristö tarjoaa yhteisön, johon valmentautuja voi kiinnittyä. Työpajaympäristössä tarjotaan tukea arjenhallintaan sekä omien vahvuuksien ja tulevaisuudensuunnitelmien hahmottamiseen. SaimaanVirta on paikka, jossa on mahdollista etsiä omaa polkua ja unelmoida.
Jokainen valmentautuja haastatellaan pajalle tullessaan, että saadaan käsitys hänen ammatillisesta osaamisestaan ja muista hänen taidoistaan. Valmennusjakson alkaessa työtehtävät suunnitellaan kullekin valmentautujalle siten, että hänen osaamistaan ja mielenkiinnon kohteita huomioidaan. Työtehtävien vaativuustasoa voidaan nostaa osaamisen karttumisen ja valmentautujan toiveiden perusteella.
TYÖVALMENNUS
Työvalmennus muodostuu työtehtävien tekemisestä sekä työtehtäviin liittyvien tietosisältöjen oppimisprosessista. Keskeisiä työvalmennuksen teemoja ovat esimerkiksi työelämätaidot, työelämän pelisäännöt, työyhteisössä toimiminen, työturvallisuus ja vastuunotto omasta työstä. Keskiössä on oman osaamisen vahvistaminen ja tekemällä oppiminen turvallisessa, osallistavassa sekä vertaisoppimisen mahdollistavassa työpajaympäristössä.
YKSILÖVALMENNUS
Yksilövalmennuksen tavoitteet on yleensä laadittu ohjaavan tahon (esimerkiksi TYP) ja valmentautujan kanssa ennen valmennusjakson alkua. Yksilövalmentaja, valmentautuja, työvalmentaja sekä tarpeen mukaan nuoren verkosto laativat yhdessä valmentautujan tarkennetut henkilökohtaiset tavoitteet ja suunnitelmat valmennusjaksolle. Yksilövalmentaja on valmentautujan rinnallakulkija matkalla kohti jatkopolkuja. Keskeisenä tavoitteena on löytää yksilöllisiä polkuja kohti opiskelu- ja/tai työelämää.
Yksilövalmennuksen teemoja ovat muun muassa: Arjenhallinnan taidot, kokonaisvaltainen hyvinvointi, itsetuntemus, omat vahvuudet, omat mielenkiinnon kohteet, ihmissuhteet ja talouden hallinta. Keskeistä on valmentautujan osaamisen näkyväksi tekeminen sekä työ- ja koulutushakuun ohjaaminen.
RYHMÄTOIMINNAT
SaimaanVirta ry:n toimintaan kuuluvat ryhmätoiminnot perustuvat ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen: Ryhmätoiminta voidaan liittää osaksi valmentautujan henkilökohtaista valmennusprosessia.
ETÄ- JA VERKKOVALMENNUS
SaimaanVirta ry:n valmennustoimintaa on mahdollista toteuttaa myös etä- ja verkkovalmennuksena. Alustoina toimivat Itslearning oppimisen ohjausjärjestelmä ja Discord-sovellus. Etävalmennusta tehdään myös puhelimitse. Etä- ja verkkovalmennusta voidaan toteuttaa sekä yksilö- että ryhmätoimintana. Itslearning-järjestelmään palautetuista oppimistehtävistä muodostuu osa oppijan portfoliosta. Palautettuja oppimistehtäviä voidaan käyttää dokumenttina arvioitaessa henkilön osaamista tutkinnon osan osaamistavoitteisiin verrattuna.
TYÖHÖNVALMENNUS
SaimaanVirta tarjoaa työhönvalmennuspalvelua, jonka tavoitteena on auttaa valmentautujaa pääsemään avoimille työmarkkinoille. Valmennus on yksilöllistä, ja se räätälöidään kunkin valmentautujan mukaan. Keskeistä on työnhaun henkilökohtainen tukeminen, sopivien työpaikkojen löytäminen, työnhakuasiakirjojen laatiminen ja haastatteluun valmistautuminen.
Työhönvalmentaja voi olla tukena ja apuna työnantajan ja työntekijän välillä työsuhteen alussa tai koulutuksen aloittamisen jälkeen. Valmentajan tehtävänä on auttaa valmentautujaa työmarkkinoilla tarvittavan osaamisen ja vahvuuksien näkyväksi tekemisessä. Valmentaja myös välittää tietoa ja kokemuksia alueen työmarkkinoista. Hänellä on tietoa eri alojen työllisyystilanteesta sekä kokemuksia, miten erilaista osaamista voidaan sovittaa työnantajien ja avoimien työpaikkojen vaatimuksiin.
Työhönvalmennuksessa voidaan tehdä havaintoja valmentautujan osaamisesta ja oppimisesta samalla tavalla kuin työpajallakin. Työhönvalmennuksen aikana valmentautuja opettelee uuden tehtävän edellyttämiä tietoja ja taitoja työssä oppimalla.
Henkilöstöresurssit
SaimaanVirta ry:n valmennusyksiköissä työskentelee työvalmentajia ja yksilövalmentajia. Heidän lisäkseen SaimaanVirta ry:n palveluksessa on tukipalveluiden henkilöstöä ja SaimaanVirta ry:n kehittämishankkeiden työntekijöitä.
TYÖVALMENTAJAT
SaimaanVirta ry:n palveluksessa on työvalmentajia. Heillä ammatillista osaamista kyseisen valmennusyksikön tehtävistä ja toimintakentästä. Lisäksi työvalmentajilla on työelämäosaamista aiemmista työtehtävistä muun muassa yritysten palveluksessa työskentelystä. Työvalmentajat todentavat valmentautujan olemassa olevaa osaamista, vastaavat osaamisen kehittämisestä ja suunnittelevat työpajan työtehtäviä, niin että erilaista osaamista on mahdollista havainnoida ja kehittää.
YKSILÖVALMENTAJAT
SaimaanVirta ry:n palveluksessa olevilla yksilövalmentajilla on sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkinto.
MUU HENKILÖSTÖ
SaimaanVirta ry:n hallinnon ja kehittämishankkeiden henkilöstön ammatillinen osaaminen täydentää valmentajien ammatillista osaamista. Muu henkilöstö tukee omalla erityisosaamisellaan valmentautujien oppimista. Muu henkilöstö on myös mukana havainnoimassa valmentautujien osaamista.
Hallinnon henkilöstöön kuuluvat mm. toiminnanjohtaja, palvelupäällikkö, työvalmennuspäällikkö ja controller. Hallinnon henkilöstöllä on pitkäaikainen kokemus yksityisten sosiaalipalveluiden tuottamisesta sekä yksityisten työllistymispalveluiden tuottamisesta SaimaanVirta ry:n sekä sen edeltäjäorganisaatioiden palveluksessa. Hallinnon henkilöstöllä on myös aiempaa kokemusta esimerkiksi yrittäjänä toimimisesta.
Työhönvalmennusta antaa ensisijaisesti SaimaanVirta ry:n työvalmennuspäällikkö. Lisäksi esimerkiksi työhönvalmennukseen liittyvien kehittämishankkeiden työntekijät voivat soveltuvin osin osallistua työhönvalmennuksen toteuttamiseen.
Valmentajien ammatillista osaamista täydentää projektiasiantuntijan ja kehittämishankkeiden työntekijöiden ammatillinen osaaminen. SaimaanVirta ry:n kehittämishankkeissa yhtenä keskeisenä teemana on työllistymistä edistävien palvelujen kehittäminen. Osallisuuden vahvistaminen ja työelämään siirtymisen edistäminen ovat hankkeiden keskeisiä tavoitteita.
Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)
5 - 25
Referenssit
Muuta
Laptuote-säätiö sr:n ja SaimaanVirta ry:n toteuttamassa Osaamisen polut – osaamisen poluilla kohti työelämää -hankkeessa (2023–2025, ESR+) toimintaan sisältyy opinnollistamisen toimenpiteitä. Osaamisen polut -hankkeessa tehdään oppimisympäristöjen tunnistamista SaimaanVirta ry:n työpajaympäristöissä sekä mahdollisuuksien mukaan ulkopuolisissa yrityksissä. Myös Laptuote-säätiössä tehdään opinnollistamiseen liittyviä toimenpiteitä osana hankkeen toteutusta. Lisäksi Osaamisen polut -hankkeessa kehitetään uutta työhönvalmennuksen ohjausmallia.
Osaamisen polut – osaamisen poluilla kohti työelämää -hankkeessa toteutettu opinnollistaminen toi PAIKKO-osaamistodistuksen laatimisen osaksi valmennusta myös muissa SaimaanVirta ry:n kehittämishankkeissa sekä ennen kaikkea niin kutsutussa normaalissa toiminnassa, työpajatoiminnan arjessa.
Kuvat

SaimaanVirran Kierrätysmyymälässä

SaimaanVirta ry:n valmennusyksiköissä pääsee käyttämään luovuutta.

Tietotekniikan valmennusyksikössä valmentautuja voi oman kiinnostuksensa mukaisesti opetella erilaisten media-alan ohjelmien ja koneiden käyttöä.

Kädentaitoja SaimaanVirran teknisessä valmennusyksikössä

Liikuntalajien ja harrastusten testaamista SaimaanVirran porukalla
Tutkinnon muodostuminen
Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.
Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat
x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalallax Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen
- Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen
x Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
- Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat
x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla- Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
Valinnaiset tutkinnon osat
- Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö- Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien työympäristössä
- Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala
- Pakolliset tutkinnon osat
- Suomalaisella viittomakielellä toimiminen
- Kommunikointikeinojen käyttö vuorovaikutuksen edistämisessä
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
- Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan oppijan oppimisen ohjaaminen
- Valinnaiset tutkinnon osat
- Ikääntyvien toiminnan ohjaaminen
x Ilmaisun ohjaaminen
- Kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen ohjaaminen
- Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan aikuisen itsenäisen suoriutumisen ohjaaminen
- Koulunuorisotyössä toimiminen
- Kuurosokeiden ja näkövammaisten asiakkaiden toiminnan ohjaaminen
x Liikkumisen ohjaaminen
x Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
- Tukea tarvitsevien ohjaaminen
- Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan ohjaaminen
- Huippuosaajana toimiminen
x Ilmastovastuullinen toiminta
x Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen
Tutkinnon osat
Osaamisen arviointi
Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit
Henkilö- toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
- toimii yhteistyökykyisesti
- tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
- hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
- muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti
Ammattitaitovaatimukset
Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):
Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen
Henkilö
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
- noudattaa lastensuojelulain mukaista ilmoitusvelvollisuutta
x tuntee ja osaa toimia sosiaalihuoltolain huoli-ilmoituksen mukaisesti
x noudattaa ammattieettisiä ohjeita ja sopimuksia
x noudattaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia sekä lastenoikeuksien sopimusta
x kohtaa moninaisuutta kunnioittavasti ja luontevasti
x ottaa toiminnassaan huomioon yksilön itsemääräämisoikeuden
Ammatillinen vuorovaikutus
Henkilö
x kommunikoi asiallisesti ja selkeästi huomioiden asiakkaan tarpeet
x käyttää dialogisuutta vuorovaikutuksessa
x käyttää ja huomioi sanatonta viestintää tilanteen edellyttämällä tavalla
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaan erilaisia tunteita
x hyödyntää tietoa tunteiden merkityksestä vuorovaikutustilanteissa
x luo myönteistä, kannustavaa ja turvallista ilmapiiriä
x kannustaa asiakkaita yhteistyöhön
x antaa ja ottaa vastaan kannustavaa ja kehittävää palautetta
x ottaa vuorovaikutustilanteessa huomioon asiakkaan kielellisen, kulttuurisen ja katsomuksellisen taustan
x keskustelee työyhteisössä arvojensa ja ennakko-oletustensa vaikutuksista vuorovaikutustilanteissa
Hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtiminen
Henkilö
x toimii ensiaputilanteissa
x toimii hygieniaohjeistuksen mukaisesti
x huomioi asiakkaiden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia tarpeita
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaiden ruokavaliot
- toteuttaa lääkehoitosuunnitelmaa työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
Kasvatus- ja ohjausalan työtehtävissä työskentely
Henkilö
x työskentelee työpaikan arvojen ja tavoitteiden mukaisesti
x käyttää työssään tietoa suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta
x työskentelee työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x huomioi työskentelyssään työympäristön muita ammattiryhmiä ja heidän vastuualueitaan
x työskentelee työpaikan työsuunnitelman ja päiväjärjestyksen mukaisesti
x osallistuu kokoukseen työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x käyttää työssään kasvuun, kehitykseen ja elämäkulkuun liittyvää tietoa
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellista päivittäistä toimintaa
x käyttää kasvatus- ja ohjausalan välineitä ja ohjaustapoja
x ottaa työssään huomioon asiakkaan vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita sekä mahdollistaa onnistumisen kokemuksia
x mahdollistaa työssään asiakkaiden osallisuuden
Työelämätaidot
Henkilö
x noudattaa työaikoja
x huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan
x pukeutuu työpaikan ohjeiden mukaisesti
x noudattaa työntekijän oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuita
x noudattaa työympäristön työsuojelumääräyksiä
x huolehtii työkyvystään ja työhyvinvoinnistaan
x kertoo ammatillisen kasvun tavoitteistaan
Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen
Ohjaajana toimiminen
Henkilö
x toimii työympäristön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti
x toimii ohjattavien kanssa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaan
x kohtaa ohjattavat yksilöinä ja ryhmän jäseninä kuunnellen ja kunnioittaen
x laatii ohjattavien kanssa toiminnalle periaatteita ja sääntöjä
x työskentelee ohjattavien kanssa osallisuuden periaatteiden mukaisesti
x edistää ohjattaviensa sosiaalisten taitojen kehittymistä
x toimii kestävän kehityksen toimintaperiaatteiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa ohjattavan ryhmän kehitysvaiheesta
x soveltaa ohjaustilanteissa tietoa ryhmädynamiikasta
x käyttää tietoa yhteisöohjaamiseen liittyen
x toimii hyödyntäen tietoa yleisimmistä kasvun ja tuen tarpeista
Ohjauksen menetelmien käyttäminen
Henkilö
x suunnittelee ja toteuttaa retken työyhteisön käytänteiden mukaan
x suunnittelee ja toteuttaa tapahtuman työyhteisön käytänteiden mukaan
x huomioi esteettömyyden ja saavutettavuuden
x suunnittelee ja toteuttaa toimintaa huomioiden esteettisyyden ja viihtyvyyden
x osaa valita ohjaustyössään keskeiset välineet ja materiaalit ja laatii ohjaussuunnitelman
x ottaa toiminnassaan huomioon ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia ja toimijoita
x edistää ohjattavien omaehtoista harrastamista ja innostaa heitä hyvinvointia edistävään vapaa-ajan toimintaan
x hyödyntää tietoa leiri- ja retkitoiminnan keskeisistä periaatteista
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin
x käyttää digitaalisia toimintaympäristöjä työyhteisön käytänteiden mukaisesti
Projektityössä toimiminen
Henkilö
x suunnittelee ja toteuttaa projektimaisen työn työpaikan käytänteiden mukaan
x osaa valita tarkoituksenmukaiset ja monipuoliset menetelmät, välineet ja materiaalit projektimaiseen työhön
x hyödyntää tietoa projektityöhön liittyvästä talouden suunnittelusta
x arvioi projektin onnistumista asetettujen tavoitteiden mukaan
Turvallisuus ohjaustyössä
Henkilö
- huomioi toiminnassaan ohjattavien tavallisimmat sairaudet
- huomioi toiminnassaan ohjattavien tuen tarpeet
x osaa toimia ennaltaehkäisevästi liittyen turvallisuuteen
x osaa nimetä työhön liittyviä fyysisiä ja psyykkisiä riskejä
x hyödyntää tietoa turvallisuusmääräyksistä ja työturvallisuudesta työpaikan säädösten ja määräysten mukaisesti
x hyödyntää tietoa pelastussuunnitelmasta
x laatii suunnittelemaansa ohjauskokonaisuuteen turvallisuussuunnitelman
x hyödyntää tietoa työkyvyn ylläpitämisestä
Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
Toimintaohjeiden mukaan toimiminen
Henkilö
- kirjaa tarvittavat asiat työympäristön dokumentointijärjestelmään työpaikan käytänteiden mukaan
- hyödyntää tietoa kirjaamisen ja dokumentoinnin merkityksestä työssään
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
Yhteisöllisyyden tukeminen
Henkilö
x hyödyntää tietoa yhteisöllisyyden merkityksestä
x toimii ohjattavien kanssa tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti ja moninaisuutta kunnioittaen
x käyttää tietoa ennaltaehkäisyn merkityksestä ohjaustyössä ja työskentelee ennaltaehkäisevällä työotteella
x työskentelee edistäen ohjattavien arjen- ja elämänhallintaa
x ehkäisee ohjauksellisin keinoin yksinäisyyttä
- käyttää tietoa ohjattavan lähiverkoston merkityksestä
x hyödyntää tietoa syrjäytymiskehityksestä ja syrjäytymisestä
x hyödyntää tietoa radikalisoitumisen prosessiin liittyen
Sosiaalinen vahvistaminen ja osallisuus ohjaustyössä
Henkilö
x hyödyntää tietoa erilaisista riippuvuuksista
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen ohjauskokonaisuuden sosiaalisen vahvistamisen sekä osallisuuden näkökulmasta
x työskentelee hyödyntäen tietoa osallisuudesta
x käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja sekä selkokieltä
x hyödyntää vertaistoiminnan mahdollisuuksia
x työskentelee vahvistaen ohjattavien itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja
- antaa kasvatuksellista palautetta ohjattavilleen
x toimii ohjaustyössä tunnistaen epäasiallista käyttäytymistä ja puuttuu siihen toimintaohjeiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa kotouttamisen merkityksestä ja maahanmuutosta
Palveluohjaus ja ohjattavien tukeminen vaikeissa elämäntilanteissa
Henkilö
- tuntee oman työympäristön eri ammattiryhmiä ja vastuualueita
- osallistuu työtehtävänsä mukaisesti yhteistyöverkostoon ja tiedostaa moniammatillisen työn merkityksen
- tekee palveluverkostosta kuvauksen ohjattavan näkökulmasta
- hyödyntää tietoa digitaalisista ohjaus- ja neuvontapalveluista
- käyttää tietoa äkillisen kriisin vaiheista
- osaa toimia työympäristön toimintamallien mukaisesti kriisitilanteissa
Turvallisuus ja kehittyminen ohjaustyössä
Henkilö
x osaa erottaa ammatilliset toimintatavat henkilökohtaisista toimintatavoista
x keskustelee työtilanteista työyhteisössä
x toimii omien voimavarojensa rajoissa ja huolehtii omasta työssä jaksamisestaan
Ilmaisun ohjaaminen
Ilmaisua ohjaavien suositusten, asiakirjojen ja tavoitteiden noudattaminen
Henkilö
x työskentelee taloudellisesti ja kestävän elämäntavan mukaisesti
x käyttää työssään tietoa taiteen ja ilmaisun merkityksestä yksilön hyvinvoinnille
x luo turvallista ja luottamuksellista ympäristöä ja ilmapiiriä
Ilmaisullisen toiminnan suunnittelu ja ohjaaminen
Henkilö
x tarjoaa kokemuksia ilmaisun eri muotoja yhdistelevästä toiminnasta
x antaa mahdollisuuksia moniaistisiin kokemuksiin
x huomioi toiminnassa asiakkaiden yksilöllisyyden ja kiinnostuksen kohteet
x kannustaa asiakkaita osallisuuteen ja vaikuttamiseen
x käyttää ilmaisun ja taiteen ohjaamiseen soveltuvia menetelmiä, välineitä, materiaaleja ja ohjaustapoja
x opastaa menetelmien, välineiden ja materiaalien käytössä
x hyödyntää ilmaisun ohjaamisessa digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä
Ilmaisuun innostava ympäristö
Henkilö
x antaa tilaa ja aikaa luoville prosesseille
x tarjoaa ideoita, välineitä ja materiaaleja omaehtoiseen ilmaisulliseen toimintaan
x kannustaa ja rohkaisee luovuuteen ja mielikuvituksen käyttöön
x toimii ilmaisuun innostavana mallina ja ohjaa ilmaisun iloon
Ilmaisullisten taitojen edistäminen
Henkilö
x rohkaisee ja antaa mahdollisuuksia yksilölliseen ilmaisuun
x ohjaa asiakkaita ilmaisemaan havaintojaan, tunteitaan ja ajatuksiaan taiteen ja ilmaisun keinoin
x antaa asiakkaille mahdollisuuksia olla esillä ja esiintyä
x tutustuttaa asiakkaita taiteen ja kulttuurin moninaisuuteen
Vuorovaikutus ja esiintyminen
Henkilö
x kannustaa asiakkaita vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x esiintyy tilanteen edellyttämällä tavalla työympäristön vuorovaikutustilanteissa
x käyttää sanatonta viestintää vuorovaikutuksensa tukena
x hyödyntää ilmaisullisia vahvuuksiaan toiminnassaan
Liikkumisen ohjaaminen
Liikkumista ohjaavien suositusten, asiakirjojen ja tavoitteiden noudattaminen
Henkilö
x noudattaa toimintaympäristön turvallisuusohjeita
x ennakoi vaaroja ja riskitekijöitä
x huolehtii liikkumisen esteettömyydestä, saavutettavuudesta ja sukupuolesta riippumattomista osallistumismahdollisuuksista työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
Liikunnan ja liikkumisen ohjaaminen
Henkilö
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen liikunnallisen kokonaisuuden
x huomioi toiminnassa asiakkaiden kehityksen ja yksilöllisiä tarpeita
x hyödyntää toiminnassa asiakkaiden toiveita ja liikunnallisia vahvuuksia
x kannustaa asiakkaita osallisuuteen ja vaikuttamiseen
x käyttää liikunnan ja liikkumisen ohjaamiseen soveltuvia menetelmiä ja ohjaustapoja
x käyttää liikuntavälineitä ja opastaa liikuntavälineiden käytössä
x valitsee yhdessä asiakkaan kanssa hänelle soveltuvia tapoja liikkua
x edistää asiakkaiden liikunnallisia taitoja
x ohjaa turvalliseen liikkumiseen
x toimii kannustavassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa
x antaa palautetta sekä pyytää palautetta toiminnastaan
Liikkumiseen innostava ympäristö
Henkilö
x huolehtii liikkumisen esteettömyydestä työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x kannustaa ja rohkaisee omaehtoiseen ja spontaaniin liikkumiseen
x tarjoaa toimintaideoita, välineitä ja ympäristöjä omaehtoisen liikkumisen tueksi
x käyttää digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä liikkumisen innoittajana
x luo toiminnallaan liikuntaan innostavaa ja kannustavaa ilmapiiriä
x keskustelee liikkumiseen liittyvistä asenteista työyhteisössä
x osallistuu liikkumista edistävien käytäntöjen kehittämiseen yhteistyössä työyhteisön kanssa
Liikunnallisen elämäntavan ja hyvinvoinnin edistäminen
Henkilö
x tarjoaa myönteisiä kokemuksia liikkumisesta erilaisille liikkujille
x kannustaa vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x tarjoaa ideoita ja virikkeitä liikunnalliseen elämäntapaan
x ohjaa asiakkaita tutustumaan erilaisiin liikuntamahdollisuuksiin
x edistää asiakkaan toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia liikunnan avulla
x keskustelee asiakkaiden kanssa liikunnan hyvinvointivaikutuksista
x keskustelee asiakkaiden kanssa unen, ravinnon ja palautumisen hyvinvointivaikutuksista
Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen ja turvallisuus
Henkilö
x noudattaa työssään turvallisuuteen liittyviä ohjeita ja määräyksiä
x laatii turvallisuussuunnitelman ja toimii sen mukaisesti
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
x ohjaa asiakkaita toimimaan jokaisenoikeuksia ja retkietikettiä noudattaen
x huomioi luonto- ja elämystoiminnan ympäristövaikutukset ja edistää luonnonsuojelua
Luonto- ja elämystoiminnan suunnitteleminen
Henkilö
x toimii luontoarvoja kunnioittaen ja noudattaa kestävän kehityksen periaatteita
x valitsee monipuolisia luonto- ja elämystoiminnan menetelmiä ja välineitä huomioiden vuodenajat, sääolosuhteet, luonnon elementit ja luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnille
x mukauttaa ohjauksen toimintaympäristöön ja ottaa huomioon ryhmän osallistujien psyykkiset ja fyysiset valmiudet sekä sosiaaliset tarpeet
x käyttää tietoa luonnon merkityksestä voimavarojen antajana ja hyvinvoinnin edistäjänä
x valitsee, käyttää ja opastaa käyttämään erilaisia tarkoituksenmukaisia välineitä, tarvikkeita ja varusteita
x käyttää toiminnassaan monipuolisesti luonnon oppimisympäristöjä
Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
Henkilö
x ohjaa luonto- ja elämystoimintaa asiakkaiden tarpeet ja kiinnostuksen kohteet huomioon ottaen
x suunnittelee ja ohjaa osallistujan tai ryhmän kehitystasolle soveltuvaa seikkailukasvatusta
x seuraa asiakkaiden toimintakykyä ja ennakoi tilanteita
x huoltaa välineitä ja varusteita tarpeen mukaan
x valmistaa retkiruokia ohjattavien kanssa ikätason huomioiden
x käyttää suunnistus- ja paikantamisvälineitä ja opastaa ohjattavia niiden käytössä ikätason huomioiden
x ohjaa asiakkaita kasvi- ja eläinlajien tunnistamisessa
Ilmastovastuullinen toiminta
Ilmastonmuutoksen lähtökohtien selvittäminen
Henkilö
x tunnistaa suomalaisen toimintaympäristön erityispiirteitä ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen
x tunnistaa keskeisiä ilmastonmuutokseen vaikuttavia tekijöitä omalla alallaan
x tunnistaa vaikutusmahdollisuuksia ilmastomuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen omassa työtehtävässään.
Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja ratkaisujen esittäminen
Henkilö
x pohtii käytännön ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään tai siihen sopeutumiseen toimialallaan
x arvioi ja vertailee pohtimiensa ilmastoratkaisujen toteuttamiskelpoisuutta ja taloudellisuutta
x ehdottaa käytännössä toteuttavissa olevia perusteltuja ratkaisuja työnsä tai työyhteisönsä toiminnan, tuotteen tai palvelun kehittämiseen ilmastovaikutusten vähentämiseksi
Ilmastovastuullisen toiminnan vahvistaminen
Henkilö
x osallistuu toimintaan, jolla kehitetään ilmastotietoisuutta ja -asioita työyhteisössä
x kannustaa omalla toiminnaltaan muita ilmastovastuuseen
Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
Valmistautuminen kansainvälisessä työympäristössä toimimiseen
Henkilö
- perehtyy työtehtävään liittyvien maiden kulttuuriin ja yhteiskuntaan
- huolehtii kansainvälisessä työtehtävässä tarvittavista järjestelyistä ja asiakirjoista
- selvittää ja sopii työtehtävän tavoitteet ja sisällöt
- ottaa huomioon työympäristöön ja -tehtävään liittyvät vaatimukset, tarpeet ja aikataulun
Vuorovaikutus kansainvälisessä työympäristössä
Henkilö
x käyttää toimialansa keskeistä sanastoa vieraalla kielellä
x jakaa osaamistaan kansainvälisessä työympäristössä
x käyttää eri viestintäkanavia vastuullisesti
x toimii eri kulttuuritaustaisten ihmisten kanssa
x toimii työkulttuurin mukaisesti
Työskentely kansainvälisessä ympäristössä
Henkilö
x toimii joustavasti erilaisissa tilanteissa
x noudattaa työtehtäviin liittyviä määräyksiä ja ohjeita
x huomioi terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät riskit
x toimii vastuullisesti ja eettisesti
x toimii tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäen
Kansainvälisen osaamisen hyödyntäminen ja jakaminen
Henkilö
x hyödyntää kansainvälistä osaamistaan työssään
- arvioi työtehtävään liittyvien maiden työmenetelmien ja toimintakulttuurien vaikutuksia työn sujuvuuteen ja lopputulokseen
x jakaa kansainvälistä osaamistaan työyhteisössä


