PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.
Oppimisympäristön tunnistaminen
Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.
Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto 2024
| Perusteen nimi | Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto |
|---|---|
| Määräyksen diaarinumero | OPH-4389-2023 |
| Koulutukset | Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto |
| Osaamisalat | Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala |
| Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala | |
| Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala | |
| Tutkintonimikkeet | Nuoriso- ja yhteisöohjaaja |
| Kommunikaation ja viittomakielen ohjaaja | |
| Lastenohjaaja | |
| Voimaantulo | 01.08.2024 |
| ePerusteet | https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/8516660/tiedot |
Organisaatio
Eduro-säätiö sr
Toimintayksikkö
Ryhmäpalvelut, Kairatie 75, 96190 Rovaniemi
Yhteyshenkilöt
Sirpa Oiva, ryhmävalmentaja, 044 758 8305, sirpa.oiva@eduro.fi
Pirjo Palojärvi, palvelupäällikkö, 040 185 1532, pirjo.palojarvi@eduro.fi
Kotisivut ja sosiaalinen media
Kotisivut: https://eduro.fi/
Oppimisympäristö tunnistettu
13.12.2019
Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja
Susanna Uusitalo, Laatupäällikkö, KYT, PAIKKO
Emmi Seppänen, opettaja, Lapin koulutuskeskus REDU, Oppilaitoksen edustaja
Marjukka Herajärvi, opettaja, Lapin koulutuskeskus REDU, Oppilaitoksen edustaja
Oppimisympäristöraportti päivitetty
02.09.2024
Oppimisympäristön kuvaus
Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus
Eduro-säätiö on hyvinvoinnin tukemisen, osaamisen vahvistamisen ja työllisyyden edistämisen asiatuntijaorganisaatio. Toiminnalla vaikutetaan asiakkaiden koulutus- ja työelämään sijoittumiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn sekä asiakkaiden omaan vastuunottoon. Laadukas ohjaus ja ajanmukaiset työ- ja oppimisympäristömme tarjoavat mainiot puitteet työelämässä tarvittavien tietojen ja taitojen kartuttamiselle. Me Edurolla olemme osaamisen tunnistamisen ammattilaisia ja meiltä löytyy asiantuntemus, ymmärrys sekä yrittäjän että työntekijän näkökulmiin. Toimimme aktiivisesti yhteistyössä
Rovaniemen alueen yritysten, oppilaitosten ja muiden julkisten toimijoiden kanssa, joten palvelumme hyödyttävät sekä työnhakijaa että työnantajaa. Vastaamme työelämän tarpeisiin ohjaamalla asiakkaita kehittämään sitoutumistaan sekä hankkimaan osaamista. Tuemme työnantajaa työntekijän
perehdyttämisessä ja kiinnittymisessä työelämään.
Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä
Työ- ja oppimisympäristössä suunnittelemme, järjestämme ja ohjaamme asiakkaiden yksilö-, työ- ja ryhmävalmennustoimintaa. Valmennustyö on eri ikäisten ja toimintakykyisten ohjaus-, opastus- ja tukityötä, jonka painopiste on osallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen, kuntoutuminen, osaamisen
vahvistaminen ja työelämävalmiuksien tukeminen. Toiminnoissa painottuvat harrastus- ja toimintamahdollisuuksien ohella elinolojen kehittäminen sekä yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien turvaaminen ja laajentaminen.
Toiminnan erityispiirteitä
Työ- ja oppimisympäristössä on asiakkaita useista eri Eduron palveluista (sosiaali- ja terveys-, kuntoutus-, koulutus-, työllistymisen tukemisen palvelut). Kaikissa palveluissa on omat prosessikuvaukset, valmennustavat ja menetelmät. Koulutuspalvelussa valmennustavat ja menetelmät tukevat oppijan oppimista, jotta hän saavuttaa opetussuunnitelman mukaiset tavoitteet ja kriteerit. Työ- ja oppimisympäristöissä opiskellaan työtä tekemällä ja yksilöllisemmän tuen avulla. Erilaiset oppijat saavat yksilöllistä ohjausta riippuen tuen tarpeen laadusta ja määrästä. Yhteistä kaikille palveluille on asiakkaiden työskentelyn päivittäinen havainnointi, ohjaus ja arviointi. Arvostamme toiminnassamme yhteisöllisyyttä, luovuutta, vastuullisuutta ja laadukkuutta.
Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät
Eduron työ- ja oppimisympäristöt: Asiointi-, digi-, kuljetus-, puhdistus-, puu-, työpalvelut sekä pakkaus- ja postituspalvelut. Lisäksi on omana toiminta erilaisia ryhmäpalveluita omissa tiloissa ja ulkopuolisissa kohteissa. Ohjauksen työ- ja oppimisympäristöissä olevat opiskelijat tai harjoittelijat voivat työskennellä kaikissa edellä mainituissa yksiköissä ja oppia käytännön tekemisen kautta kasvatus- ja ohjausalan tietoja ja taitoja yhdessä alan työvalmentajan kanssa.
Henkilöstöresurssit
Alan koulutuksen omaavat työ- ja ryhmävalmentajat
Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)
1 - 10
Referenssit
Muuta
Kuvat
Tutkinnon muodostuminen
Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.
Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat
x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalallax Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen
x Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen
x Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
- Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat
x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla- Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
Valinnaiset tutkinnon osat
- Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö- Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien työympäristössä
- Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala
- Pakolliset tutkinnon osat
- Suomalaisella viittomakielellä toimiminen
- Kommunikointikeinojen käyttö vuorovaikutuksen edistämisessä
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
- Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan oppijan oppimisen ohjaaminen
- Valinnaiset tutkinnon osat
x Ikääntyvien toiminnan ohjaaminen
- Ilmaisun ohjaaminen
- Kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen ohjaaminen
- Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan aikuisen itsenäisen suoriutumisen ohjaaminen
- Koulunuorisotyössä toimiminen
- Kuurosokeiden ja näkövammaisten asiakkaiden toiminnan ohjaaminen
- Liikkumisen ohjaaminen
x Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
x Tukea tarvitsevien ohjaaminen
- Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan ohjaaminen
- Huippuosaajana toimiminen
x Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen
Tutkinnon osat
Osaamisen arviointi
Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit
Henkilö- toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
- toimii yhteistyökykyisesti
- tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
- hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
- muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti
Ammattitaitovaatimukset
Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):
Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen
Henkilö
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
x noudattaa lastensuojelulain mukaista ilmoitusvelvollisuutta
x tuntee ja osaa toimia sosiaalihuoltolain huoli-ilmoituksen mukaisesti
x noudattaa ammattieettisiä ohjeita ja sopimuksia
x noudattaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia sekä lastenoikeuksien sopimusta
x kohtaa moninaisuutta kunnioittavasti ja luontevasti
x ottaa toiminnassaan huomioon yksilön itsemääräämisoikeuden
Ammatillinen vuorovaikutus
Henkilö
x kommunikoi asiallisesti ja selkeästi huomioiden asiakkaan tarpeet
x käyttää dialogisuutta vuorovaikutuksessa
x käyttää ja huomioi sanatonta viestintää tilanteen edellyttämällä tavalla
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaan erilaisia tunteita
x hyödyntää tietoa tunteiden merkityksestä vuorovaikutustilanteissa
x luo myönteistä, kannustavaa ja turvallista ilmapiiriä
x kannustaa asiakkaita yhteistyöhön
x antaa ja ottaa vastaan kannustavaa ja kehittävää palautetta
x ottaa vuorovaikutustilanteessa huomioon asiakkaan kielellisen, kulttuurisen ja katsomuksellisen taustan
x keskustelee työyhteisössä arvojensa ja ennakko-oletustensa vaikutuksista vuorovaikutustilanteissa
Hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtiminen
Henkilö
x toimii ensiaputilanteissa
x toimii hygieniaohjeistuksen mukaisesti
x huomioi asiakkaiden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia tarpeita
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaiden ruokavaliot
- toteuttaa lääkehoitosuunnitelmaa työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
Kasvatus- ja ohjausalan työtehtävissä työskentely
Henkilö
x työskentelee työpaikan arvojen ja tavoitteiden mukaisesti
x käyttää työssään tietoa suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta
x työskentelee työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x huomioi työskentelyssään työympäristön muita ammattiryhmiä ja heidän vastuualueitaan
x työskentelee työpaikan työsuunnitelman ja päiväjärjestyksen mukaisesti
x osallistuu kokoukseen työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x käyttää työssään kasvuun, kehitykseen ja elämäkulkuun liittyvää tietoa
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellista päivittäistä toimintaa
x käyttää kasvatus- ja ohjausalan välineitä ja ohjaustapoja
x ottaa työssään huomioon asiakkaan vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita sekä mahdollistaa onnistumisen kokemuksia
x mahdollistaa työssään asiakkaiden osallisuuden
Työelämätaidot
Henkilö
x noudattaa työaikoja
x huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan
x pukeutuu työpaikan ohjeiden mukaisesti
x noudattaa työntekijän oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuita
x noudattaa työympäristön työsuojelumääräyksiä
x huolehtii työkyvystään ja työhyvinvoinnistaan
x kertoo ammatillisen kasvun tavoitteistaan
Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen
Ohjaajana toimiminen
Henkilö
x toimii työympäristön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti
x toimii ohjattavien kanssa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaan
x kohtaa ohjattavat yksilöinä ja ryhmän jäseninä kuunnellen ja kunnioittaen
x laatii ohjattavien kanssa toiminnalle periaatteita ja sääntöjä
x työskentelee ohjattavien kanssa osallisuuden periaatteiden mukaisesti
x edistää ohjattaviensa sosiaalisten taitojen kehittymistä
x toimii kestävän kehityksen toimintaperiaatteiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa ohjattavan ryhmän kehitysvaiheesta
x soveltaa ohjaustilanteissa tietoa ryhmädynamiikasta
x käyttää tietoa yhteisöohjaamiseen liittyen
x toimii hyödyntäen tietoa yleisimmistä kasvun ja tuen tarpeista
Ohjauksen menetelmien käyttäminen
Henkilö
x suunnittelee ja toteuttaa retken työyhteisön käytänteiden mukaan
x suunnittelee ja toteuttaa tapahtuman työyhteisön käytänteiden mukaan
x huomioi esteettömyyden ja saavutettavuuden
x suunnittelee ja toteuttaa toimintaa huomioiden esteettisyyden ja viihtyvyyden
x osaa valita ohjaustyössään keskeiset välineet ja materiaalit ja laatii ohjaussuunnitelman
x ottaa toiminnassaan huomioon ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia ja toimijoita
x edistää ohjattavien omaehtoista harrastamista ja innostaa heitä hyvinvointia edistävään vapaa-ajan toimintaan
x hyödyntää tietoa leiri- ja retkitoiminnan keskeisistä periaatteista
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin
x käyttää digitaalisia toimintaympäristöjä työyhteisön käytänteiden mukaisesti
Projektityössä toimiminen
Henkilö
x suunnittelee ja toteuttaa projektimaisen työn työpaikan käytänteiden mukaan
x osaa valita tarkoituksenmukaiset ja monipuoliset menetelmät, välineet ja materiaalit projektimaiseen työhön
x hyödyntää tietoa projektityöhön liittyvästä talouden suunnittelusta
x arvioi projektin onnistumista asetettujen tavoitteiden mukaan
Turvallisuus ohjaustyössä
Henkilö
x huomioi toiminnassaan ohjattavien tavallisimmat sairaudet
x huomioi toiminnassaan ohjattavien tuen tarpeet
x osaa toimia ennaltaehkäisevästi liittyen turvallisuuteen
x osaa nimetä työhön liittyviä fyysisiä ja psyykkisiä riskejä
x hyödyntää tietoa turvallisuusmääräyksistä ja työturvallisuudesta työpaikan säädösten ja määräysten mukaisesti
x hyödyntää tietoa pelastussuunnitelmasta
x laatii suunnittelemaansa ohjauskokonaisuuteen turvallisuussuunnitelman
x hyödyntää tietoa työkyvyn ylläpitämisestä
Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen
Nuorisotyön tietoperustan hyödyntäminen
Henkilö
x tunnistaa omien arvojen, ennakko-oletusten ja normien vaikutuksen kasvatustyössä
x kohtaa ohjattavat luoden kunnioittavaa ja moninaisuuden hyväksyvää ilmapiiriä
x toimii ottaen huomioon nuorisotyön ammattieettiset perusteet ja toimintatavat
x hyödyntää tietoa lastensuojeluprosessista
x hyödyntää tietoa nuoruuden kehitysvaiheista
x toimii ottaen huomioon nuoruuden ajankohtaisia ilmiöitä
Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen ohjaustyössä
Henkilö
x hyödyntää tietoa sukupuolisensitiivisyydestä
x edistää nuoren tietoisuutta seksuaalisuudesta ja sukupuolen moninaisuudesta
x hyödyntää tietoa kulttuurisensitiivisyydestä
x toimii edistäen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta
x ohjaa ohjattaviaan ymmärtämään turvarajat ja koskemattomuuden
x ohjaa nuoria ilmaisemaan ja hyväksymään tunteita erilaisten harjoitteiden avulla
x hyödyntää tietoa mielen hyvinvoinnista
x tukee ohjaustoiminnallaan nuoren hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja
x ohjaa nuoria arjenhallintaan sekä mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan
x ohjaa nuorta ymmärtäen lähiverkoston ja kasvuympäristön merkityksen
x toimii yhteistyössä nuoren lähiverkoston kanssa käytänteiden ja ohjeiden mukaisesti
x tiedostaa vertaisryhmän ja vertaistuen merkityksen nuoren hyvinvoinnille
x ohjaa nuoria vaikuttamaan heitä itseään koskeviin asioihin
x antaa palautetta ohjattavilleen ja tukee onnistumisia
Digitaaliset ympäristöt nuorisotyössä
Henkilö
x käyttää tietoa digitaalisen sisällön merkityksestä
x käyttää tietoa digitaalisuudesta nuorten kasvu- ja toimintaympäristönä
x käyttää tietoa mediakasvatuksesta
x pitää ajan tasalla osaamistaan digitaalisista toimintaympäristöistä
Monialainen yhteistyö
Henkilö
x ottaa huomioon toimintaympäristön yhteistyöverkostoja ja yhteistyömuotoja
x hyödyntää tietoa nuorten palveluverkostosta
x hyödyntää tietoa kouluyhteistyöstä
x tukee nuoria kouluun liittyvissä kysymyksissä
x ymmärtää yhteiskunnan eri sektoreiden merkityksen ohjaustyössä
Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
Toimintaohjeiden mukaan toimiminen
Henkilö
x kirjaa tarvittavat asiat työympäristön dokumentointijärjestelmään työpaikan käytänteiden mukaan
x hyödyntää tietoa kirjaamisen ja dokumentoinnin merkityksestä työssään
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
Yhteisöllisyyden tukeminen
Henkilö
x hyödyntää tietoa yhteisöllisyyden merkityksestä
x toimii ohjattavien kanssa tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti ja moninaisuutta kunnioittaen
x käyttää tietoa ennaltaehkäisyn merkityksestä ohjaustyössä ja työskentelee ennaltaehkäisevällä työotteella
x työskentelee edistäen ohjattavien arjen- ja elämänhallintaa
x ehkäisee ohjauksellisin keinoin yksinäisyyttä
x käyttää tietoa ohjattavan lähiverkoston merkityksestä
x hyödyntää tietoa syrjäytymiskehityksestä ja syrjäytymisestä
x hyödyntää tietoa radikalisoitumisen prosessiin liittyen
Sosiaalinen vahvistaminen ja osallisuus ohjaustyössä
Henkilö
x hyödyntää tietoa erilaisista riippuvuuksista
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen ohjauskokonaisuuden sosiaalisen vahvistamisen sekä osallisuuden näkökulmasta
x työskentelee hyödyntäen tietoa osallisuudesta
x käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja sekä selkokieltä
x hyödyntää vertaistoiminnan mahdollisuuksia
x työskentelee vahvistaen ohjattavien itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja
x antaa kasvatuksellista palautetta ohjattavilleen
x toimii ohjaustyössä tunnistaen epäasiallista käyttäytymistä ja puuttuu siihen toimintaohjeiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa kotouttamisen merkityksestä ja maahanmuutosta
Palveluohjaus ja ohjattavien tukeminen vaikeissa elämäntilanteissa
Henkilö
x tuntee oman työympäristön eri ammattiryhmiä ja vastuualueita
x osallistuu työtehtävänsä mukaisesti yhteistyöverkostoon ja tiedostaa moniammatillisen työn merkityksen
x tekee palveluverkostosta kuvauksen ohjattavan näkökulmasta
x hyödyntää tietoa digitaalisista ohjaus- ja neuvontapalveluista
x käyttää tietoa äkillisen kriisin vaiheista
x osaa toimia työympäristön toimintamallien mukaisesti kriisitilanteissa
Turvallisuus ja kehittyminen ohjaustyössä
Henkilö
x osaa erottaa ammatilliset toimintatavat henkilökohtaisista toimintatavoista
x keskustelee työtilanteista työyhteisössä
x toimii omien voimavarojensa rajoissa ja huolehtii omasta työssä jaksamisestaan
Ikääntyvien toiminnan ohjaaminen
Ammattieettisyys ja toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen
Henkilö
x noudattaa työssään turvallisuuteen liittyviä ohjeita ja määräyksiä
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
x edistää ikääntyvien yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa
x vahvistaa ikääntyvän oma-aloitteisuutta ja itsemääräämisoikeutta
x huomioi asiakkaan tärkeät läheissuhteet
x kohtaa asiakkaat yksilöinä ja kunnioittavasti
Päivittäinen työskentely ikääntyvien toiminnassa
Henkilö
x arvostaa ja kunnioittaa ikääntymistä merkittävänä elämänvaiheena
x hyödyntää tietoa ikääntymisestä, sen mahdollisuuksista ja haasteista
x ottaa ohjaustoiminnassaan huomioon ikääntyvän omat toiveet ja tarpeet
x ohjaa ikääntyviä huomioiden yksilölliset tuen tarpeet ja moninaisuuden
x järjestelee ympäristöä ja materiaaleja saavutettavuuden ja turvallisuuden näkökulmasta
x käyttää tietoa aisteihin sekä muistiin liittyvistä rajoitteista ohjauksessa ja kommunikoinnissa
x hyödyntää tietoa ikääntyvien kanssa toimivista ammattiryhmistä
x käyttää tietoa mielenterveyteen ja riippuvuuksiin liittyen ikääntyvien ohjauksessa
Ikääntyvien ohjaaminen
Henkilö
x suunnittelee ja toteuttaa toimintaa huomioiden iäkkäiden ihmisten terveyshaasteet
x hyödyntää tietoa ikääntyneen fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten muutoksien tuomista haasteista
x ottaa huomioon ohjauksessa ikääntyvän elämäntilanteen ja elämänhistorian
x kannustaa ja motivoi ikääntyviä toimimaan ja osallistumaan vuorovaikutuksessa keskenään
x ohjaa ikääntyviä käyttäen yksilöllisiä ja yhteisöllisiä menetelmiä luoden ryhmähenkeä ja yhteisöllisyyttä
x ohjaa ikääntyviä digilaitteiden käytössä
x ottaa selville ikääntyville suunnattua viriketoimintaa ja ohjaa ikääntyviä näihin toimintoihin
Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen ja turvallisuus
Henkilö
x noudattaa työssään turvallisuuteen liittyviä ohjeita ja määräyksiä
x laatii turvallisuussuunnitelman ja toimii sen mukaisesti
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
x ohjaa asiakkaita toimimaan jokaisenoikeuksia ja retkietikettiä noudattaen
x huomioi luonto- ja elämystoiminnan ympäristövaikutukset ja edistää luonnonsuojelua
Luonto- ja elämystoiminnan suunnitteleminen
Henkilö
x toimii luontoarvoja kunnioittaen ja noudattaa kestävän kehityksen periaatteita
x valitsee monipuolisia luonto- ja elämystoiminnan menetelmiä ja välineitä huomioiden vuodenajat, sääolosuhteet, luonnon elementit ja luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnille
x mukauttaa ohjauksen toimintaympäristöön ja ottaa huomioon ryhmän osallistujien psyykkiset ja fyysiset valmiudet sekä sosiaaliset tarpeet
x käyttää tietoa luonnon merkityksestä voimavarojen antajana ja hyvinvoinnin edistäjänä
x valitsee, käyttää ja opastaa käyttämään erilaisia tarkoituksenmukaisia välineitä, tarvikkeita ja varusteita
x käyttää toiminnassaan monipuolisesti luonnon oppimisympäristöjä
Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
Henkilö
x ohjaa luonto- ja elämystoimintaa asiakkaiden tarpeet ja kiinnostuksen kohteet huomioon ottaen
x suunnittelee ja ohjaa osallistujan tai ryhmän kehitystasolle soveltuvaa seikkailukasvatusta
x seuraa asiakkaiden toimintakykyä ja ennakoi tilanteita
x huoltaa välineitä ja varusteita tarpeen mukaan
x valmistaa retkiruokia ohjattavien kanssa ikätason huomioiden
x käyttää suunnistus- ja paikantamisvälineitä ja opastaa ohjattavia niiden käytössä ikätason huomioiden
x ohjaa asiakkaita kasvi- ja eläinlajien tunnistamisessa
Tukea tarvitsevien ohjaaminen
Ammattieettisyys ja toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen
Henkilö
x noudattaa alan arvopohjaa ja ammattieettisiä ohjeita
x toimii yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaisesti
x ottaa toiminnassaan huomioon yksilön itsemääräämisoikeuden
x ottaa toiminnassaan huomioon inkluusion periaatteet
x edistää moninaisuutta kunnioittavaa ilmapiiriä
x noudattaa toimintaympäristön turvallisuusohjeita ja luo turvallista ilmapiiriä
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin työympäristön ohjeiden mukaisesti
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x huolehtii esteettömyydestä ja saavutettavuudesta työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
Tukea tarvitsevien asiakkaiden hyvinvoinnin, itsetunnon ja vuorovaikutuksen vahvistaminen
Henkilö
x käyttää toiminnassaan tietoa erilaisista tuen tarpeista ja lahjakkuuksista asiakkaan tarpeiden mukaisesti
x toimii asiakkaan tuen toteuttamisen suunnitelman ja tavoitteiden mukaisesti
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden osallisuutta
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita tunnistamaan vahvuuksiaan, kiinnostuksen kohteitaan ja yksilöllisiä tarpeitaan
x kannustaa tukea tarvitsevia asiakkaita vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x tukee ja edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden kommunikointia ja vuorovaikutusta
x mahdollistaa tukea tarvitsevien asiakkaiden tasavertaisen osallistumisen toimintaan
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden kehitystä, oppimista ja hyvinvointia päivittäisissä toiminnoissa sensitiivisesti
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita arjen taidoissa ja itsesäätelyssä
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita turvataidoissa
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden mielen hyvinvointia
x mukauttaa toimintaansa ja vaatimuksiaan tukea tarvitsevan asiakkaan tarpeen ja tilanteen mukaisesti työyhteisössä sovitulla tavalla
Tavoitteellisen toiminnan suunnittelu ja toteutus
Henkilö
x huomioi toiminnassa tukea tarvitsevien asiakkaiden kehityksen ja yksilölliset tarpeet
x hyödyntää toiminnassa tukea tarvitsevien asiakkaiden vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita
x mahdollistaa onnistumisen kokemuksia tukea tarvitseville asiakkaille
x toimii kannustavassa vuorovaikutuksessa tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa
Tuen toteuttamisen menetelmät ja välineet
Henkilö
x käyttää tuen toteuttamisen menetelmiä, välineitä ja ohjaustapoja työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x valitsee sopivia menetelmiä ja välineitä yhdessä tukea tarvitsevan asiakkaan kanssa ja työtiimin kanssa
x noudattaa toimintaympäristön struktuuria tukea tarvitsevan asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaisesti
x vahvistaa tukea tarvitsevien asiakkaiden eri aistikanavien käyttöä
x käyttää puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia
Monialainen yhteistyö
Henkilö
x osallistuu monialaiseen yhteistyöhön työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x osallistuu tuen tarpeen arviointiin sekä toimintatapojen suunnitteluun ja kehittämiseen yhteistyössä työtiimin kanssa
x käyttää työssään tietoa tuen palveluista työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
Ilmastovastuullinen toiminta
Ilmastonmuutoksen lähtökohtien selvittäminen
Henkilö
x tunnistaa suomalaisen toimintaympäristön erityispiirteitä ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen
x tunnistaa keskeisiä ilmastonmuutokseen vaikuttavia tekijöitä omalla alallaan
x tunnistaa vaikutusmahdollisuuksia ilmastomuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen omassa työtehtävässään.
Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja ratkaisujen esittäminen
Henkilö
x pohtii käytännön ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään tai siihen sopeutumiseen toimialallaan
x arvioi ja vertailee pohtimiensa ilmastoratkaisujen toteuttamiskelpoisuutta ja taloudellisuutta
x ehdottaa käytännössä toteuttavissa olevia perusteltuja ratkaisuja työnsä tai työyhteisönsä toiminnan, tuotteen tai palvelun kehittämiseen ilmastovaikutusten vähentämiseksi
Ilmastovastuullisen toiminnan vahvistaminen
Henkilö
x osallistuu toimintaan, jolla kehitetään ilmastotietoisuutta ja -asioita työyhteisössä
x kannustaa omalla toiminnaltaan muita ilmastovastuuseen


