Paikko - vihreä logopallo.

Puutyöpaja

Yhteiskunnallinen yritys -logo.
Perustiedot Oppimisympäristön kuvaus Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon osat

PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.

Oppimisympäristön tunnistaminen

Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.

Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.

Taideteollisuusalan perustutkinto 2023

Perusteen nimiTaideteollisuusalan perustutkinto
Määräyksen diaarinumeroOPH-4159-2022
KoulutuksetTaideteollisuusalan perustutkinto
OsaamisalatJalometallialan osaamisala
Puusepänalan osaamisala
Saamenkäsityön osaamisala
Soitinrakennusalan osaamisala
Käsityön ohjaustoiminnan osaamisala
Verhoilualan osaamisala
Kello- ja mikromekaniikanalan osaamisala
Restaurointialan osaamisala
Sisustusalan osaamisala
Tuotteen valmistuksen osaamisala
Metalliseppäalan osaamisala
TutkintonimikkeetKelloseppä
Mikromekaanikko
Artesaani
Voimaantulo01.08.2023
ePerusteethttps://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/7599352/tiedot

Organisaatio

Oulun kaupunki

Toimintayksikkö

Puutyöpaja, Tykistökatu 13, 90130 Oulu

Yhteyshenkilöt

Tuomo Miettunen, Työvalmentaja, 050 373 2528, tuomo.miettunen@ouka.fi

Risto Pölkki, Työvalmentaja, 044 703 8251, risto.polkki@ouka.fi

Tuula Väisänen, Työpajaesimies, 044 499 3240, tuula.a.vaisanen@ouka.fi

Kotisivut ja sosiaalinen media

Kotisivut: https://www.ouka.fi/nuorten-tyopajat

Kotisivut: https://www.nuortenoulu.fi/tyopajat

Instagram: https://www.instagram.com/nuortentyopajatoulu/

Facebook: https://www.facebook.com/nuortentyopajat/

Oppimisympäristö tunnistettu

22.11.2021

Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja

Kari Hilla, Lehtori, Oulun seudun ammattiopisto (OSAO), Kaukovainion yksikkö, tekniikka, Oppilaitoksen edustaja

Oppimisympäristöraportti päivitetty

19.12.2023

Oppimisympäristön kuvaus

Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus

Oulun kaupungin nuorten työpajoilla on 12 eri alan pajaa Oulun Intiön Nuorten pajakeskuksessa ja Haukiputaalla. Lisäksi Byströmin Ohjaamossa toimii Pelifarmi, joka on pelialan osaamisen kehittämiseen tähtäävä erillinen yksikkö. Nuorten pajakeskuksessa toimii Oulun kaupungin Tiernan erityskoulun pajaluokat 7–9 lk ja TUVA-luokka.

Työpajoilla on asiakkaita vuosittain noin 300. Työpajojen asiakkaat ovat pääsääntöisesti 17–29-vuotiaita oululaisia työttömiä nuoria, jotka tarvitsevat tukea työ- ja toimintakyvyn kartoituksessa, arjenhallinnan tuessa, haluavat hankkia uusia tietoja ja taitoja tai kehittää omaa osaamistaan. Osalla on joko toisen asteen ammatillinen tutkinto, korkeakoulututkinto tai keskenjääneitä opintoja, osalla pelkästään peruskoulu suoritettuna. Pajalla työskentelevät nuoret ovat työkokeilussa, palkkatuetussa työssä, kuntouttavassa työtoiminnassa, sosiaalisessa kuntoutuksessa tai oppilaitoksen kautta tuetussa työssäoppimisessa tai ns. levähdysjaksolla koulutussopimuksella. Lisäksi 1.8.2022 alkaen TUVA-opiskelijat voivat koulutussopimuksella tulla työpajalle hankkimaan TUVA-koulutusta ja/tai ammatillisia perustutkintoja vastaavaa osaamista.

Työpajojen toiminta on tavoitteellista, nuoren kasvua, kehitystä ja voimavaroja kokonaisvaltaisesti tukevaa toimintaa. Työpajalla huomioidaan jokaisen nuoren asiakkaan henkilökohtaiset tavoitteet ja voimavarat. Jokaiselle tehdään pajajakson alussa henkilökohtainen suunnitelma, jonka toteutumista työ- ja yksilövalmennus sekä tarvittaessa työelämävalmennus tukevat. Työpaja tarjoaa moniammatillista valmennusta, joka tukee kokonaisvaltaisesti nuoren yksilöllistä polkua koulutukseen ja työelämään.

Työvalmennus on ohjattua työpajalla tehtävää ammattityötä, jossa huomioidaan jokaisen asiakkaan osaaminen ja tuetaan sen omatahtista kehittymistä. Työpajoilla työskennellään pienissä ryhmissä, joissa yhdellä työvalmentajalla on noin viisi asiakasta ohjattavana kerrallaan. Keskeinen menetelmä on tekemällä oppiminen. Tiimityöskentelyä harjoitellaan parityöskentelyn ja pienryhmätyöskentelyn keinoin. Työvalmentavat antavat nuorille palautetta heidän työskentelystään ja toiminnastaan työpajalla. Pajalla opetellaan antamaan myös vertaispalautetta.

Nuoret saavat henkilökohtaista ohjausta arjenhallinnan tueksi. Yksilöllinen tuki voi olla opiskeluun, oppimiseen, asumiseen, talouteen tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvää apua ja tukea. Yksilövalmennuksessa voidaan myös keskittyä tukemaan työ- ja toimintakyvyn eri osa-alueita esimerkiksi neuropsykiatrisen valmennuksen, ratkaisukeskeisen taideterapian tai luontovalmennuksen keinoin. Työpajoilla käy ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaaja viikoittain ohjaamassa nuoria yksilöajoilla. Työ- ja toimintakyvyn arvioinnin apuna käytetään Ruori-menetelmää.

Kokonaisvaltainen valmennus huomioi myös asiakkaan osallisuuden monipuolisesti: osallisuus oman elämän päätöksiin, osallisuus työpajalla esim. tuotteiden suunnitteluun ja sisällön ideointiin sekä osallisuus yhteisestä hyvästä esim. yhteisöllinen hyvinvointi, yhdenvertaisuus ja luottamus yhteisössä.

Nuoren hyvinvointia ja arjenhallintaa tuetaan mm. Tolokkua elämää -kurssien kautta. Kokonaisuus sisältää toiminnallisia osioita ravinnosta, unesta, päihteistä ja mielenterveydestä sekä taloudesta. Lisäksi pajalaiset valmistavat ruokaa säännöllisesti kotitalouskeittiössä ja osallistuvat työhyvinvointia tukevaan liikuntaan. Käyttöön ollaan ottamassa myös Saku ry:n Ammattiosaajan työkykypassia soveltuvin osin.

Nuorten työpajatoiminnan tuloksia ja valmennusta arvioidaan sosiaalisen vahvistumisen mittaamiseen käytettävällä Sovari-mittarilla. Oulun nuorisopalvelujen työpajojen saama kokonaisarvio asiakkailta oli 4.4. (asteikko 1-5) vuonna 2022 eli asiakkaiden näkökulmasta työpajatoiminta toteutuu hyvin.

Työpajoilla on laaja yhteistyöverkosto, jonka kautta nuorten käytössä on mm. Byströmin ohjaamopalvelut kuten terveydenhoitaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, sosiaaliohjaaja, ammatinvalintapsykologi, työllisyyden kuntakokeilun omavalmentaja.

Työpajat työskentelevät myös yhteisten projektien tai teemapäivien parissa, jolloin eri pajoilla työskentelevät pääsevät työskentelemään yhdessä ja oppivat samalla yhteisöllisyyttä ja tukevat osallisuutta. Yhteisiä projekteja ovat mm. luonnonhoitotyötalkoot, yhteisen kummimetsän hoito, pajaolympialaiset, kasvimaalla työskentely, leirit ja retket. Työpajoilla on työtehtäviä, jotka edellyttävät luovuutta, neuvottelutaitoja ja ongelmanratkaisutaitoja.

Työpajoilla työskentelevä henkilöstö on pääasiassa Oulun kaupungin Nuorisopalvelujen vakinaista henkilöstöä ja heillä on tehtävien edellyttämä koulutus. Työpajaorganisaatio kouluttaa työntekijöitään säännöllisesti varmistaen että jokaisella on ajantasainen ja riittävä tehtäviä vastaava koulutus. Työnantaja on järjestänyt kaikille mahdollisuuden osallistua säännöllisesti työnohjaukseen.

Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä

Puutyöpajalla tehdään puusepän alaan kuuluvia tehtäviä pääasiassa asiakastöinä tilauksesta sekä myyntituotteita pajan omaan myymälään. Tilauksissa pääpaino on uuden valmistuksessa. Kaikki puutuotteet valmistetaan massiivipuusta ja pääasiassa kotimaisista puulajeista. Jokaiselle nuorelle valitaanhänen taitotasoaan vastaavat työtehtävät ja niiden vaatimustasoa kasvatetaan nuoren osaamisenkarttuessa. Myyntituotteiden suunnittelussa huomioidaan käytettävyys, ekologisuus ja esteettisyys. Työtä tehdään työvalmentajan ohjauksessa yksin tai pareittain. Oppilaitoksen koulutussopimuksella tulevien kohdalla suunnitellaan työtehtävät niin että nuoren työssäoppimisen tavoitteet on mahdollista saavuttaa.

Puutyöpajalla tehtävät työt ovat:
Asiakastilaustuotteet, uuden valmistus (huonekalut, erilaiset puutuotteet):
- suunnittelu, liitosten suunnittelu, mitoitus, materiaalin valinta
- materiaalien työstö
- tuotteen kokoaminen
- hionnat ja pintakäsittelyt
- heloitus
Asiakastilaustuotteet, vanhan kunnostus (puuhuonekalut)
- purkaminen ja vanhan pinnan poisto
- liitosten ja osien puhdistus
- uusien osien valmistus
- korjaukset ja kasaus
- hionnat ja pintakäsittelyt
- heloitus
Myyntituotteet, pienimuotoiset sarjat:
- tuotteen suunnittelu (materiaalien yhdistely, tuotekehittely)
- koekappaleen valmistus
- testaus ja sarjatuotannon käynnistäminen
- hinnoittelu

Toiminnan erityispiirteitä

Toiminta työpajalla tukee nuoren asiakkaan osaamista ja ammatillista kasvua tukien ammattitietouden hallintaa, suunnittelu- ja kehittämisvalmiuksia sekä suunnitelmallista ja itsenäistä työskentelyä. Työpajalla työskennellessä opetellaan työelämän sosiaalisia taitoja sekä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja.
Työpajalla korostuu tekemällä oppiminen, kokemuksellisuus ja vertaisohjaajuus, omatahtisuus ja yhteisöllisyys. Toiminnassa vahvistetaan yksilön vahvuuksia ja saatetaan osaaminen näkyväksi.
Puutyöpajalla nuoret voivat suorittaa EA1-korttikoulutuksen.
Puutyöpaja tekee yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa myös koneiden osalta.

Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät

Puupajalla noudatetaan työelämänsääntöjä. Puutyöpajalle on laadittu omat työturvallisuusohjeet, joihin jokainen nuori perehdytetään. Työturvallisuusohjeiden noudattamista valvotaan.
Työskentelyssä kiinnitetään huomiota kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan niin materiaalien käytössä kuin jätteiden lajittelussakin. Nuoria ohjataan kokonaisvaltaisesti vastuulliseen ympäristöajatteluun. Asiakaslähtöisyys on tärkeä lähtökohta, suurin osa tuotteista tehdään asiakkaille. Nuoret otetaan mahdollisuuksien mukaan asiakastyöhön työn vastaanotosta valmiin työn luovutukseen.
Puutyöpaja koostuu puutyösalista, konesalista ja maalaamosta. Samoissa tiloissa toimii myös Tiernan erityiskoulun pajaluokat. Tarvittaessa käytössä on myös metallityötilat.
Puutyöpajalla on monipuolinen konekanta, joka mahdollistaa mm. monipuoliset liitokset ja työstötavat. Maalaamo mahdollistaa erilaiset pintakäsittelytekniikat.
Puutyöpajan koneet ja laitteet:
Konesali:
- Alajyrsin Felder F 700 Kr-18, K-17
- Leveänauhahiomakone SCM Sandya 1/S Kr-18
- Reunanauhahiomakone Volpato LBK-150 K-17
- Oikohöylä Robland S-510 Kr-18, K-17
- Tasohöylä Robland D-630
- Talttaporakone Multico MCD
- Tarkkuuspyörösaha Robland Z 3200 Kr-18
- Vannesaha Centauro SP Kr-18
- Pöytäjyrsin CMT Kr-18, K-17
- Sorvi Holzmann VD 1100 N Kr-18, K-17
- Sorvi SCM Minimax T124 Kr-18, K-17
Puutyösali:
- Jiirileikkuri Morso -
- Pylväspora Luna MD 30 -
- Lehtisaha Delta 40–560 (2 kpl)
- Vannesaha Meber SR Kr-18
- Hydraulinen kehyspuristin SLH 1
- Jiirisirkkeli Bosch GCM 8 SJL Professional
Maalaamo:
- Imuseinä
- Imukaappi
- Maaliruisku

Henkilöstöresurssit

Puutyöpajalla on kaksi vakituista kokoaikaista työvalmentajaa. Toisella työvalmentajalla on puualan artesaanikoulutus ja toisella puusepän koulutus sekä työvalmentajan erikoisammattitutkinto. Lisäksi pajalle on nimetty oma yksilövalmentaja.

Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)

8 - 10

Referenssit

Muuta

Kuvat

Tutkinnon muodostuminen

Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.

Pakolliset tutkinnon osat

x Tuotteistaminen ja osaamisesta viestiminen

Jalometallialan osaamisala
Artesaani
Pakolliset tutkinnon osat

- Jalometallialan tuotteen tai kaiverrustyön valmistaminen

Valinnaiset tutkinnon osat

- Asiakaspalvelun ja myyntityön toteuttaminen
x Asiakastyön suunnittelu ja toteuttaminen
- Erikoistuminen taideteollisuusalalla
- Huoltaminen taideteollisuusalalla
x Korjaaminen taideteollisuusalalla
- Kulttuurilähtöinen tuotteistaminen
- Malliston suunnittelu ja toteuttaminen
- Myyntitapahtuman toteuttaminen
- Palvelun suunnittelu ja toteuttaminen
- Sisällön tuottaminen digitaaliseen ympäristöön
- Tilan stailaaminen
- Verkkokauppaympäristössä toimiminen
- Tuotantoprosessin suunnittelu ja toteuttaminen taideteollisuusalalla
- Työskentely teollisessa tuotantoprosessissa
- Uusien tuotantomenetelmien soveltaminen valmistukseen
- Visuaalinen myyntityö
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Käsityötaidon ohjaaminen
- Metallisepänalan tuotteen valmistaminen
x Puusepänalan tuotteen valmistaminen
x Restaurointi
- Sisustusprojektin toteuttaminen
- Soittimen rakentaminen
x Tuotteen, tilan tai palvelun suunnittelu ja valmistaminen
- Tuotteen valmistaminen lasinpuhallusverstakossa
- Verhoilu

Kello- ja mikromekaniikanalan osaamisala
Kelloseppä
Pakolliset tutkinnon osat

- Kellon tai mikromekaanisen laitteen valmistaminen
- Kellon tai mikromekaanisen laitteen huoltaminen ja korjaaminen
- Erikoistuminen kellosepän työhön

- Erikoistuminen mikromekaanikon työhön

- Saamenkäsityötuotteen valmistaminen

Tutkinnon osat

Osaamisen arviointi

Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit

Henkilö
  • toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
  • toimii yhteistyökykyisesti
  • tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
  • hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
  • muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti

Ammattitaitovaatimukset

Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):

Tuotteistaminen ja osaamisesta viestiminen

Osaamisen tuotteistaminen

Henkilö

x tunnistaa osaamisen tuotteistamisen merkityksen ammatillisen identiteetin rakentamisessa
x tunnistaa omia tai yrityksen osaamisen vahvuuksia
x kokoaa ja jäsentelee tietoa osaamisesta
x kartoittaa keskeisiä alan toimijoita ja yhteistyökumppaneita
x tunnistaa erilaisia kohderyhmiä
x selvittää toimintaympäristön ominaispiirteitä ja hyödyntää tietoa viestinnän suunnittelussa
x ideoi visuaalista ilmettä tai hyödyntää yrityksen visuaalista ohjeistusta
x noudattaa ohjeita tietoturvasta, immateriaalioikeuksista, tietosuojasta ja salassapitovelvollisuudesta

Viestinnän toteuttaminen

Henkilö

x dokumentoi työskentelyä digitaalisesti
x hyödyntää dokumentaatiota osaamisesta ja koostaa valitulle kohderyhmälle soveltuvaa digitaalista sisältöä
x tuottaa lyhyen tuote- tai palvelukuvaustekstin kotimaisella kielellä (suomi, ruotsi tai saame) sekä yhdellä vieraalla kielellä
x käyttää alan ammattisanastoa
x viimeistelee sisällön kohderyhmää puhuttelevaksi ja ottaa huomioon estetiikan ja visuaalisuuden
x valitsee osaamisesta ja palveluista viestimiseen soveltuvia viestintäkanavia

Asiakastyön suunnittelu ja toteuttaminen

Asiakastyön sunnittelu

Henkilö

x osallistuu asiakkaan hankintaan
x selvittää asiakkaan tarpeet ja toiveet
x tuottaa esteettisiä ja monipuolisia ideoita
x esittää ideoita asiakkaalle kuvallisesti
x laatii tarvittavat tekniset piirrokset
x neuvottelee asiakkaan kanssa työn toteutuksesta ja kustannuksista
x laatii työsuunnitelman
x laatii alustavan kustannusarvion työ- ja materiaalimenekistä

Asiakastyön valmistaminen

Henkilö

x valmistaa asiakkaalle sovitun mukaisen työn
x tekee yhteistyötä asiakkaan kanssa toteutuksen eri vaiheissa
x noudattaa sovittuja aikatauluja ja työaikoja sekä sopii mahdollisista muutoksista
x viimeistelee ja luovuttaa työn asiakkaalle
x dokumentoi työskentelyään digitaalisesti tai muulla alalle soveltuvalla menetelmällä
x noudattaa työturvallisuusohjeita ja -säädöksiä

Korjaaminen taideteollisuusalalla

Korjaustarpeen kartoittaminen

Henkilö

x ottaa vastaan korjattavan tilan tai tuotteen asiakkaalta
x tunnistaa materiaalista tai rakenteesta tilan tai tuotteen tyylisuunnan ja aikakauden
x hankki tietoa korjaustyön pohjaksi ja hyödyntää sitä korjauksen suunnittelussa
x tekee tarvittaessa yhteistyötä alan erityisasiantuntijoiden kanssa
x tekee kuntoarvion ja keskustelee asiakkaan kanssa korjaussuunnitelmasta
x tuottaa tarvittavat dokumentit
x laatii korjaussuunnitelman ja kustannusarvion

Tilan tai tuotteen korjaaminen

Henkilö

x noudattaa sovittuja aikatauluja ja työaikoja sekä sopii mahdollisista muutoksista
x työskentelee huomioiden tilan tai tuotteen esteettiset ominaisuudet, mittatarkkuuden ja laatukriteerit
x valitsee tilan tai tuotteen tyylin ja aikakauden mukaiset varaosat ja materiaalit
x valitsee työskentelyyn soveltuvat työmenetelmät, koneet ja laitteet
x toteuttaa työn korjaussuunnitelman mukaisesti
x laskee toteutuneet kustannukset
x viimeistelee tilan tai tuotteen luovutuskuntoon
x opastaa ja neuvoo asiakasta tilan tai tuotteen huoltamisessa
x minimoi jätteen synnyn sekä lajittelee ja kierrättää ylijäämät kiertotaloutta edistäen
x dokumentoi työskentelyään digitaalisesti tai muulla alalle soveltuvalla menetelmällä
x noudattaa työturvallisuusohjeita ja -säädöksiä

Puusepänalan tuotteen valmistaminen

Puusepänalan tuotteen suunnittelu

Henkilö

x hankkii tietoa alan kulttuurista, historiasta, muotoilusta, tyyleistä ja ajan ilmiöistä sekä hyödyntää niitä suunnittelussa
x seuraa alan kehitystä ja huomioi kestävän kehityksen merkityksen toiminnassa
x tunnistaa ammattialan yleisimpiä puumateriaaleja ja niiden ominaisuuksia
x tunnistaa ammattialan yleisimpiä levymateriaaleja ja niiden ominaisuuksia
x kartoittaa asiakkaan tarpeet
x suunnittelee esteettisesti ja teknisesti toimivan puusepänalan tuotteen asiakkaan tarpeiden mukaan
x suunnittelee tuotteeseen soveltuvat rakenteet, mitoitukset ja liitokset
x laatii tuotteesta työpiirustukset käyttäen ammattialalle tyypillisiä ohjelmia
x tekee tarvittavia mallinnuksia suunnittelun havainnollistamiseksi
x laatii suunnitelman työn toteutuksesta
x laatii alustavan kustannusarvion tuotteelle
x esittelee asiakkaalle eri toteutus- ja materiaalivaihtoehtoja
x noudattaa ohjeita tietoturvasta, immateriaalioikeuksista, tietosuojasta ja salassapitovelvollisuudesta
x käyttää alan ammattisanastoa

Puusepänalan tuotteen valmistaminen

Henkilö

x noudattaa sovittuja aikatauluja ja työaikoja sekä sopii mahdollisista muutoksista
x valmistaa laaditun suunnitelman ja asiakkaan tarpeiden mukaisen tuotteen laatuvaatimukset huomioiden
x käyttää työhön soveltuvia työmenetelmiä, -välineitä, koneita ja laitteita
x valitsee materiaaleja huomioiden työn erityispiirteet ja esteettisyyden
x valitsee tuotteeseen soveltuvat pintakäsittelyaineet ja pintakäsittelee tuotteen
x minimoi jätteen synnyn sekä lajittelee ja kierrättää ylijäämät kiertotaloutta edistäen
x säätää ja huolehtii käytettävistä työvälineistä, koneista ja laitteista
x luovuttaa tuotteen asiakkaalle
x laskee toteutuneet kustannukset
x dokumentoi työskentelyään digitaalisesti tai muulla alalle soveltuvalla menetelmällä

Työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta huolehtiminen

Henkilö

x toimii osana työyhteisöä arvostaen omaa ja muiden työtä 
x noudattaa työturvallisuusohjeita ja -säädöksiä
x käyttää työskentelyssä tarvittavia henkilönsuojaimia
x tunnistaa ja ennakoi työturvallisuusriskejä ja estää vaaratilanteita
x huolehtii työympäristön turvallisuudesta ja viihtyisyydestä
x huolehtii työhyvinvoinnistaan ja käyttää ergonomisia työasentoja

Restaurointi

Oman työskentelyn suunnittelu

Henkilö

x seuraa alan kehitystä ja huomioi kestävän kehityksen merkityksen toiminnassa
x dokumentoi kohteen tai esineen materiaalit ja valmistustekniikkaa
- analysoi kohteen tai esineen vaurioita ja niiden mahdollisia aiheuttajia
x käyttää tietolähteitä tunnistaakseen kohteen tai esineen rakenteita ja tyylejä
- etsii tietoa rakennusperinnöstä sekä aineellisesta kulttuuriperinnöstä ja sen suojelusta
x perehtyy kohteesta laadittuihin suunnitelmiin ja ottaa ne huomioon omassa työsuunnitelmassaan
x laatii omalle työlleen suunnitelman
x varmistaa korjausratkaisujen sopivuuden kohteeseen ja restauroinnin periaatteisiin asiantuntijoiden tai esihenkilöiden kanssa
x varmistaa, että säilytettävät rakenteet on suojattu
x laatii alustavan kustannusarvion
x käyttää alan ammattisanastoa

Kohteen restauroiminen

Henkilö

x noudattaa sovittuja aikatauluja ja työaikoja sekä sopii mahdollisista muutoksista
x restauroi kohteen noudattaen työsuunnitelmaa sekä tarkentaa suunnitelmaa tarvittaessa työn edetessä
x pitää työn edetessä huolta säilytettävien rakenteiden suojauksesta
x noudattaa tehtävissä töissä sovittuja restaurointiperiaatteita
x käyttää työhön soveltuvia materiaaleja ja työmenetelmiä, -välineitä, koneita sekä laitteita
x minimoi jätteen synnyn sekä lajittelee ja kierrättää ylijäämät kiertotaloutta edistäen
x dokumentoi omaa työskentelyään ja kohdetta työvaiheittain
x huoltaa työssä käyttämänsä työvälineet
x vertaa työnsä laatua suunnitelmiin

Työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista huolehtiminen

Henkilö

x toimii osana työyhteisöä arvostaen omaa ja muiden työtä
x työskentelee hyvien ammattikäytänteiden mukaisesti
x noudattaa työturvallisuusohjeita ja -säädöksiä
- hallitsee perustiedot turvallisesta työskentelystä rakennustyömaalla, työn vaaroista ja tapaturmien välttämisestä
x osaa ehkäistä tulityöonnettomuuksien syntymisen
x huolehtii työympäristön turvallisuudesta ja viihtyisyydestä
x huolehtii työhyvinvoinnistaan ja käyttää ergonomisia työasentoja

Tuotteen, tilan tai palvelun suunnittelu ja valmistaminen

Tuotteen, tilan tai palvelun suunnittelu

Henkilö

x hankkii tietoa alan kulttuurista, historiasta, muotoilusta, tyyleistä ja ajan ilmiöistä sekä hyödyntää niitä suunnittelussa
x seuraa alan kehitystä ja huomioi kestävän kehityksen merkityksen toiminnassa
x ideoi ja suunnittelee ammattialan tuotteen, tilan tai palvelun yhteistyössä asiakkaan kanssa
x hankkii tietoa yleisimmistä tuotteeseen, tilaan tai palveluun soveltuvista valmistusmenetelmistä, materiaaleista ja työvälineistä
x pyytää tarvittaessa tukea työskentelyynsä alan ammattilaisilta
x arvioi valintojen vaikutusta tuotteen, tilan tai palvelun toimivuuteen, kestävyyteen ja esteettisyyteen
x laatii suunnitelman työn toteutuksesta
x hyödyntää suunnittelussa alan ohjelmistoja
x laatii alustavan kustannusarvion
x noudattaa ohjeita tietoturvasta, immateriaalioikeuksista, tietosuojasta ja salassapitovelvollisuudesta
x käyttää alan ammattisanastoa

Tuotteen valmistaminen, tilan rakentaminen tai palvelun toteuttaminen

Henkilö

x noudattaa sovittuja aikatauluja ja työaikoja sekä sopii mahdollisista muutoksista
x valmistaa tuotteen, toteuttaa palvelun tai rakentaa tilan suunnitelman ja asiakkaan toiveiden mukaisesti
x käyttää työssään tarvittavia sähköisiä alustoja, kuten ammattiohjelmistoja
x hankkii tarvittavat materiaalit
x käyttää työhön soveltuvia työmenetelmiä, -välineitä, koneita ja laitteita
x tarkkailee työn, yksityiskohtien ja materiaalien laatua koko työskentelyn ajan ja korjaa työtä tarvittaessa
x minimoi jätteen synnyn sekä lajittelee ja kierrättää ylijäämät kiertotaloutta edistäen
x huolehtii käytettävistä työvälineistä, koneista ja laitteista
x viimeistelee tuotteen, tilan tai palvelun luovutuskuntoon
x laskee toteutuneet kustannukset
x luovuttaa työn asiakkaalle ja kertoo tuotteen käyttö- ja hoito-ohjeet
x dokumentoi työskentelyään digitaalisesti tai muulla alalle soveltuvalla menetelmällä

Työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta huolehtiminen

Henkilö

x toimii osana työyhteisöä arvostaen omaa ja muiden työtä
x noudattaa työturvallisuusohjeita ja -säädöksiä
x huolehtii työympäristön turvallisuudesta ja viihtyvyydestä
x huolehtii työhyvinvoinnistaan ja käyttää ergonomisia työasentoja