Paikko - vihreä logopallo.

Nuorten työ- ja valmennuspalvelut, Puu- ja pintakäsittelyala

Yhteiskunnallinen yritys -logo.
Perustiedot Oppimisympäristön kuvaus Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon osat

PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.

Oppimisympäristön tunnistaminen

Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.

Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.

Puuteollisuuden perustutkinto 2022

Perusteen nimiPuuteollisuuden perustutkinto
Määräyksen diaarinumeroOPH-1852-2021
KoulutuksetPuuteollisuuden perustutkinto
OsaamisalatSahateollisuuden osaamisala
Puurakenneteollisuuden osaamisala
Puusepänteollisuuden osaamisala
Puulevyteollisuuden osaamisala
TutkintonimikkeetLevyprosessinhoitaja
Teollisuuspuurakentaja
Puuseppä
Sahaprosessinhoitaja
Voimaantulo01.08.2022
ePerusteethttps://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/7330170/tiedot

Organisaatio

Lahden kaupunki / nuorisopalvelut

Toimintayksikkö

Puu- ja pintakäsittely toimiala, Veivikatu 8, 15230 Lahti

Yhteyshenkilöt

Toni Hynninen, Työvalmentaja, 050 3985 661, toni.hynninen@lahti.fi

Pasi Viljamaa, Työvalmentaja, 050 5594 122, pasi.viljamaa@laht.fi

Matti Hulkkonen, Toiminnanohjaaja, 050 5184 497, matti.hulkkonen@lahti.fi

Mirva Kallunki, Toiminnanohjaaja, 050 3836 455, mirva.kallunki@lahti.fi

Kotisivut ja sosiaalinen media

Kotisivut: https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/nuorisopalvelut/nuorten-tukipalvelut/nuorten-tyo-valmennuspalvelut/

Facebook: https://www.facebook.com/nuortentyojavalmennuspalvelut

Instagram: https://www.instagram.com/toimilahti/

Oppimisympäristö tunnistettu

16.09.2022

Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja

Susanna Uusitalo, Laatupäällikkö, Kyt, PAIKKO

Kirsi Hiekkala, Suunnittelija, Kyt, PAIKKO

Oppimisympäristöraportti julkaistu

20.12.2022

Oppimisympäristön kuvaus

Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus

Lahden nuorisopalveluiden Nuorten työ- ja valmennuspalveluiden yksikkö tarjoaa 15-29 -vuotiaille lahtelaisille työllistymistä ja kouluttautumista edistäviä palveluita seitsemällä eri toimialalla, Innostamolla ja starttivalmennuksessa työkokeilun ja päivätoiminnan sopimuksen avulla. Lisäksi paikkatilanteen mukaisesti teemme yhteistyötä koulutuksen järjestäjien kanssa tarjoamalla mahdollisuuden pajaoppimiseen sekä työssäoppimisjaksoihin opiskelijoille, jotka muutoin olisivat riskissä keskeyttää opintonsa tai jäädä ilman soveltuvaa työssäoppimispaikkaa.

Nuorten työ- ja valmennuspalveluiden toiminnan tarkoituksena on ohjata ja tukea valmentautujia kohti opiskelu- ja työelämää. Toiminnan tavoitteena on valmentautujien sosiaalinen vahvistuminen (arjenhallinta, osaamisen lisääntyminen, sosiaalinen toimintakyky, opiskelu- ja työelämävalmiuksien kehittyminen) siten, että edellä kuvatun kaltainen eteneminen mahdollistuisi. Valmentautujien jaksot suunnitellaan aina yksilöllisesti.

Jokaiselle palveluun tulevalle valmentautujalle tehdään yhdessä valmentautujan kanssa hänen tarpeistaan lähtevä henkilökohtainen valmennussuunnitelma (pois lukien oppilaitoksen kirjoilla olevat opiskelijat, joiden henkilökohtaisista suunnitelmista vastaa opetuksenjärjestäjä; Nuorten työ- ja valmennuspalvelut toteuttaa heille sovitusti suunnitelman mukaista valmennusta määräajan). Valmennussuunnitelman toteutumista seurataan ja sitä päivitetään tarpeen mukaan. Työ- ja yksilövalmennuksen lisäksi valmentautuja osallistuu suunnitelman mukaisesti erilaisiin osaamista edistäviin ryhmävalmennuksiin ja lupakorttikoulutuksiin. Lisäksi valmentautuja dokumentoi omaa osaamistaan ja työstää valmennusjakson jälkeistä jatkosuunnitelmaansa yhdessä valmentajien kanssa.

Valmentautujat ohjautuvat palveluun pääosin kuntakokeilun omavalmentajan ohjaamana, sekä etsivän nuorisotyön, oppilaitosten että nuoren oman tai huoltajan yhteydenoton perusteella. Myös kolmannen sektorin toimijoilta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä nuorisotoimen muilta toimijoilta tapahtuu ohjautumista palveluun. Palveluissa aloittavan valmentautujan kanssa tehdään aina kirjallinen sopimus.

Puu ja pintakäsittely toimiala on yksi Nuorten työ- ja valmennuspalveluiden kuudesta toimialasta. Muita toimialoja on Auto, DraamaLab, Lounaskahvila, Media, Remontointi ja kunnossapito sekä Sisustus ja verhoilu. Näiden toimialojen lisäksi Nuorten työ- ja valmennuspalveluihin kuuluu Innostamo ja starttivalmennus.

Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä

Puu- ja pintakäsittelyn työt ovat vanhojen puuhuonekalujen kunnostamista, johon kuuluvat erilaiset pohjatyöt ja pintakäsittelyt sivellin lakkaamalla, -maalaamalla, petsaamalla, vahaamalla sekä telamaalaamalla. Lisäksi valmistetaan asiakkaiden tilauksesta erilaisia puusepän töitä. Pienimuotoisesti valmistetaan myös omia pajatuotteita. Puuhun liittyvien töiden lisäksi puretaan kierrätykseen sairaaloiden sähkökäyttöisiä apuvälinelaitteita. Puu- ja pintakäsittely vastaa myös nuorisopalveluiden sisäisistä kuljetuksista pienimuotoisesti. Yksi valmentautuja kerrallaan vastaa pakettiauton varauksista ja kuljetuksista.

Valmentautujalle annetaan hänen taitotasoaan vastaavat työtehtävät ja niiden vaatimustasoaan kasvatetaan osaamisen karttuessa. Työtä tehdään työvalmentajan ohjauksessa. Valmentautujan jaksolle nimeämät tavoitteet otetaan huomioon töiden suunnittelussa, jotta ne saadaan toteutetuksi mahdollisuuksien mukaan.

Puu- ja pintakäsittely toimialalla tehtäviä töitä:
• Puualan tilaustuotteiden valmistaminen
• Puupintojen käsitteleminen

Toiminnan erityispiirteitä

Keskeistä Nuorten työ- ja valmennuspalveluiden toiminnassa on valmentautujien sosiaalinen vahvistuminen (arjenhallinta, osaamisen lisääntyminen, sosiaalinen toimintakyky, opiskelu- ja työelämävalmiuksien kehittyminen) valmennusjakson aikana niin, että valmentautuja on jakson päättyessä kykenevä jatkamaan joko opinnoissa tai työelämässä tai muussa positiivisessa toiminnassa.

Toimintaamme osallistuminen tarjoaa valmentautujille arkirytmin, mielekästä tekemistä ja yhteisön, jotka edesauttavat mielen hyvinvoinnin tukemista sekä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Parhaassa tilanteessa toimintaamme osallistuminen myös ennalta ehkäisee ongelmien syntymistä ja kasautumista. Palvelumme tarjoaa tukea ja ohjausta valmentautujan tarpeen ja elämäntilanteen mukaisesti (työelämä, opinnot, talous, hyvinvointi, asuminen jne.).
Ongelmien syntymistä tai niiden kasautumista ehkäistään lisäksi tunnistamalla valmentautujien tuen tarve ja ohjaamalla heitä tarpeen mukaan tarkoituksenmukaisiin palveluihin (esim. sosiaalityö, terveydenhuolto, mielenterveys- ja päihdetyö jne.). Kaikkea edellä mainittua toimintaa toteutamme laaja-alaisen ja moniammatillisen yhteistyön avulla.

Jokaisella työpajatoimintaan osallistuvalla, niin työntekijällä kuin valmentautujallakin, on velvollisuus toimia asianmukaisesti kaikessa toiminnassaan. Valmentautujat perehdytetään vastuihin ja velvollisuuksiin niin turvallisuuden kuin esimerkiksi ilmapiirinkin näkökulmasta. Tämän lisäksi valmentautujia ohjataan pohtimaan oman osallistumisen ja osallisuuden vaikutusta ja merkitystä toimintaan niin työn, oman elämän, lähiyhteisön kuin yhteiskunnan näkökulmasta.

Toimintaan osallistuvat valmentautujat ovat lähtökohtaisesti yhdenvertaisia. Toiminnassa edistetään erilaisista kulttuurillisista lähtökohdista olevien ihmisten keskinäistä ymmärrystä ja kunnioitusta. Organisaatiolla on lisäksi oma kansainvälistä toimintaa edistävä ohjelmansa.

• Valmentautujan tavoitteista lähtevää suunnitelmallista ja tavoitteellista työskentelyä
• Toimialojen valmentautujat työskentelevät aitojen asiakastöiden parissa
• Työskentelyn lisäksi monipuolisesti osaamista täydentäviä ryhmävalmennuksia ja lupakorttikoulutuksia
• Tiivis tuki ja ohjaus jakson aikana
• Tuki ja ohjaus jatkosuunnitelman tekemiseen jokaiselle valmentautujalle

Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät

Tilat:
Puu- ja pintakäsittely sijaitsee Lahdessa Veivikatu 8:ssa, jossa työskentelytilat ovat noin 400m2. Tila on jaettu työpöytäsaliksi, konesaliksi, työvalmentajien toimistoksi, työkalu/tarvikevarastohyllyköiksi sekä viimeistelytilaksi. Lisätilana on avoin parvi, joka toimii kokous- pukuhuone- ja varastotiloina. Piha-alueella on lastaussilta sekä useita isoja katoksia, joita hyödynnetään puutavaran varastointiin, työskentelyyn ja pakettiauton säilytykseen.

Laitteet:

Kone/laite, Merkki
• Purunpoisto, Felder RL 160
• Tarkistussaha, Altendorf C45 Compact
• Oiko-/tasohöylä, Felder AD 951
• Katkaisusirkkelit, Maggi ja DeWalt
• 3-karainen alajyrsin, Ruwi M Basic
• Vannesaha, Meber
• Porajyrsinkone (Pylväspora), Bernardo BF 45 HSV
• Reunahiomakone, Volpato LBK 150
• Kompressori, Kaeser SX8 Sigma
• Kohdeimurit viimeistelytilassa(2kpl), Nederman
• CNC-kone, Hammer HNC 47.82
• Lisäksi on kattava määrä muita puuntyöstössä tarvittavia akku-/sähkötyökaluja sekä käsityökaluja.

Menetelmät:
Toimialalla työskennellään aidoissa työ- ja asiakaspalvelutilanteissa. Jokaiselle valmentautujalle tehdään yksilöllinen suunnitelma jaksolle ja valmentautujat saavat koko ajan tukea yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Valmentautujia tuetaan myös henkilökohtaiseen elämään liittyvissä asioissa sekä siirryttäessä jakson jälkeen esim. opiskelu- ja työelämään.

Työtehtävät tehdään pääsääntöisesti yksilötyönä, mutta tilauksista riippuen myös pari- tai ryhmätyöskentelynä. Työtehtäviä on vanhojen puuhuonekalujen kunnostus, uusien puusepän tuotteiden tekeminen, edellä mainittujen pohja- ja pintakäsittelytyöt sekä sairaala apuvälinelaitteiden purkaminen ja kierrättäminen. Työtehtävät pyritään jakamaan tasapuolisesti siten, että jokainen valmentautuja saisi jaksonsa aikana mahdollisimman monipuolisen kokemuksen puu- ja pintakäsittelyalan työtehtävistä. Lisäksi pyritään huomioimaan valmentautujan omat toiveet tietyistä työtehtävistä.

Henkilöstöresurssit

Puu ja pintakäsittely toimialalla työskentelee kaksi työvalmentajaa, joilla on vankka osaaminen puu ja pintakäsittelyn tehtävistä sekä nuorten valmentamisesta. Puu ja pintakäsittely toimialalla on myös yksilövalmentaja nuorten kanssa työskentelemässä heidän tarpeidensa mukaan.

Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)

1 - 12

Referenssit

Muuta

Kuvat

Tutkinnon muodostuminen

Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.

Puurakenneteollisuuden osaamisala
Teollisuuspuurakentaja
Pakolliset tutkinnon osat

x Puutuotevalmistuksessa toimiminen

Valinnaiset tutkinnon osat

Valinnaiset tutkinnon osat 1

- Lamellihirsien valmistaminen
- Puutaloelementtien valmistaminen
- Liimattujen monikerroslevyjen valmistaminen
- Liittimillä koottujen massiivipuulevyjen valmistaminen

Valinnaiset tutkinnon osat 2

- CAD 3D -mallintaminen ja piirustusten tuottaminen
- CAM-valmistaminen puutuoteteollisuudessa
x CNC-työstäminen puutuoteteollisuudessa
- Ikkunoiden ja ovien asentaminen
- Kalusteiden asentaminen
- Konelinjan käyttäminen puutuoteteollisuudessa
- Naulalevyrakenteiden valmistaminen
- Portaiden asentaminen
x Puualan tilaustuotteiden valmistaminen
- Puuelementtien varusteleminen
- Puulevyteollisuuden jalostusprosessissa työskentely
- Puulevyteollisuuden valmistusprosessissa työskentely
x Puupintojen käsitteleminen
- Puuteollisuuden tuotantoprosessissa työskentely
- Puuteollisuuden työstöterien teroittaminen
- Sahatavaran kuivaus ja jälkikäsittely
- Sahatavaran mekaaninen jalostus
- Sahatavaran dimensiolajittelu
- Sahaus sahateollisuudessa
- Sisustuspuusepäntöiden tekeminen
- Teollinen kokoonpano ja varustelu puutuoteteollisuudessa
- Teollisuusrobotin käyttäminen
- Tilaelementtirunkojen kokoaminen
- Tukkikentällä toimiminen
- Tuotteen valmistaminen 3D-tulostamalla
- Viilun valmistusprosessin hallinta
- Huippuosaajana toimiminen
x Ilmastovastuullinen toiminta
x Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu

Puusepänteollisuuden osaamisala
Puuseppä
Pakolliset tutkinnon osat

x Puutuotevalmistuksessa toimiminen

Valinnaiset tutkinnon osat

Valinnaiset tutkinnon osat 1

- CNC-ohjelmointi ja -työstäminen puusepänteollisuudessa
- Kalusteiden valmistaminen
- Puusepäntuotteiden valmistaminen

Valinnaiset tutkinnon osat 2

- CAD 3D -mallintaminen ja piirustusten tuottaminen
- CAM-valmistaminen puutuoteteollisuudessa
x CNC-työstäminen puutuoteteollisuudessa
- Ikkunoiden ja ovien asentaminen
- Kalusteiden asentaminen
- Konelinjan käyttäminen puutuoteteollisuudessa
- Naulalevyrakenteiden valmistaminen
- Portaiden asentaminen
x Puualan tilaustuotteiden valmistaminen
- Puuelementtien varusteleminen
x Puupintojen käsitteleminen
- Puulevyteollisuuden jalostusprosessissa työskentely
- Puulevyteollisuuden valmistusprosessissa työskentely
- Puuteollisuuden tuotantoprosessissa työskentely
- Puuteollisuuden työstöterien teroittaminen
- Sahatavaran kuivaus ja jälkikäsittely
- Sahatavaran mekaaninen jalostus
- Sahatavaran dimensiolajittelu
- Sahaus sahateollisuudessa
- Sisustuspuusepäntöiden tekeminen
- Teollinen kokoonpano ja varustelu puutuoteteollisuudessa
- Teollisuusrobotin käyttäminen
- Tilaelementtirunkojen kokoaminen
- Tukkikentällä toimiminen
- Tuotteen valmistaminen 3D-tulostamalla
- Viilun valmistusprosessin hallinta
- Huippuosaajana toimiminen
x Ilmastovastuullinen toiminta
x Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Sahateollisuuden osaamisala
Sahaprosessinhoitaja
Pakolliset tutkinnon osat

- Puuteollisuuden prosessien käynnissäpito
- Sahateollisuuden tuotteiden valmistaminen

Valinnaiset tutkinnon osat

- CAD 3D -mallintaminen ja piirustusten tuottaminen
- CAM-valmistaminen puutuoteteollisuudessa
x CNC-työstäminen puutuoteteollisuudessa
- Ikkunoiden ja ovien asentaminen
- Kalusteiden asentaminen
- Konelinjan käyttäminen puutuoteteollisuudessa
- Naulalevyrakenteiden valmistaminen
- Portaiden asentaminen
x Puualan tilaustuotteiden valmistaminen
- Puuelementtien varusteleminen
x Puupintojen käsitteleminen
- Puulevyteollisuuden jalostusprosessissa työskentely
- Puulevyteollisuuden valmistusprosessissa työskentely
- Puuteollisuuden tuotantoprosessissa työskentely
- Puuteollisuuden työstöterien teroittaminen
- Sahatavaran kuivaus ja jälkikäsittely
- Sahatavaran mekaaninen jalostus
- Sahatavaran dimensiolajittelu
- Sahaus sahateollisuudessa
- Sisustuspuusepäntöiden tekeminen
- Teollinen kokoonpano ja varustelu puutuoteteollisuudessa
- Teollisuusrobotin käyttäminen
- Tilaelementtirunkojen kokoaminen
- Tukkikentällä toimiminen
- Tuotteen valmistaminen 3D-tulostamalla
- Viilun valmistusprosessin hallinta
- Huippuosaajana toimiminen
x Ilmastovastuullinen toiminta
x Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Puulevyteollisuuden osaamisala
Levyprosessinhoitaja
Pakolliset tutkinnon osat

- Puuteollisuuden prosessien käynnissäpito
- Puulevyteollisuuden tuotteiden valmistaminen

Valinnaiset tutkinnon osat

- CAD 3D -mallintaminen ja piirustusten tuottaminen
- CAM-valmistaminen puutuoteteollisuudessa
x CNC-työstäminen puutuoteteollisuudessa
- Ikkunoiden ja ovien asentaminen
- Kalusteiden asentaminen
- Konelinjan käyttäminen puutuoteteollisuudessa
- Naulalevyrakenteiden valmistaminen
- Portaiden asentaminen
x Puualan tilaustuotteiden valmistaminen
- Puuelementtien varusteleminen
x Puupintojen käsitteleminen
- Puulevyteollisuuden jalostusprosessissa työskentely
- Puulevyteollisuuden valmistusprosessissa työskentely
- Puuteollisuuden tuotantoprosessissa työskentely
- Puuteollisuuden työstöterien teroittaminen
- Sahatavaran kuivaus ja jälkikäsittely
- Sahatavaran mekaaninen jalostus
- Sahatavaran dimensiolajittelu
- Sahaus sahateollisuudessa
- Sisustuspuusepäntöiden tekeminen
- Teollinen kokoonpano ja varustelu puutuoteteollisuudessa
- Teollisuusrobotin käyttäminen
- Tilaelementtirunkojen kokoaminen
- Tukkikentällä toimiminen
- Tuotteen valmistaminen 3D-tulostamalla
- Viilun valmistusprosessin hallinta
- Huippuosaajana toimiminen
x Ilmastovastuullinen toiminta
x Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Tutkinnon osat

Osaamisen arviointi

Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit

Henkilö
  • toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
  • toimii yhteistyökykyisesti
  • tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
  • hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
  • muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti

Ammattitaitovaatimukset

Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):

Puutuotevalmistuksessa toimiminen

Piirustuksien ja työohjeiden käyttö

Henkilö

- käyttää piirustuksia ja työohjeita puutuotteiden valmistuksen suunnittelussa
- lukee alansa piirustuksia ja tulkitsee niiden esitystapoja
- lukee piirustuksista puutuotteiden valmistuksessa tarvittavat muodot, mitat ja materiaalit sekä koneistuksissa ja viimeistelyssä tarvittavat tiedot
- käyttää matematiikkaa työtehtävien edellyttämällä tavalla ja tekee alan peruslaskutoimituksia
- hakee valmistuksessa tarvittavaa tietoa ja käyttää tiedonhaussa myös viestintä- ja tietojärjestelmiä
- tunnistaa automaation ja digitalisaation hyödyntämisen mahdollisuudet puutuotteiden valmistuksessa

Puuteollisuuden materiaalien ja jatkojalosteiden käyttö ja valinta

Henkilö

- tunnistaa puuteollisuuden käyttämät kotimaiset puulajit ja niiden tyypillisimmät käyttökohteet
- hyödyntää työssään tietoa puuteollisuuden yleisimmistä jatkojalosteista, niiden käyttökohteista ja yleisimmistä laatuluokista
- tunnistaa puun rakenteen ja puun säännöttömyydet ja viat
- huomioi puun ominaisuuksien vaikutukset valmistuksessa
- huomioi puun kosteuden ja kuivauksen vaikutukset tuotteen valmistuksessa
- valitsee ja käyttää valmistusprosessin mukaisia puu- ja muita materiaaleja, jatkojalosteita ja tarvikkeita
- käyttää liimoja valmistuksessa ja huomioi liimauksen onnistumiseen vaikuttavat tekijät

Puutuotteiden valmistuksessa käytettävien käsityövälineiden, puuntyöstökoneiden ja -laitteiden käytön hallinta

Henkilö

x valmistelee puuntyöstökoneen käyttökuntoon
x asettaa työstökoneeseen ohjeiden mukaiset terät ja työstöarvot sekä tarkistaa asetteen mittatarkkuuden
x kiinnittää työstettävät kappaleet puuntyöstökoneeseen
x käyttää puutuotteiden valmistuksessa puuntyöstökoneita ja -laitteita, mittalaitteita sekä käsityövälineitä
x valmistaa puutuotteiden osat mittatarkasti ja tekee piirustusten mukaiset rakenteet, koneistukset ja liitokset
x viimeistelee valmistamansa tuotteet pintakäsittelyn edellyttämällä tavalla
x arvioi valmistamiensa tuotteiden laatua
x suorittaa puuntyöstökoneiden siivoukset ja huollot, kuten voitelun, nesteiden tarkitustukset ja vaihdot ja terien vaihtamisen, osana normaalia työskentelyään koneilla

Turvallinen sekä ohjeiden ja määräysten mukainen työskentely

Henkilö

x noudattaa työssään työturvallisuusohjeita ja -määräyksiä
- työskentelee työpaikan toimintajärjestelmän (mm. laatu- ja ympäristöjärjestelmän) mukaisesti
x tunnistaa ja ennakoi työtehtäviin liittyviä työturvallisuusriskejä ja estää vaaratilanteita
x ilmoittaa työturvallisuudessa havaitsemansa viat ja puutteet
x työskentelee ergonomisesti
x osaa toimia hätätilanteessa ja antaa ensiapua tarvittaessa
x käyttää työssään ohjeiden mukaisesti henkilö- ja muita suojaimia
x käsittelee käyttöturvallisuustiedotteiden mukaisesti työssään käytettäviä kemikaaleja
x osaa ennaltaehkäistä tulityöonnettomuuksien syntymisen
x varmistaa ennen työn aloitusta, että hänellä on työssä tarvittavat luvat ja pätevyydet

Työyhteisössä toimiminen

Henkilö

x käyttää työtehtävässään alan ammattisanastoa
x tekee yhteistyötä työalueella toimivien henkilöiden kanssa
x toimii työelämän sopimusten, säädösten ja yrityksen arvojen mukaan sekä noudattaa aikatauluja

Kestävän kehityksen ympäristöperiaatteiden noudattaminen

Henkilö

x toimii alan ympäristöohjeiden mukaisesti ja tunnistaa työtehtäviinsä liittyvät ympäristöriskit
x minimoi työssään jätteiden ja hävikin syntyä
x lajittelee työssään syntyviä jätteitä, kierrättää sivutuotteita ja toimii kiertotaloutta edistäen
x tunnistaa alan ympäristövaikutuksia ja pyrkii vähentämään niitä

CNC-työstäminen puutuoteteollisuudessa

Työn toteutuksen suunnittelu

Henkilö

- perehtyy työtehtäviinsä ja suunnittelee työskentelyään
- lukee alan piirustuksia ja tulkitsee piirustuksien esitystapoja
- lukee piirustuksista valmistuksessa tarvittavat muodot, mitat ja materiaalit sekä koneistuksissa ja viimeistelyssä tarvittavat tiedot
- suunnittelee CNC-työstökoneella tehtävää valmistusta lukien piirustuksia ja ohjeita
- suunnittelee piirustusten avulla CNC-valmistuksen ja työvaiheiden järjestyksen

Työstökoneiden CNC-ohjelmointi

Henkilö

- käyttää CNC-työstökoneen ohjausohjelmaa tuottaen erityyppisiä työstöjä
- hyödyntää työstöjen teossa CNC-työstökoneiden tarjoamia mahdollisuuksia
- hakee, muokkaa ja käyttää muiden tekemiä CNC-työstöohjelmia

CNC-työstäminen

Henkilö

x valmistelee CNC-koneen käyttökuntoon
x valitsee ja mittaa työstöterät ja siirtää mittatiedot ja muut tarvittavat tiedot työstökoneelle
x kiinnittää työstöterät CNC-työstöä varten
x asemoi työkappaleiden kiinnittimet ja kiinnittää kappaleet turvallisesti
x käyttää CNC-työstökonetta hyödyntäen koneen ominaisuuksia
x CNC-työstää puutuoteteollisuuden tuotteita
x valvoo työstettyjen tuotteiden laatua ja tekee korjaavat toimenpiteet laadun varmistamiseksi

Turvallinen työskentely

Henkilö

x noudattaa työssään työturvallisuusohjeita ja -määräyksiä
x tunnistaa ja ennakoi työtehtäviin liittyviä työturvallisuusriskejä ja estää vaaratilanteita
x ilmoittaa työturvallisuudessa havaitsemansa viat ja puutteet
x käyttää työssään ohjeiden mukaisesti henkilö- ja muita suojaimia
x käsittelee turvallisesti työssään käytettäviä kemikaaleja
x varmistaa ennen työn aloitusta, että hänellä on työssä tarvittavat luvat ja pätevyydet

Työympäristössä ja työyhteisössä toimiminen

Henkilö

x työskentelee työpaikan toimintajärjestelmän (mm. laatu- ja ympäristöjärjestelmän) mukaisesti
x toimii työelämän sopimusten, säädösten ja yrityksen arvojen mukaan sekä noudattaa aikatauluja
x minimoi työssään jätteiden ja hävikin syntyä
x lajittelee työssään syntyviä jätteitä, kierrättää sivutuotteita ja toimii kiertotaloutta edistäen

Puualan tilaustuotteiden valmistaminen

Puualan tilaustuotteiden ja niiden valmistamisen suunnittelu

Henkilö

x selvittää tuotteen ulkonäön, mitat, laatuvaatimukset ja muut asiakkaan toiveiden mukaiset yksityiskohdat
- esittää asiakkaalle tuotteen valmistamiseen ja ulkonäköön vaikuttavia vaihtoehtoja
x huomioi asiakkaan toiveet tuotteen suunnittelussa
x huomioi eri materiaalien ja teknisten ratkaisujen vaikutukset tuotteeseen
x laatii tarvittavat työpiirustukset ja muut tarvittavat valmistussuunnitelmat valmistusta varten
x laatii aikataulun mittatilaistuotteen valmistukselle ja arvioi työkustannuksia
x laatii työsuunnitelman ja arvioi materiaalikustannuksia

Puualan tuotteiden valmistaminen mittatilaustyönä

Henkilö

x valmistaa tuotteita käyttäen puualan koneita, laitteita ja käsityövälineitä
x tekee piirustusten mukaiset rakenteet, koneistukset, liitokset ja kokoonpanon
x noudattaa asiakkaan kanssa sovittua aikataulua
x toimii asiantuntevasti asiakaspalvelutilanteissa
x viimeistelee tuotteet pintakäsittelyn edellyttämällä tavalla
x varmistaa valmistamiensa tuotteiden laadun ja vaatimustenmukaisuuden
x luovuttaa tuotteet asiakkaille tilauksien mukaisesti

Turvallinen työskentely

Henkilö

x noudattaa työssään työturvallisuusohjeita ja -määräyksiä
x käyttää työssään ohjeiden mukaisesti henkilö- ja muita suojaimia
x ilmoittaa työturvallisuudessa havaitsemansa viat ja puutteet
x tunnistaa ja ennakoi työtehtäviin liittyviä työturvallisuusriskejä ja estää vaaratilanteita
x käsittelee turvallisesti työssään käytettäviä kemikaaleja
x varmistaa ennen työn aloitusta, että hänellä on työssä tarvittavat luvat ja pätevyydet

Työympäristössä ja työyhteisössä toimiminen

Henkilö

x työskentelee työpaikan toimintajärjestelmän (mm. laatu- ja ympäristöjärjestelmän) mukaisesti
x toimii työelämän sopimusten, säädösten ja yrityksen arvojen mukaan sekä noudattaa aikatauluja
x minimoi työssään jätteiden ja hävikin syntyä
x lajittelee työssään syntyviä jätteitä, kierrättää sivutuotteita ja toimii kiertotaloutta edistäen

Puupintojen käsitteleminen

Työn toteutuksen suunnittelu ja turvallinen työskentely

Henkilö

x perehtyy työtehtäviinsä ja suunnittelee oman työnsä
x noudattaa työssään työturvallisuusohjeita ja -määräyksiä
x tunnistaa ja ennakoi työtehtäviin liittyviä työturvallisuusriskejä ja estää vaaratilanteita
x ilmoittaa työturvallisuudessa havaitsemansa viat ja puutteet
x käyttää työssään ohjeiden mukaisesti henkilö- ja muita suojaimia
x varmistaa ennen työn aloitusta, että hänellä on työssä tarvittavat luvat ja pätevyydet
x selvittää esikäsittelyn tarpeet kohdekohtaisesti
- laskee pintakäsittelyn materiaali- ja työkustannuksia
x valitsee käytettävät pintakäsittelyaineet ottaen huomioon niiden käyttökohteen

Puupintojen käsittely

Henkilö

x tekee tarvittavat esikäsittelytyöt, kuten kittaukset ja tasoitukset
x valitsee työssä tarvittavat työvälineet ja laitteet sekä asettaa ne käyttökuntoon
x valmistelee pintakäsittelyaineet käyttökuntoon
x käyttää pintakäsittelyssä käsityövälineitä ja maalausruiskua
x tekee puun pintakäsittelyt, kuten petsaukset, lakkaukset, maalaukset ja vahaukset
x suojaa ja siivoaa työkohteen sekä työympäristön
x varmistaa käsittelemiensä pintojen laadun ja vaatimustenmukaisuuden

Työympäristössä ja työyhteisössä toimiminen

Henkilö

x käsittelee turvallisesti työssään käytettäviä kemikaaleja
- työskentelee työpaikan toimintajärjestelmän (mm. laatu- ja ympäristöjärjestelmän) mukaisesti
x toimii työelämän sopimusten, säädösten ja yrityksen arvojen mukaan sekä noudattaa aikatauluja
x minimoi työssään jätteiden ja hävikin syntyä
x lajittelee työssään syntyviä jätteitä, kierrättää sivutuotteita ja toimii kiertotaloutta edistäen

Ilmastovastuullinen toiminta

Ilmastonmuutoksen lähtökohtien selvittäminen

Henkilö

x ymmärtää ilmastomuutoksen ilmiönä ja ihmisen toiminnan vaikutuksen siihen sekä ratkaisujen tarpeen
x tunnistaa suomalaisen toimintaympäristön erityispiirteitä ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen
x tunnistaa keskeisiä ilmastonmuutokseen vaikuttavia tekijöitä omalla alallaan
x tunnistaa vaikutusmahdollisuuksia ilmastomuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen omassa työtehtävässään.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja ratkaisujen esittäminen

Henkilö

x selvittää oman työnsä, työyhteisönsä toiminnan, tuotteen tai palvelun ilmastovaikutuksia
x pohtii käytännön ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään tai siihen sopeutumiseen toimialallaan
x arvioi ja vertailee pohtimiensa ilmastoratkaisujen toteuttamiskelpoisuutta ja taloudellisuutta
x ehdottaa käytännössä toteuttavissa olevia perusteltuja ratkaisuja työnsä tai työyhteisönsä toiminnan, tuotteen tai palvelun kehittämiseen ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Ilmastovastuullisen toiminnan vahvistaminen

Henkilö

x viestii ehdottamistaan ilmastoratkaisuista työyhteisössään
x osallistuu toimintaan, jolla kehitetään ilmastotietoisuutta ja -asioita työyhteisössä
x kannustaa omalla toiminnaltaan muita ilmastovastuuseen

Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen

Valmistautuminen kansainvälisessä työympäristössä toimimiseen

Henkilö

x etsii tietoa ja perehtyy kansainväliseen työympäristöön ja tulevaan työtehtävään
x perehtyy työtehtävään liittyvien maiden kulttuuriin ja yhteiskuntaan
x huolehtii kansainvälisessä työtehtävässä tarvittavista järjestelyistä ja asiakirjoista
x selvittää ja sopii työtehtävän tavoitteet ja sisällöt
x ottaa huomioon työympäristöön ja -tehtävään liittyvät vaatimukset, tarpeet ja aikataulun

Vuorovaikutus kansainvälisessä työympäristössä

Henkilö

x toimii vuorovaikutuksessa kansainvälisen työyhteisön ja kansainvälisten asiakkaiden kanssa
x käyttää toimialansa keskeistä sanastoa vieraalla kielellä
x jakaa osaamistaan kansainvälisessä työympäristössä
x käyttää eri viestintäkanavia vastuullisesti
x toimii eri kulttuuritaustaisten ihmisten kanssa
x toimii työkulttuurin mukaisesti

Työskentely kansainvälisessä ympäristössä

Henkilö

x noudattaa sovittuja työaikoja ja toimintatapoja
x toimii joustavasti erilaisissa tilanteissa
x noudattaa työtehtäviin liittyviä määräyksiä ja ohjeita
x huomioi terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät riskit
x toimii vastuullisesti ja eettisesti
x toimii tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäen

Kansainvälisen osaamisen hyödyntäminen ja jakaminen

Henkilö

x arvioi kansainvälisessä työtehtävässä hankitun osaamisen merkitystä urallaan
x hyödyntää kansainvälistä osaamistaan työssään
x arvioi työtehtävään liittyvien maiden työmenetelmien ja toimintakulttuurien vaikutuksia työn sujuvuuteen ja lopputulokseen
x jakaa kansainvälistä osaamistaan työyhteisössä