Paikko - vihreä logopallo.

Lakarin koulu

Yhteiskunnallinen yritys -logo.
Perustiedot Oppimisympäristön kuvaus Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon osat

PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.

Oppimisympäristön tunnistaminen

Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.

Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto 2024

Perusteen nimiKasvatus- ja ohjausalan perustutkinto
Määräyksen diaarinumeroOPH-4389-2023
KoulutuksetKasvatus- ja ohjausalan perustutkinto
OsaamisalatVarhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala
Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala
TutkintonimikkeetNuoriso- ja yhteisöohjaaja
Kommunikaation ja viittomakielen ohjaaja
Lastenohjaaja
Voimaantulo01.08.2024
ePerusteethttps://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/8516660/tiedot

Organisaatio

Pudasjärven kaupunki

Toimintayksikkö

Lakarin koulu, Postimiehentie 1, 93100 Pudasjärvi

Yhteyshenkilöt

Lilja Parviainen, Omavalmentaja, 050 441 2360, lilja.parviainen@pudasjrvi.fi

Hely Forsberg-Moilanen, Apulaisrehtori, 050 441 7791, hely.forsberg-moilanen@pudasjarvi.fi

Kati Poijula, AP/IP-vastuuohjaaja, 040 681 1076, kati.poijula@pudasjarvi.fi

Kotisivut ja sosiaalinen media

Kotisivut: https://www.pudasjarvi.fi/pudasjarven-peruskoulu/toimipisteet/lakarin-koulu/

Oppimisympäristö tunnistettu

22.09.2022

Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja

Susanna Uusitalo, laatupäällikkö, KYT, PAIKKO

Oppimisympäristöraportti päivitetty

18.03.2025

Oppimisympäristön kuvaus

Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus

Alkuperäinen, v. 1884 valmistunut hirsinen Lakarin koulu nimettiin ensimmäisen opettajansa, isokyröläisen Juho Lakarin mukaan. Lakarin koulua on laajennettu ja uudistettu huomattavasti myöhemmin, mutta historian hiljaisen havinan voi vieläkin aistia koulun pihapiirissä.

Vajaan parinsadan oppilaan Lakarin koulu ja sen opettajat arvostavat yhteisöllisyyttä ja sitä, että tehdään hyvää yhdessä.

Oppilaita 170
AP/IP-toiminnassa noin 25 lasta

Ilta- ja aamupäivätoimintaa järjestetään koulujen lukuvuoden aikana yhtenäiskoulussa Hirsikampuksella ja Lakarin koululla. Lähtökohtana on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle ennen ja jälkeen koulupäivän. Toiminnan tarkoituksena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä tukea perhettä ja koulua niiden kasvatustehtävässä.

Toiminta on tarkoitettu ensisijaisesti 1.–2.– luokkalaisille ja erityisen tuen piirissä oleville peruskoululaisille, mutta myös muiden luokkien oppilaat voivat osallistua toimintaan rehtorin päätöksellä. Aamupäivätoiminta on avoinna klo 6.45–9 ja iltapäivätoiminta klo 12–17.

Aamu- ja iltapäivätoiminnassa lapset leikkivät ja harrastavat ryhmissä sisällä ja ulkona. Toiminnassa huolehditaan myös lapsen tarpeesta olla itsekseen ja mahdollisuudesta rauhoittua turvallisessa ilmapiirissä koulupäivän jälkeen. Päivittäin on varattu aikaa läksyjen tekoa varten. Iltapäivän aikana lapsille tarjotaan välipala klo 13.00–14.00 välillä. Toimintaan osallistuvalle lapselle tarjotaan ns. runsas välipala, mikä sisältyy kuukausimaksuun.

Koulun kerhotoiminta
Harrastamisen suomenmallissa 250 lasta Pudasjärvellä, perusopetuksen ja pidennetyn lapsille. Lapset voivat käydä kerhoissa IP-toiminnan aikana.

Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä

KOULU
Usein työt aloitetaan toisen koulunkäynnin ohjaajan työparina. Työ on oppilaiden kasvatuksen tukemista, oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Työ on oppimisen ohjaamista, lapsen tai nuoren toimintakyvyn tukemista ja toiminnan suunnittelua työparityöskentelynä opettajien kanssa päivittäisissä työtehtävissä.

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Työtehtävänä on koululaisten turvallisen ja monipuolisen toiminnan toteuttaminen, joka sisältää: ohjausta, ulkoilua, askartelua ja liikuntaa lasten kanssa.

Toiminnan erityispiirteitä

KOULU
Salassapitovelvollisuus ja rikosrekisteriote, savuton työpaikka

Viikkopalaverit ja tiimipalaverit säännöllisesti.

Kolmiportainen tuki: tehostettu ja erityinen tuki

Kaupungin oppilashuoltosuunnitelma, luokanopettajan ja erityisopettajan havainnot ym.

Moniammatillinen toiminta: Yksittäisen oppilaan asian käsittelyn tueksi koottava asiantuntijaryhmäryhmän kokoonpano perustuu oppilaan tai tarvittaessa huoltajan suostumukseen. Oppilaan tai huoltajan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella asian käsittelyyn voi osallistua tarvittavia oppilashuollon yhteistyötahoja tai oppilaan läheisiä. Ryhmän jäsenillä on lisäksi oikeus pyytää neuvoa oppilaan asiassa tarpeellisiksi katsomiltaan asiantuntijoilta. opettaja, erityisopettaja, opinto-ohjaaja, psykologi, kuraattori, terveydenhoitaja, koulunkäynninohjaaja tai oppilaan huoltaja.

Koulun ja iltapäivätoiminnan välinen yhteistyö on toiminnan kannalta välttämätöntä. Tiedonkulkua helpottaa, jos osapuolet (rehtori, opettajat ja ohjaajat) tuntevat toisensa ja tapaavat säännöllisesti. Etenkin koulun työpäivien muutoksista on tärkeää välittää tiedot ohjaajille. Yhteisesti sovittavat käytänteet ja sopimukset helpottavat niin lasten kuin aikuistenkin arkea. Muita yhteistyömuotoja ovat muun muassa yhteiset vanhempainillat tai -vartit, koulujen tapahtumat ja kerhotoiminta, ohjaajien yhteiskäyttö ja koulun tilojen ja välineiden käyttö.

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA
Etusijalla ovat 1.ja 2. luokkalaiset sekä peruskouluikäiset erityisen tuen oppilaat. Toissijaisesti valitaan esiopetuksessa olevia oppilaita. Mikäli ryhmissä on tilaa, voidaan niihin sijoittaa myös 3. ja 4. luokan oppilaita kunkin koulun rehtorin päätöksellä. Perusopetuslain mukaan oppilaat, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös, ovat oikeutettuja hakemaan aamu- ja iltapäivätoimintaan koko perusopetuksen ajan. Maahanmuuttajaoppilaiden osallistuminen AP/IP – toimintaan toteutetaan samojen periaatteiden mukaan kuin muidenkin oppilaiden. Pudasjärvellä pyritään ottamaan mukaan toimintaan kaikki sitä haluavat lapset.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa pyritään mahdollisimman laajaan moniammatilliseen yhteistyöhön lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta tekee yhteistyötä eri kunnallisten hallintokuntien sekä eri toimijoiden kanssa (esim. Koulujen, päiväkotien, koulupsykologin, koulukuraattorin, neuvolan, terapeuttien, perhetyön, nuoriso- ja liikuntatoimen, järjestöjen, kirjaston yms.
kanssa). Tavoitteena on tukea lasta ja hänen perheensä arkea sekä tuoda esiin erilaisia tukitoimia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. AP/IP -toimijoita tiedotetaan ja tarvittaessa osallistutetaan oppilaiden yksilökohtaiseen oppilashuoltotyöhön.

Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät

Peruskoulu luokat 1–6, esiopetus
Lakarin kouluun kuulu kolme rakennusta
1. käsityöluokat
2. APIP, kuraattori ja kouluterveydenhoitaja
3. päärakennus: 12 perusopetusluokkaa, eskari, ruokailutilat, erityisopettaja
Lisäksi ulkotilana: koulun piha, hiekkakenttä, lähellä urheilukenttä, hiihtolatu ja uimahalli

Aamu- ja iltapäivätoiminta
Kaksi huonetta ja tilanteen mukaan muita tiloja, ulkoilu, ruokailutilat

Muut toimintamallit koululla: Kiusaamiseen puuttumisen toimintamalli (KiVa), HyMy-toiminta, Liikkuva
koulu, Välkkis-toiminta, Lions Quest, Kummiluokkatoiminta, Move (5. luokka), Hyvis-päivä (6. luokka),
Koulun kerhotoiminta, Harrastamisen Pudasjärven -malli, Oppilaskuntatoiminta, Vanhempaintoimikunta, Seurakunta, Nuorisotyö, Liikuntatoimi, Kirjasto

Henkilöstöresurssit

KOULU
Lakarin koululla on 6 koulunkäynnin ohjaajaa.
Opettajia on 13.
rehtori, palvelusihteeri, keittiö- ja puhtaanapitohenkilökunta

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA
Ohjaajaksi kelpoinen on henkilö, joka on suorittanut tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon, opistoasteen tutkinnon, ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon ja jolla on koulutuksen yhteydessä hankittu tai kokemuksella osoitettu taito toimia lapsiryhmän ohjaajana. Ohjaajaksi kelpoinen on myös henkilö, jolla on kelpoisuus antaa luokanopetusta, esiopetusta, erityisopetusta tai aineenopetusta tai toimia oppilaanohjaajana. Toiminnassa mukana olevien ohjaajien tulee täyttää ammatilliselta pätevyydeltään lain
edellyttämät pätevyysvaatimukset. Pudasjärvellä ohjaajina työskentelevät pääasiassa koulunkäynninohjaajat ja heillä on yhdessä vastuuohjaajan kanssa vastuu toiminnan käytännön suunnittelusta ja toteutuksesta. Lasten kanssa työskentelevän ohjaajan tulee esittää rikosrekisterilain 6 § ja
2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Kaikkien ohjaajien osalta noudatetaan lakia nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Lisäksi ohjaajien apuna voidaan käyttää harjoittelijoita ja työkokeilijoita, joiden rikostausta selvitetty lain mukaisesti.

Lähtökohta ryhmiä rakennettaessa on, että vähintään kaksi ohjaajaa osallistuu ryhmän ohjaamiseen. Minimiosallistujamäärällä (5 lasta) käynnistyvissä ryhmissä on vain yksi ohjaaja. Ryhmäkoon määrittämiseen vaikuttavat oppilaiden lukumäärät, erityiset kehitykseen ja terveyteen liittyvät tarpeet, ryhmän toimintaympäristö ja päivittäiset oppilaiden iltapäiväryhmien tuntimäärät. Yhtä ohjaajaa kohden on maksimissaan 15 oppilasta. Erityisen ja tehostetun tuen oppilaita sijoitettaessa huomioidaan oppilaan ikä ja kehitysvaihe. Pääsääntöisesti näiden oppilaiden katsotaan olevan kahden 4 yleisopetuksessa opiskelevan oppilaan paikalla. Vaikeasti kehitysvammaisten osalta suhde on vieläkin pienempi. Erityisen ja tehostetun tuen piirissä olevien oppilaiden sijoittelussa tarkastellaan koko ryhmän toimivuutta ja oppilaan mahdollisuuksia toimia ryhmässä. Tapauskohtaisesti määritellään kuhunkin ryhmään integroitavien oppilaiden lukumäärä.

AP/IP –vastuuohjaaja vastaa yhteistyöstä vanhempien, opettajien, koordinaattorin ja muiden yhteistyötahojen kanssa tiedonkulusta oman koulunsa APIP-ohjaajille - päivittäisen toiminnan sisällöstä -yhteistyöstä vanhempien, opettajien, koordinaattorin ja muiden yhteistyötahojen kanssa - työvuorolistojen tekemisestä ja kirjaamisesta toimintaan osallistuville ohjaajille - kuukausi- ja laskutuslistoista sekä esitietoja varauslistoista - järjestää säännöllisesti APIP-palavereja toiminnassa mukana oleville koulunkäyntiohjaajille - organisoi vuosittain palautekyselyt ohjaajille, vanhemmille ja lapsille - osallistuu koulun oppilashuoltoryhmän toimintaan.

AP/IP –koordinaattori vastaa toimintamallin toteutumisesta koko kaupungissa, läsnä tarvittaessa
Erityisopettaja huolehtii ET/TT – oppilaiden tuen tarpeen kirjaukset oppilaan tukilehdelle ja heidän
niveltämisensä AP/IP:n suunnitelmiin.

Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)

1 - 1

Referenssit

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Pudasjärvellä, https://www.pudasjarvi.fi/wp-content/uploads/APIP-toimintasuunnitelma.pdf

Muuta

Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä: Tilanteen mukaan, aina katsotaan mahdollisuudet

Kuvat

Tutkinnon muodostuminen

Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.

Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat

x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
x Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen
x Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen
x Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
- Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala

Pakolliset tutkinnon osat

x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
- Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen

Valinnaiset tutkinnon osat

- Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö
- Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien työympäristössä
- Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala
- Pakolliset tutkinnon osat
- Suomalaisella viittomakielellä toimiminen
- Kommunikointikeinojen käyttö vuorovaikutuksen edistämisessä
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
- Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan oppijan oppimisen ohjaaminen
- Valinnaiset tutkinnon osat
- Ikääntyvien toiminnan ohjaaminen
- Ilmaisun ohjaaminen
- Kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen ohjaaminen
- Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan aikuisen itsenäisen suoriutumisen ohjaaminen
- Koulunuorisotyössä toimiminen
- Kuurosokeiden ja näkövammaisten asiakkaiden toiminnan ohjaaminen
x Liikkumisen ohjaaminen
- Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
x Tukea tarvitsevien ohjaaminen
- Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan ohjaaminen
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen

Tutkinnon osat

Osaamisen arviointi

Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit

Henkilö
  • toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
  • toimii yhteistyökykyisesti
  • tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
  • hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
  • muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti

Ammattitaitovaatimukset

Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):

Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla

Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa kasvatus- ja ohjausalan lainsäädäntöä, määräyksiä ja ohjeita
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
- noudattaa lastensuojelulain mukaista ilmoitusvelvollisuutta
- tuntee ja osaa toimia sosiaalihuoltolain huoli-ilmoituksen mukaisesti
x noudattaa ammattieettisiä ohjeita ja sopimuksia
x noudattaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia sekä lastenoikeuksien sopimusta
x kohtaa moninaisuutta kunnioittavasti ja luontevasti
x ottaa toiminnassaan huomioon yksilön itsemääräämisoikeuden

Ammatillinen vuorovaikutus

Henkilö

x noudattaa hyviä käytöstapoja ja kunnioittavaa kohtaamista
x kommunikoi asiallisesti ja selkeästi huomioiden asiakkaan tarpeet
x käyttää dialogisuutta vuorovaikutuksessa
x käyttää ja huomioi sanatonta viestintää tilanteen edellyttämällä tavalla
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaan erilaisia tunteita
x hyödyntää tietoa tunteiden merkityksestä vuorovaikutustilanteissa
x luo myönteistä, kannustavaa ja turvallista ilmapiiriä
x kannustaa asiakkaita yhteistyöhön
x antaa ja ottaa vastaan kannustavaa ja kehittävää palautetta
x ottaa vuorovaikutustilanteessa huomioon asiakkaan kielellisen, kulttuurisen ja katsomuksellisen taustan
x keskustelee työyhteisössä arvojensa ja ennakko-oletustensa vaikutuksista vuorovaikutustilanteissa

Hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtiminen

Henkilö

x noudattaa turvallisuutta ja hyvinvointia koskevia määräyksiä, suosituksia ja ohjeita
x toimii ensiaputilanteissa
x toimii hygieniaohjeistuksen mukaisesti
x huomioi asiakkaiden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia tarpeita
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaiden ruokavaliot
- toteuttaa lääkehoitosuunnitelmaa työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti

Kasvatus- ja ohjausalan työtehtävissä työskentely

Henkilö

x työskentelee kestävän elämätavan periaatteiden mukaisesti
x työskentelee työpaikan arvojen ja tavoitteiden mukaisesti
x käyttää työssään tietoa suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta
x työskentelee työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x huomioi työskentelyssään työympäristön muita ammattiryhmiä ja heidän vastuualueitaan
x työskentelee työpaikan työsuunnitelman ja päiväjärjestyksen mukaisesti
- osallistuu kokoukseen työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x käyttää työssään kasvuun, kehitykseen ja elämäkulkuun liittyvää tietoa
- suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellista päivittäistä toimintaa
x käyttää kasvatus- ja ohjausalan välineitä ja ohjaustapoja
x ottaa työssään huomioon asiakkaan vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita sekä mahdollistaa onnistumisen kokemuksia
x mahdollistaa työssään asiakkaiden osallisuuden

Työelämätaidot

Henkilö

x toimii työpaikan sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti
x noudattaa työaikoja
x huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan
x pukeutuu työpaikan ohjeiden mukaisesti
x noudattaa työntekijän oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuita
x noudattaa työympäristön työsuojelumääräyksiä
x huolehtii työkyvystään ja työhyvinvoinnistaan
x kertoo ammatillisen kasvun tavoitteistaan

Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen

Ohjaajana toimiminen

Henkilö

x noudattaa ajantasaista työtään ohjaavaa lainsäädäntöä ja työympäristön toimintaohjeita
x toimii työympäristön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti
x toimii ohjattavien kanssa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaan
x kohtaa ohjattavat yksilöinä ja ryhmän jäseninä kuunnellen ja kunnioittaen
- laatii ohjattavien kanssa toiminnalle periaatteita ja sääntöjä
x työskentelee ohjattavien kanssa osallisuuden periaatteiden mukaisesti
x edistää ohjattaviensa sosiaalisten taitojen kehittymistä
x toimii kestävän kehityksen toimintaperiaatteiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa ohjattavan ryhmän kehitysvaiheesta
x soveltaa ohjaustilanteissa tietoa ryhmädynamiikasta
x käyttää tietoa yhteisöohjaamiseen liittyen
x toimii hyödyntäen tietoa yleisimmistä kasvun ja tuen tarpeista

Ohjauksen menetelmien käyttäminen

Henkilö

x käyttää toiminnallisia ohjauksen menetelmiä
- suunnittelee ja toteuttaa retken työyhteisön käytänteiden mukaan
- suunnittelee ja toteuttaa tapahtuman työyhteisön käytänteiden mukaan
x huomioi esteettömyyden ja saavutettavuuden
- suunnittelee ja toteuttaa toimintaa huomioiden esteettisyyden ja viihtyvyyden
x osaa valita ohjaustyössään keskeiset välineet ja materiaalit ja laatii ohjaussuunnitelman
x ottaa toiminnassaan huomioon ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia ja toimijoita
x edistää ohjattavien omaehtoista harrastamista ja innostaa heitä hyvinvointia edistävään vapaa-ajan toimintaan
x hyödyntää tietoa leiri- ja retkitoiminnan keskeisistä periaatteista
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin
x käyttää digitaalisia toimintaympäristöjä työyhteisön käytänteiden mukaisesti

Projektityössä toimiminen

Henkilö

- laatii projektille suunnitelman
- suunnittelee ja toteuttaa projektimaisen työn työpaikan käytänteiden mukaan
- osaa valita tarkoituksenmukaiset ja monipuoliset menetelmät, välineet ja materiaalit projektimaiseen työhön
- hyödyntää tietoa projektityöhön liittyvästä talouden suunnittelusta
- arvioi projektin onnistumista asetettujen tavoitteiden mukaan

Turvallisuus ohjaustyössä

Henkilö

x huomioi toiminnassaan ohjattavien ruokavaliot
x huomioi toiminnassaan ohjattavien tavallisimmat sairaudet
x huomioi toiminnassaan ohjattavien tuen tarpeet
x osaa toimia ennaltaehkäisevästi liittyen turvallisuuteen
x osaa nimetä työhön liittyviä fyysisiä ja psyykkisiä riskejä
x hyödyntää tietoa turvallisuusmääräyksistä ja työturvallisuudesta työpaikan säädösten ja määräysten mukaisesti
x hyödyntää tietoa pelastussuunnitelmasta
- laatii suunnittelemaansa ohjauskokonaisuuteen turvallisuussuunnitelman
x hyödyntää tietoa työkyvyn ylläpitämisestä

Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen

Nuorisotyön tietoperustan hyödyntäminen

Henkilö

x noudattaa ajantasaista nuorisotyötä ohjaavaa lainsäädäntöä ja työpaikan toimintaohjeita
x tunnistaa omien arvojen, ennakko-oletusten ja normien vaikutuksen kasvatustyössä
x kohtaa ohjattavat luoden kunnioittavaa ja moninaisuuden hyväksyvää ilmapiiriä
x toimii ottaen huomioon nuorisotyön ammattieettiset perusteet ja toimintatavat
- hyödyntää tietoa lastensuojeluprosessista
x hyödyntää tietoa nuoruuden kehitysvaiheista
x toimii ottaen huomioon nuoruuden ajankohtaisia ilmiöitä

Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen ohjaustyössä

Henkilö

x tukee ohjattavan myönteisen identiteetin, minäkuvan ja itsetunnon muotoutumista
x hyödyntää tietoa sukupuolisensitiivisyydestä
x edistää nuoren tietoisuutta seksuaalisuudesta ja sukupuolen moninaisuudesta
x hyödyntää tietoa kulttuurisensitiivisyydestä
x toimii edistäen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta
x ohjaa ohjattaviaan ymmärtämään turvarajat ja koskemattomuuden
x ohjaa nuoria ilmaisemaan ja hyväksymään tunteita erilaisten harjoitteiden avulla
x hyödyntää tietoa mielen hyvinvoinnista
x tukee ohjaustoiminnallaan nuoren hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja
x ohjaa nuoria arjenhallintaan  sekä mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan
x ohjaa nuorta ymmärtäen lähiverkoston ja kasvuympäristön merkityksen
x toimii yhteistyössä nuoren lähiverkoston kanssa käytänteiden ja ohjeiden mukaisesti
x tiedostaa vertaisryhmän ja vertaistuen merkityksen nuoren hyvinvoinnille
x ohjaa nuoria vaikuttamaan heitä itseään koskeviin asioihin
x antaa palautetta ohjattavilleen ja tukee onnistumisia

Digitaaliset ympäristöt nuorisotyössä

Henkilö

x käyttää työssään digitaalisia toimintaympäristöjä
x käyttää tietoa digitaalisen sisällön merkityksestä
x käyttää tietoa digitaalisuudesta nuorten kasvu- ja toimintaympäristönä
x käyttää tietoa mediakasvatuksesta
x pitää ajan tasalla osaamistaan digitaalisista toimintaympäristöistä

Monialainen yhteistyö

Henkilö

x työskentelee toimintaympäristössään eri työntekijöiden ja ammattiryhmien kanssa tuntien heidän työtehtäviään ja vastuualueitaan
x ottaa huomioon toimintaympäristön yhteistyöverkostoja ja yhteistyömuotoja
x hyödyntää tietoa nuorten palveluverkostosta
x hyödyntää tietoa kouluyhteistyöstä
x tukee nuoria kouluun liittyvissä kysymyksissä
x ymmärtää yhteiskunnan eri sektoreiden merkityksen ohjaustyössä

Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen

Toimintaohjeiden mukaan toimiminen

Henkilö

x noudattaa ajantasaista työtään ohjaavaa lainsäädäntöä ja työympäristön toimintaohjeita
x kirjaa tarvittavat asiat työympäristön dokumentointijärjestelmään työpaikan käytänteiden mukaan
x hyödyntää tietoa kirjaamisen ja dokumentoinnin merkityksestä työssään
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita

Yhteisöllisyyden tukeminen

Henkilö

x järjestää yhteisöllisyyttä tukevaa toimintaa
x hyödyntää tietoa yhteisöllisyyden merkityksestä
x toimii ohjattavien kanssa tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti ja moninaisuutta kunnioittaen
x käyttää tietoa ennaltaehkäisyn merkityksestä ohjaustyössä ja työskentelee ennaltaehkäisevällä työotteella
x työskentelee edistäen ohjattavien arjen- ja elämänhallintaa
x ehkäisee ohjauksellisin keinoin yksinäisyyttä
x käyttää tietoa ohjattavan lähiverkoston merkityksestä
x hyödyntää tietoa syrjäytymiskehityksestä ja syrjäytymisestä
x hyödyntää tietoa radikalisoitumisen prosessiin liittyen

Sosiaalinen vahvistaminen ja osallisuus ohjaustyössä

Henkilö

x käyttää työssään tietoa mielenterveydestä
x hyödyntää tietoa erilaisista riippuvuuksista
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen ohjauskokonaisuuden sosiaalisen vahvistamisen sekä osallisuuden näkökulmasta
x työskentelee hyödyntäen tietoa osallisuudesta
x käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja sekä selkokieltä
x hyödyntää vertaistoiminnan mahdollisuuksia
x työskentelee vahvistaen ohjattavien itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja
x antaa kasvatuksellista palautetta ohjattavilleen
x toimii ohjaustyössä tunnistaen epäasiallista käyttäytymistä ja puuttuu siihen toimintaohjeiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa kotouttamisen merkityksestä ja maahanmuutosta

Palveluohjaus ja ohjattavien tukeminen vaikeissa elämäntilanteissa

Henkilö

- käyttää tietoa palveluohjauksesta ohjaustyössään
x tuntee oman työympäristön eri ammattiryhmiä ja vastuualueita
x osallistuu työtehtävänsä mukaisesti yhteistyöverkostoon ja tiedostaa moniammatillisen työn merkityksen
- tekee palveluverkostosta kuvauksen ohjattavan näkökulmasta
x hyödyntää tietoa digitaalisista ohjaus- ja neuvontapalveluista
x käyttää tietoa äkillisen kriisin vaiheista
x osaa toimia työympäristön toimintamallien mukaisesti kriisitilanteissa

Turvallisuus ja kehittyminen ohjaustyössä

Henkilö

x hyödyntää tietoa siitä, miten uhka- ja väkivaltatilanteissa toimitaan ja ennakoi työhön liittyviä riskitilanteita
x osaa erottaa ammatilliset toimintatavat henkilökohtaisista toimintatavoista
x keskustelee työtilanteista työyhteisössä
x toimii omien voimavarojensa rajoissa ja huolehtii omasta työssä jaksamisestaan

Liikkumisen ohjaaminen

Liikkumista ohjaavien suositusten, asiakirjojen ja tavoitteiden noudattaminen

Henkilö

x työskentelee toimintaympäristön liikkumista ohjaavien suositusten, asiakirjojen ja tavoitteiden mukaisesti
x noudattaa toimintaympäristön turvallisuusohjeita
x ennakoi vaaroja ja riskitekijöitä
x huolehtii liikkumisen esteettömyydestä, saavutettavuudesta ja sukupuolesta riippumattomista osallistumismahdollisuuksista työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti

Liikunnan ja liikkumisen ohjaaminen

Henkilö

x käyttää toiminnassaan tietoa motorisesta kehityksestä, liikuntataidoista ja liikunnallista perustaidoista
- suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen liikunnallisen kokonaisuuden
x huomioi toiminnassa asiakkaiden kehityksen ja yksilöllisiä tarpeita
x hyödyntää toiminnassa asiakkaiden toiveita ja liikunnallisia vahvuuksia
x kannustaa asiakkaita osallisuuteen ja vaikuttamiseen
x käyttää liikunnan ja liikkumisen ohjaamiseen soveltuvia menetelmiä ja ohjaustapoja
x käyttää liikuntavälineitä ja opastaa liikuntavälineiden käytössä
x valitsee yhdessä asiakkaan kanssa hänelle soveltuvia tapoja liikkua
x edistää asiakkaiden liikunnallisia taitoja
x ohjaa turvalliseen liikkumiseen
x toimii kannustavassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa
x antaa palautetta sekä pyytää palautetta toiminnastaan

Liikkumiseen innostava ympäristö

Henkilö

x järjestää toimintaympäristöjä liikkumiseen houkuttelevaksi
x huolehtii liikkumisen esteettömyydestä työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x kannustaa ja rohkaisee omaehtoiseen ja spontaaniin liikkumiseen
x tarjoaa toimintaideoita, välineitä ja ympäristöjä omaehtoisen liikkumisen tueksi
x käyttää digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä liikkumisen innoittajana
x luo toiminnallaan liikuntaan innostavaa ja kannustavaa ilmapiiriä
x keskustelee liikkumiseen liittyvistä asenteista työyhteisössä
x osallistuu liikkumista edistävien käytäntöjen kehittämiseen yhteistyössä työyhteisön kanssa

Liikunnallisen elämäntavan ja hyvinvoinnin edistäminen

Henkilö

x ohjaa asiakkaita tunnistamaan liikunnallisia vahvuuksiaan ja oman tapansa liikkua
x tarjoaa myönteisiä kokemuksia liikkumisesta erilaisille liikkujille
x kannustaa vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x tarjoaa ideoita ja virikkeitä liikunnalliseen elämäntapaan
x ohjaa asiakkaita tutustumaan erilaisiin liikuntamahdollisuuksiin
x edistää asiakkaan toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia liikunnan avulla
x keskustelee asiakkaiden kanssa liikunnan hyvinvointivaikutuksista
x keskustelee asiakkaiden kanssa unen, ravinnon ja palautumisen hyvinvointivaikutuksista

Tukea tarvitsevien ohjaaminen

Ammattieettisyys ja toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Henkilö

x noudattaa toimintaympäristön tukea tarvitsevien ohjaamiseen liittyvää lainsäädäntöä, määräyksiä ja ohjeita
x noudattaa alan arvopohjaa ja ammattieettisiä ohjeita
x toimii yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaisesti
x ottaa toiminnassaan huomioon yksilön itsemääräämisoikeuden
x ottaa toiminnassaan huomioon inkluusion periaatteet
x edistää moninaisuutta kunnioittavaa ilmapiiriä
x noudattaa toimintaympäristön turvallisuusohjeita ja luo turvallista ilmapiiriä
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin työympäristön ohjeiden mukaisesti
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x huolehtii esteettömyydestä ja saavutettavuudesta työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti

Tukea tarvitsevien asiakkaiden hyvinvoinnin, itsetunnon ja vuorovaikutuksen vahvistaminen

Henkilö

x havaitsee ja tunnistaa tuen tarpeita sekä kertoo havainnoistaan työyhteisössä
x käyttää toiminnassaan tietoa erilaisista tuen tarpeista ja lahjakkuuksista asiakkaan tarpeiden mukaisesti
x toimii asiakkaan tuen toteuttamisen suunnitelman ja tavoitteiden mukaisesti
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden osallisuutta
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita tunnistamaan vahvuuksiaan, kiinnostuksen kohteitaan ja yksilöllisiä tarpeitaan
x kannustaa tukea tarvitsevia asiakkaita vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x tukee ja edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden kommunikointia ja vuorovaikutusta
x mahdollistaa tukea tarvitsevien asiakkaiden tasavertaisen osallistumisen toimintaan
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden kehitystä, oppimista ja hyvinvointia päivittäisissä toiminnoissa sensitiivisesti
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita arjen taidoissa ja itsesäätelyssä
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita turvataidoissa
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden mielen hyvinvointia
x mukauttaa toimintaansa ja vaatimuksiaan tukea tarvitsevan asiakkaan tarpeen ja tilanteen mukaisesti työyhteisössä sovitulla tavalla

Tavoitteellisen toiminnan suunnittelu ja toteutus

Henkilö

x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellista toimintaa tukea tarvitseville asiakkaille yhteistyössä asiakkaiden ja työtiimin kanssa
x huomioi toiminnassa tukea tarvitsevien asiakkaiden kehityksen ja yksilölliset tarpeet
x hyödyntää toiminnassa tukea tarvitsevien asiakkaiden vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita
x mahdollistaa onnistumisen kokemuksia tukea tarvitseville asiakkaille
x toimii kannustavassa vuorovaikutuksessa tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa

Tuen toteuttamisen menetelmät ja välineet

Henkilö

x käyttää toiminnassaan tietoa tuen tasoista ja muodoista sekä huolen puheeksi ottamisen käytänteistä
x käyttää tuen toteuttamisen menetelmiä, välineitä ja ohjaustapoja työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x valitsee sopivia menetelmiä ja välineitä yhdessä tukea tarvitsevan asiakkaan kanssa ja työtiimin kanssa
x noudattaa toimintaympäristön struktuuria tukea tarvitsevan asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaisesti
x vahvistaa tukea tarvitsevien asiakkaiden eri aistikanavien käyttöä
x käyttää puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia

Monialainen yhteistyö

Henkilö

- toimii yhteistyössä huoltajien kanssa tukea tarvitsevien asiakkaiden tarpeiden ja toimintaympäristön käytänteiden mukaisesti
- osallistuu monialaiseen yhteistyöhön työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
- osallistuu tuen tarpeen arviointiin sekä toimintatapojen suunnitteluun ja kehittämiseen yhteistyössä työtiimin kanssa
- käyttää työssään tietoa tuen palveluista työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti