Jokainen meistä tarvitsee kehittyäkseen palautetta, niin kehittävää palautetta kuin myönteistäkin. Vain palautteen avulla opimme tietämään, millainen käyttäytyminen on hyväksyttyä – ja millainen ei. Joskushan toki saattaa olla niin, että eri paikoista saatu palaute on ristiriitaista ja joudumme itse tekemään valintoja. Yksi tapa antaa positiivista palautetta on osaamistodistus. Yleensä se on käytössä valmentavissa organisaatioissa ja sen avulla voidaan antaa selkeää palautetta ammatillisista valmiuksista ja niiden kehittymisestä.

Osaamistodistuksen muodosta ja sisällöistä on käyty kovia keskusteluja. Lähinnä keskustellaan siitä, pitääkö osaamisesta annetussa todistuksessa tavalla tai toisella arvioida osaamisen tasoa. PAIKKOosaamistodistuksessa on luovuttu numeraalisesta ja sanallisestakin arvioinnista. Todistuksessa kerrotaan vain ne tutkinnon tai tutkintojen ammattitaitovaatimukset, joissa todistuksen saaja on saavuttanut ammatillisen tason, onnistunut. Sen lisäksi todistukseen voidaan kirjoittaa sanallista palautetta – mutta vain positiivista.

Meiltä on kysytty, köyhdyttääkö tällainen todistus osaamisen tyydyttävälle tasolle. No, ei tietenkään. Todistus ei ota kantaa tasoon. Se kertoo, että ammatillinen taso on saavutettu. PAIKKOmallissa lähdetään yksiselitteisesti siitä, että arviointi on oppilaitoksen asia – ja siellä se osataan. Työvalmennuksessa tai yrityksessä ollaan työn ja ammatillisuuden asiantuntijoita. Siksi siellä tehdään havaintoja ammattimaisesta toiminnasta ja sen laajuudesta.

Olen usein todennut, että osaamistodistus ei missään mielessä ole osaamattomuustodistus. Sen ei ole tarkoituskaan kertoa, että näissä ja näissä osa-alueissa EI ole saavutettu tavoitetasoa. Keskitytään vain ja ainoastaan siihen, mitä on valmentajan tai työnantajan havaintojen mukaan saavutettu. Uskomattoman moni kommentoi yhä, että todistus on ensimmäinen, jossa kerrotaan vain onnistumisista ja tuloksista, ei siitä mikä meni pieleen. Myös lisätietoja osiossa toivotaan keskityttävän positiivisiin asioihin – niihin, jotka selkeästi ylittävät ammatillisen tason minimirajat. Näin toimien olemme tietämättämme noudattaneet positiivisen pedagogiikan periaatteita korostaa onnistumisia ja osaamista.

Tästä on seurannut paljon hyvää. Osaamistodistuksen tärkein anti ei ole ammatillinen tai tutkintoon ohjaava. Tärkein asia on todistuksen saajien itsetunnon kasvu, rohkaiseminen vaativaksi ajatelluissa asioissa ja niiden lisäksi myös lisääntynyt alttius hakeutua ammatilliseen koulutukseen. Monen kohdalla osaamisen dokumentointi  herättää alkuun orastavan kiinnostuksen koulutusta ja osaamisen kehittämiseen. Jos oikein yrittäisin, niin miksi en minäkin voisi….

Kun mietitään kokonaisuutta – valmentajien kohonnutta itsetuntoa heidän havaitessaan oman toimintansa sisältämät mahdollisuudet, toiminnan kehittämistä, valmentautumisprosessin jäntevöitymistä ja sen kaiken lisäksi itse päähenkilön itsetunnon kasvua, ei voi olla tuntematta ylpeyttä tästä työstä. Itseasiassa hakeutuminen ammatilliseen koulutukseen ja tunnistetun ja tunnustetun osaamisen määrä tuntuvat sivuseikoilta. Osaamistodistus on monelle niin paljon enemmän kuin dokumentti ammatillisesta osaamisesta. Se voi olla käänteentekevä muutos siihen, kuinka käsittää oman itsensä ja omat mahdollisuutensa.

Teksti: Susanna Uusitalo