Blogi

Yhteiskunnallinen yritys -logo.

Kokemusasiantuntijoiden osaaminen näkyväksi

Kokemusasiantuntijakenttä on erittäin laaja ja siellä syntyy runsaasti monipuolista osaamista. Osaaminen perustuu omakohtaiseen kokemukseen esimerkiksi palvelujärjestelmästä, sairaudesta tai muusta elämän haasteesta. Valitettavan harvoin tämä osaaminen kuitenkaan nousee riittävästi esiin työelämäpoluilla.

Yhteistyössä Kokemuksesi on arvokas -hankkeen kanssa tunnistimme yli 40 oppimisympäristöä, joissa otettiin käyttöön PAIKKO-osaamistodistus. Peilasimme kokemusasiantuntijoiden osaamista kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkintoon. Tutkinnon osista otimme tarkasteluun kokemusasiantuntijana ja vertaisohjaajana toimiminen.
Loimme ”valtakunnallisen mittatikun”, jonka avulla osaaminen on mahdollista tehdä näkyväksi.

Kokemuksesi on arvokas -hanke on Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoittama kehittämishanke 2022–2024 ja sen toiminta jatkuu vuoden 2025 loppuun.
Hankkeen aikana yhtenäistettiin ja kehitettiin valtakunnallista kokemusasiantuntijakoulutuksen kenttää. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat olleet yhdistykset ja hyvinvointialueet.
Hanketta hallinnoi Taiteen Sulattamo ry.

Keskeinen ratkaisu kokemusasiantuntijoiden koulutusten laadun ja yhtenäisyyden kehittämisessä on ollut PAIKKO-järjestelmä. PAIKKO on valtakunnallinen osaamisen tunnistamisen järjestelmä ja sen toiminnasta vastaa Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki.
Kokemusasiantuntijoilla on mahdollisuus saada PAIKKO-osaamistodistus osaamisestaan, kun toiminto tai koulutus on tunnistettu oppimisympäristöksi ja raportti siitä on julkaistu. Kaikki oppimisympäristöraportit nähtävissä paikko.fi-sivustolla.

”Loimme ”valtakunnallisen mittatikun”, jonka avulla osaaminen on mahdollista tehdä näkyväksi.”

Kokemus vaikuttaa!

Yksi tunnistettu oppimisympäristö on Mielenterveysaktivismiryhmä Koalan Kokemusvaikuttajakoulutus eli KoVa-koulutus. KoVa-koulutuksessa painotetaan kokemustiedon hyödyntämistä vaikuttamisen työkaluna. Koulutus on suunnattu 18–35-vuotiaille, mielenterveyden häiriöitä tai psyykkistä oireilua kokeneille nuorille aikuisille.
– Yhteiskuntamme tarvitsee erilaisia ihmisiä. Varsinkin kokemuksiaan jakavat ihmiset ovat korvaamattomia, toteaa yksi ryhmän jäsen.

Tunnistimme myös mm. Surevan kohtaaminen -toiminnan kokemusasiantuntijakoulutuksen, joka on tarkoitettu läheisensä menettäneille.
Toiminnassa on mukana yli 100 kokemusasiantuntijaa ympäri Suomen ja heillä on monenlaisia menetyskokemuksia lapsen menetyksestä, puolison menetyksestä, läheisen menetyksestä henkirikoksen uhrina ja läheisen menetyksestä itsemurhan kautta. Kaikki kokemusasiantuntijat ovat jonkin Surujärjestön jäseniä.
Puheenvuorojen lisäksi kokemusasiantuntijat voivat osallistua erilaisiin haastatteluihin, kehittämisprojekteihin tai tutkimuksiin.
– Puheenvuoroista saadut palautteet ovat aina olleet erittäin hyviä. Kokemusasiantuntijoita kiitellään kovasti rohkeudestaan ja avoimuudestaan. Kokemustietoa pidetään merkityksellisenä ja korvaamattoman arvokkaana tiedonlähteenä.

Osaamistodistuksen hyödyt

PAIKKO-osaamistodistus pohjautuu ammatillisiin tutkinnon perusteisiin, mutta ei ole tutkintotodistus vaan laajennettu työtodistus. Osaamistodistuksella on monipuoliset käyttömahdollisuudet kaikessa ohjatussa toiminnassa ja se voidaan antaa jokaiselle, kun osaamista on havaittu.
PAIKKO-osaamistodistus toimiin erittäin hyvin myös vapaaehtoistyössä, harrastustoiminnassa ja kokemusasiantuntijoiden osaamisen tunnistamisessa. Todistus laaditaan ammattitaitovaatimusten tasolla ja siihen voidaan kuvata kaikki toiminnan aikana havaittu osaaminen.

”Osaamistodistuksella on monipuoliset käyttömahdollisuudet kaikessa ohjatussa toiminnassa ja se voidaan antaa jokaiselle, kun osaamista on havaittu.”

Lisätietoja osaamisen tunnistamisen järjestelmästä saat PAIKKO-infossa.
Keväällä 2026 PAIKKO-infot joka kuukauden neljäs tiistai klo 14 alkaen.
Tervetuloa mukaan!
PAIKKO-info on mahdollista toteuttaa myös tietyn organisaation tarpeisiin räätälöitynä. Ota yhtyettä
Tehdään yhdessä osaaminen näkyväksi.

Facebook @PAIKKO
Instagram @paikko_osaaminennakyvaksi
Paikko – Osaamistodistus ja oppimisympäristöjen tunnistaminen

Teksti: Kirsi Hiekkala, koordinaattori, PAIKKO / Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki
Kuva: Koala-ryhmä

Oppimisympäristö: Surevan kohtaaminen-toiminta: Kokemusasiantuntijakoulutus, kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto