Näin Synergiaseminaarin aattona olen taas herännyt pohtimaan sitä, kuinka tärkeää on uskoa siihen mitä tekee. On nimittäin erittäin oleellista, miten työvalmennuksessa kerrotaan osaamisen havainnoinnista ja dokumentoinnista. Jos puhe ei ole uskottavaa – mikä tarkoittaa, että itse epäilemme oman tekemisemme tasoa -, kukaan muukaan ei pidä sitä uskottavana. Se näet kuuluu puheessa ja näkyy toimintatavoissa. Mitä meidän työvalmennuksessa tulisi opinnollistamisesta ja osaamistodistuksista kertoa, jotta niihin uskottaisi?

Yhteistyö on osaamistodistusten luotettavuuden kannalta tärkeää. Yhteistyö työvalmennuksen tuottajien kesken. Yhteistyö koulutuksen järjestäjien kanssa. Ja yhteistyö työvoimaviranomaisten kanssa. Toiminnan peruspilarina tasavertaisten toimijoiden välinen yhteistyö rakentaa vankan pohjan osaamistodistusten uskottavuudelle. Kun ne ja niiden laatijat sekä käytännön takana oleva kehittämistyö tunnetaan, on mahdollisuus rakentaa keskinäistä luottamusta. Usein kuitenkin työpajatoimijat nöyristelevät viranomaisorganisaatioiden ja koulutuksen järjestäjien edessä ja hakevat hyväksyntää. Miksi, kun oman toiminnan tulokset ja toiminnallinen taso on sellainen, että sitä voidaan kaikilla mittareilla pitää ammatillisena ja korkeatasoisena?

Oppimisympäristöjen osalta tulee luonnollisesti pitää kiinni siitä, että ne todellakin yltävät ammatilliselle tasolle – eivät ole liian yksipuolisia ja toiminnalla on selkeät laatukriteerit, joita noudatetaan. Valtaosa työvalmennuksen ympäristöistä täyttää nämä vaatimukset. PAIKKO toiminnassa pidämme ammatillisuuden kriteerinä valmentautujien kohdalla tutkintovaatimusten tyydyttävän tason arviointikriteereitä. Se on alin taso, jolla tutkinto voidaan suorittaa. Tunnistamisraportit eivät kerro, kuinka paljon tämän tason yläpuolelle on mahdollista nousta. Toiminnan tulosten, osaamistodistuksen vaikuttavuuden ja työvalmennuksen tasokkuuden osalta on tärkeää, että kaikki toimintaan osallistuvat uskovat oman ammatillisen osaamisensa olevan riittävää osaamistodistuksen laatimiseen (valmentaja) ja toisaalta siinä mainittujen ammattitaitovaatimusten saavuttamiseen (valmentautuja).

Kun taustalla pidetään huolta siitä, että oppimisympäristöjen yleiskuvaukset ovat riittävän tarkat ja siitä, että niiden sisällöt on kuvattu voimassaolevien tutkinnon perusteiden mukaisesti, ei ole mitään syytä epäillä toiminnan laatua. Hyvin usein huomaamme, että pieni epäusko valtaa hyvin helposti valmentajat. Onko toiminnalla sittenkään niin suurta merkitystä? Silloin jäävät oppimisympäristöraportit päivittämättä, osaamistodistukset kirjoittamatta ja toiminta kehittämättä. Tai sitten haetaan hyväksyntää yhteistyökumppaneilta, jotta he vakuuttaisivat työpajan sen toiminnan tärkeydestä ja laadusta. Miksi ihmeessä? Työvalmennusta ei tarvitse alistaa muille toiminnoille, sen sisällöt ja osaaminen on riittävää itsessään.

Usein valmennustoiminnan tasoa verrataan suoraan ammatillisen koulutuksen tasoon. Työvalmennuksen ammattikuva poikkeaa kuitenkin ammatillisen opettajan työstä olennaisesti. Opettaja on formaalin oppimisen, pedagogiikan ja oman ammattialansa asiantuntija, joka on koulutettu arvioimaan henkilöiden ammatillista osaamista ja sen tasoa. Valmentajan tehtävänä on kohdata valmentautujat henkilöinä, suunnitella heille sopivia toimintoja ja tehtäviä niin, että heille syntyy mahdollisuus kuntoutua ja ohjautua lähemmäs koulutusta ja vapaita työmarkkinoita. Opettaja miettii osaamista tutkinnon osaamistaitovaatimusten kautta, valmentaja henkilön vahvuuksien, heikkouksien ja omien tavoitteiden kautta. Kumpaakaan ei voida alistaa toiselleen.

Silti valmennuksen aikana havaitaan ja syntyy sellaista osaamista, joka vastaa formaalin koulutuksen vaatimuksia. Tämä osaaminen dokumentoidaan valmennuksen aikana osaamistodistukseen, jotta valmentautujan olisi helpompi kouluttautua ja/tai työllistyä. Osaaminen havaitaan ja se syntyy valmennusprosessissa työn kautta – joka on valmennuksellinen työkalu, ei itsetarkoitus. Valmennuksessa syntyy myös muita tuloksia, jotka saattavat olla tätä huomattavasti tärkeämpiä.

Osaamistodistus on sekin yksi valmennuksen työkalu. Sen avulla osoitetaan valmentautujalle konkreettisesti hänen ammatillinen osaamisensa. Tavoitteena ei ole välttämättä hakeutuminen opiskelemaan, vaan vaikkapa henkilön itsetunnon parantaminen ja oppimiskyvyn osoittaminen. Joillekin osaamistodistus on elämän ensimmäinen todistus, joka kertoo osaamisesta – ei siitä, mitä ei osaa tai mihin ei ole pystynyt. Sen avulla rakennetaan tietä jatkoon monella eri tavalla. Kukapa meistä ei haluaisi kuulla osaavansa? …ja kukapa meistä ei haluaisi vakuuttua siitä.

Teksti: Susanna Uusitalo