https://www.verkkouutiset.fi/ammatillisen-koulutukseen-vaaditaan-lisaa-rahaa/
Amke tekee hyvää työtä koulutuksen edunvalvonnan ja ammatillisen koulutuksen kehittämisen eteen. On ymmärrettävää, että yhteiskunnan ilmiöitä, kuten työttömyyttä tarkastellaan tältä osin laput silmillä. Pitkään ammatillisessa työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja työvalmennusta kehittävissä hankkeissa toimineena ammatillisena opettajana olen saanut usein huomata tuon tarkastelukulman rajalliseksi ja tietyiltä osin puutteelliseksi. Useiden asiakkaiden kohdalla olen joutunut myöntämään, etteivät pedagogiset ratkaisut eikä lisärahoituskaan nykyisillä keinoilla auta asiakasta. Toiset eivät voi ajatellakaan formaaliin koulutukseen osallistumista. Koulut ovat mörköjä. Kaikki. Muutamien osalta jossain opetuksen vaiheessa on annettu niin runsaasti kehittävää palautetta, että he ovat oppineet pitämään itseänsä tyhminä ja oppimiseen kykenemättöminä. Osa ei pysty oppimaan koulutusjärjestelmämme tarjoamilla keinoilla eikä seuraamaan normaalia opetusta tai ohjausta. On monia, joita koulutuksen järjestäjät eivät voi auttaa – eivät ainakaan ilman muita palvelujen tuottajia, kuten työpajoja tai työvalmennusta. Tämä ei ole oppilaitosten tai opettajien vika, vaan kysymys on tietysti osittain rakenteista ja toimintatavoista, joiden muuttaminen on hidasta. Eikä siihen suoranaisesti auta amisreformikaan.
Hyvin suuri osa vaikeimmin työllistettävistä on kokonaan vailla toisen asteen tutkintoa, osalta puuttuu jopa peruskoulu. Tutkintoa vailla olevien suuri määrä on hälyttävä merkki siitä, että koulutusjärjestelmämme vuotaa. Korjaavaksi toimenpiteeksi aikuisten osalta ehdotetaan Ohjaamo-konseptin laajentamista. Amke: ”Toimenpiteeksi pitkäaikaistyöttömien työllistymisen edistämiseksi AMKE esittää 20 miljoonan euron pilottia, jossa ohjaamo -toiminnan ikärajoja nostetaan ja toimintaa suunnataan moniammatillista tukea tarvitseville työnhakijoille.” Matalan kynnyksen palvelu saattaa tuoda uusia henkilöitä palvelujen piiriin. Ongelma suhteessa koulutukseen ja omaan osaamiseen ja sen kehittämiseen jää edelleen ratkaisematta. Kun yhtenä ongelmana on suoranainen kouluviha ei Amken seuraavakaan ehdotus ratkaise ongelmaa: ”Ammatillinen oppilaitos laatisi yksilöllisen osaamistarvekartoituksen, minkä perusteella henkilölle etsitään sopiva koulutus- tai oppisopimuspaikka tavoitteena tutkinnon osan, osien tai koko tutkinnon suorittaminen” Jos asiakas itsepäisesti kieltäytyy menemästä oppilaitokseen tai olemasta missään tekemisissä niiden kanssa, niin mikä on ratkaisu?
Näistä asiakkaista monet ajautuvat työvalmennukseen, useimmiten kuntouttavaan työtoimintaan pitkän työttömyyden jälkeen. He eivät halua eivätkä osaa itse asettaa valmennusjaksolleen tavoitteita, haluavat ennemmin kokea kuuluvansa johonkin kuin etenevänsä kohti työelämää. Käytännön kokemus on osoittanut, että kuntoutuminen alkaa useimmiten sosiaalisten suhteiden vahvistumisesta ja vähitellen voidaan miettiä niitä tavoitteitakin. Olemme huomanneet konkreettisesti, että valmennussisältöjen näkyminen johtaa vähitellen kiinnostukseen niitä kohtaan ja sen pohtimiseen, voisiko niitä käyttää oman tavoitteenasettelun pohjana. Monen kohdalla oma toimintakyky asettaa merkittäviä rajoituksia sille, miten ammatillisia tavoitteita voidaan asettaa. Koulutuksenjärjestäjän ilmaantuessa paikalle valmentautuja vaikenee tai pakenee. Siksi ammatillisen kehittämisen alkuaskeleet on näiden asiakkaiden kohdalla aloitettava osana työvalmennuksen prosessia, osana sitä arkityötä jota he ovat jo oppineet hallitsemaan.
Työvalmennuksen organisaatioissa on käytössä toimivat työkalut näiden asiakkaiden osaamisen havainnointiin ja dokumentointiin. Näiden työkalujen avulla voidaan kehittää ammatillista osaamista ja omaan rohkeutta kohti tutkinnon osien näyttöjä ja koko tutkintoa. Yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa on alueellisesti pystytty kehittämään toimintamalleja, joiden avulla vailla tutkintoa olleet kouluallergikot ovat voineet suorittaa tutkintoja ja niiden osia omien vahvuuksiensa avulla. Valmennusjaksoilta annetut osaamistodistukset ja niiden aikana suoritetut tutkintojen osat ovat kasvattaneet tervettä itsetuntoa ja luoneet rohkeutta hakea töitä tai osallistua koulutukseen. Ilman valmennuksessa tehtyä pohjatyötä monet tavoitteet olisivat jääneet saavuttamatta. Kun toimintamallit ja palvelujen sisällöt rakennetaan asiakkaiden tarpeiden mukaan hallinnollisten rajojen asemasta, päästään usein hyvään lopputulokseen.
PAIKKO-osaamistodistus ja VALO -valmennus ovat osoittaneet yhdessä ja yksin, että tämän kirjoituksen väitteille on katetta. Koulua vieroksuvien työvalmennusasiakkaiden halu kehittää itseään ei syty ammatillisen oppilaitoksen laatimalla osaamistarvekartoituksella. Näiden asiakkaiden osalta ainoa mahdollisuus ammatillisen osaamisen kehittämiseen on herättää aito kiinnostus asiaan ja usko omiin mahdollisuuksiin. Se syntyy vain omista oivalluksista valmennuksen aikana.
Teksti: Susanna Uusitalo