Paikko - vihreä logopallo.

Vuoksenniskan koulukeskus

Yhteiskunnallinen yritys -logo.
Perustiedot Oppimisympäristön kuvaus Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon osat

PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.

Oppimisympäristön tunnistaminen

Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.

Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto 2023

Perusteen nimiKasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
Määräyksen diaarinumeroOPH-3837-2022
KoulutuksetKasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
OsaamisalatKoulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala
Ohjauksen osaamisala
Romanityön osaamisala
Perhepäivähoidon osaamisala
Kasvatuksen osaamisala
TutkintonimikkeetPerhepäivähoitaja
Koulunkäynninohjaaja
Voimaantulo01.01.2023
ePerusteethttps://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/8262880/tiedot

Organisaatio

Imatran kaupunki

Toimintayksikkö

Vuoksenniskan koulukeskus, Vuoksenniskantie 96A, 55800 IMATRA

Yhteyshenkilöt

Mari Leppänen, Apulaisrehtori, 020 617 5711, mari.leppanen@imatra.fi

Minna-Maija Huittinen, Projektityöntekijä, 020 617 1109, minna-maija.huittinen@imatra.fi

Kotisivut ja sosiaalinen media

Kotisivut: https://www.imatra.fi/vuoksenniskankoulukeskus

Kotisivut: https://www.imatra.fi/tyollisyyspalvelut

Oppimisympäristö tunnistettu

25.09.2025

Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja

Katja Paakki, Opettaja, STEP-opisto, Oppilaitoksen edustaja

Oppimisympäristöraportti julkaistu

09.10.2025

Oppimisympäristön kuvaus

Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus

Imatran kaupungin työllisyyspalvelut tarjoavat täydentäviä työllistymistä edistäviä palveluja. Näiden avulla työnhakijoita tuetaan kohti työtä tai koulutusta. Työllisyyspalveluiden koordinoimaa työllistämistoimintaa järjestetään kaupungin eri yksiköissä, kuten ulkoalueiden kunnossapidossa, päiväkodeissa, koulukeskuksissa, kirjastossa, museoissa ja kulttuuritalolla. Palveluihin kuuluu muun muassa avustavia työtehtäviä, työkokeilua, kuntouttavaa työtoimintaa, palkkatuettua työtä, työharjoittelua sekä siviilipalvelusta. Osassa työyksiköistä on mahdollista suorittaa työn ohella tutkinnon osa näyttöperusteisesti tai saada osaamistodistus. Palveluihin kiinnittyy vuosittain noin 50-100 henkilöä.

Ohjaus käytännön työhön tulee työyksiköiden alan ammattilaisilta. Lisäksi kaupunki tarjoaa yksilö- ja työhönvalmennusta ja tukea jatkosuunnitelmien pohtimiseen. Työllisyyspalvelut toimii yhteistyössä Imatran seudun kehitysyhtiön (KEHY) kanssa ja kehittää yhteistyötä paikallisten työnantajien kanssa. Tavoitteena on vastata työnantajien työvoimatarpeisiin. Työllisyyspalveluista löytyy myös osaamista työnmuotoilun RATKO-menetelmän hyödyntämiseen muun muassa työvoimatarpeen esille tuomiseksi.

Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä

Koulukeskusten tehtävänä on kasvattaa ja opettaa oppilaita perusopetuksessa. Vuoksenniskan koulukeskuksessa tarjotaan mahdollisuuksien mukaan työkokeilupaikkaa tai oppimisen avustajan tehtävää, jossa pääsee tutustumaan ohjaustyöhön koulunkäynninohjaajien ja opettajien mukana. Tehtävä sisältää oppilaiden tukemista luokassa, kouluarjessa, iltapäivä- ja aamupäiväkerhoissa ja välitunneilla. Ohjaustyö perustuu vuorovaikutukseen ja oppilaiden kohtaamiseen.

Kouluympäristössä on mahdollista saada ymmärrystä eri ikäisistä oppilasryhmistä ja heidän oppimisvalmiuksistaan. Koulun toiminta perustuu laajaan ja moniammatilliseen työyhteisöön ja jokaisella ammattiryhmällä on oma rooli. Työkokeilussa tai avustavassa tehtävässä painotetaan avustavaa roolia, mutta henkilöt voivat käydä keskustelua eri ammattiryhmien kanssa oppilaiden ohjauksesta sekä tuen tarpeista ja menetelmistä. Perehtymistä on kiinnostuksen myötä mahdollista syventää tutustumalla esimerkiksi koulun perehdytysmateriaaleihin sekä opetussuunnitelmaan ja opetusmenetelmiin. Opetustyöstä ja menetelmien valinnasta vastaa kuitenkin opetushenkilöstö.

Kouluympäristöön tutustuessa hahmottaa ajankohtaisten ilmiöiden vaikutuksen lapsiin ja nuoriin, esimerkiksi digitalisten välineiden lisääntyessä. Työssä voi havainnoida ja tunnistaa erilaisia oppimiseen vaikuttavia tekijöitä, mutta päävastuu opetuksesta ja sen edistämisestä on kuitenkin opettajalla. Erilaisten apuvälineiden, kuten sermien, hyödyntäminen keskittymisen tukemiseksi voi olla osa ohjaustyötä. Luovia menetelmiä hyödynnetään esimerkiksi luonto- ja elämystoiminnassa, ulkoretkillä sekä liikuntatunneilla. Työssä voi käyttää omia vahvuuksia avustajana ja työtä painotetaan niiden mukaan. Esimerkiksi vieraiden kielien, matematiikan, liikunnan tai käsitöiden osaamisesta on hyötyä avustavissa tehtävissä ja tämä erityinen osaaminen voidaan ottaa oppitunneilla käyttöön.

Toiminnan erityispiirteitä

Imatralla toimii kolme koulukeskusta: Mansikkala, Koski ja Vuoksenniska. Kaikissa koulukeskuksissa annetaan perusopetusta 1.-9. luokille sekä joustavaa perusopetusta (Jopo). Näiden lisäksi koulujen toiminta painottuu seuraavasti:

- Mansikkalan koulukeskuksessa oppilaiden on mahdollista hakeutua musiikkipainotteiseen opetukseen. Lisäksi koulun toiminnassa painottuu liikunta.
- Vuoksenniskan koulukeskuksessa vastataan käyttäytymisen tuen pienryhmistä ja pidennetyn oppivelvollisuuden opetuksesta. Toiminnassa painotetaan luonnontieteitä ja luontoyhteyttä.
- Kosken koulukeskuksessa on yleisopetuksen lisäksi mahdollisuus opiskella kaksikielisillä luokilla englanninkielisessä opetuksessa. Kosken toiminnassa painottuu kansainvälisyys.

Työkokeiluun tai avustavaan työtehtävään oppimisen avustajana koulukeskuksella ei vaadita alan työkokemusta.

Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät

Vuoksenniskan koulukeskus
Tilat:
Koulukeskuksen tilat ovat fyysisesti kolmessa eri rakennuksessa: A-talo (5.-9. luokkalaiset), B-talo (1.-4. luokkalaiset) ja C-talo.
D-talossa sijaitsee 7.-9. tukiluokka.
Koulukeskuksen tiloissa toimii nuorisotila, jossa on paikalla nuoriso-ohjaajia. Tiloista löytyy esimerkiksi biljardi- ja pingispöytä sekä erilaisia pelejä.

Laitteet:
4.-6. luokkalaisilla on käytössään oppilaiskohtaiset tietokoneet.
1.-3. luokkalaiset käyttävät yhteiskäyttökoneita.
Koululla järjestetään aktiivisesti pienryhmätoimintaa.

Perehdytys ja valmennus:
Koulun ohjaajat rinnalla kulkevat ja perehdyttävät työkokeilijat tai oppimisen avustajat oman työn ohella. Lisäksi työ sisältää työskentelyä opettajien apuna. Imatran kaupungin työllisyyspalveluista valmentajat tapaavat henkilöitä työhönvalmennuksen ja opinnollistamisen yhteydessä.

Henkilöstöresurssit

Vuoksenniskan koulukeskuksessa työskentelee noin 56 opettajaa. Ohjaajia on 36.
Ohjaajat ovat pääsääntöisesti koulunkäynninohjaajan tutkinnon suorittaneita.

Laitoshuollosta vastaa Saimaa Tukipalvelut Oy. Isännöitsijäpalvelut tuottaa YIT.

Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)

1 - 3

Referenssit

Muuta

Tämä oppimisympäristön tunnistamisraportti on tehty osana ESR+-rahoitteista Osaamisesta Elinvoimaa -hanketta. Hanke on käynnistynyt Imatran kaupungin työllisyyspalveluissa 3.4.2023 ja päättyy 31.12.2025. Hankkeella vahvistetaan kohderyhmän osaamista sekä edesautetaan työnantajayhteistyöllä osallistujien työmarkkina-asemaa.

Kuvat

  • Lähde: imatra.kuvat.fi

  • Lähde: imatra.kuvat.fi

  • Vuoksenniskan koulukeskuksen vanhan rakennuksen eteistila

Tutkinnon muodostuminen

Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.

Pakolliset tutkinnon osat

x Ammatillinen toiminta ja työelämäosaaminen kasvatus- ja ohjausalalla

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat

x Oppijan ja oppimisen ohjaus
x Tuen tarpeeseen vastaaminen oppimisen ja ohjauksen ympäristöissä

Valinnaiset tutkinnon osat

x Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus
- Koulunkäynnin ja opiskelun ohjaus ja tuki

Perhepäivähoidon osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat

- Lapsen tuen tarpeisiin vastaaminen yhteistyössä huoltajien ja muiden ammattilaisten kanssa
- Toimiminen perhepäivähoitoympäristössä

Valinnaiset tutkinnon osat

- Pedagogisen toimintakulttuurin toteuttaminen varhaiskasvatuksessa
Tutkinnon osa Lapsen, kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen kasvatus ja ohjausalan perustutkinnosta

Romanityön osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat

- Yksilö- ja yhteisölähtöinen asiakas- ja viranomaisohjaus romanityössä
- Romanilähtöinen monikulttuurinen ohjaustyö

Kasvatuksen osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat

- Pedagogisen toimintakulttuurin toteuttaminen varhaiskasvatuksessa
- Lapsen tuen tarpeisiin vastaaminen yhteistyössä huoltajien ja muiden ammattilaisten kanssa

Ohjauksen osaamisala
Valinnaiset tutkinnon osat

- Lapsen ja nuoren suojelu kasvatus- ja ohjaustyössä
- Osaamisen ja työllistyvyyden ohjaus
- Aikuisten ohjaus eri elämäntilanteissa

Valinnaiset tutkinnon osat

- Etsivässä työssä toimiminen
- Kulttuurinen moninaisuus kasvatus- ja ohjaustyössä
- Kokemusasiantuntijana ja vertaisohjaajana toimiminen
- Romanikielen käyttäminen ohjaustyössä
x Draamailmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa
x Kuvallisen ilmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa
x Musiikillisen ilmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa
x Suomen kielen lukemisen ja kirjoittamisen perustaitojen ohjaus
- Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon aktiivinen edistäminen

Tutkinnon osat

Osaamisen arviointi

Ammattitutkinnon perusteissa kuvataan perustutkintoa syvällisempää tai rajatumpiin työtehtäviin kohdistunutta osaamista.

Ammattitutkintojen arviointikriteerit määrittelevät tutkinnon osan hyväksytyn suorituksen tason. Ammattitaitovaatimuksen kaikkien arviointikohteiden tulee toteutua, jotta se voidaan tunnistaa oppimisympäristössä.

Ammattitaitovaatimukset

Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):

Ammatillinen toiminta ja työelämäosaaminen kasvatus- ja ohjausalalla

Ammattitaitovaatimukset

Henkilö osaa

x soveltaa työssään tietoa ihmisen kasvusta ja oppimisen perusteista
x toimia kasvatus- ja ohjausalan työtä ohjaavien lakien, määräyksien ja ohjeiden mukaisesti
x toimia terveyttä ja hyvinvointia edistävällä tavalla
x hyödyntää työelämä- ja työyhteisötaitojaan
x ylläpitää työhyvinvointiaan
x käyttää monipuolisesti viestintä- vuorovaikutustaitojaan
x arvioida ammatillista kasvuaan.
Osaamisen arviointi

Henkilö soveltaa työssään tietoa ihmisen kasvusta ja oppimisen perusteista

Henkilö

x tietää ihmisen kasvun ja kehityksen vaiheet ja hyödyntää tietoa työssään
x tietää eri ihmis-, tiedon- ja oppimiskäsityksiä ja osaa perustella niiden pohjalta oman näkemyksensä
x tietää eri kasvatus- ja ohjausnäkemyksiä ja osaa niiden pohjalta luoda oman ammatillisen tapansa toimia ohjattavien kanssa
x tuntee oppimaan oppimisen periaatteet ja hyödyntää tietoa omaan oppimiseen sekä asiakkaiden oppimisen ohjaamiseen
x toimii kasvatus- ja ohjaustyön prosessin mukaisesti
x tukee ohjattavien identiteettiä, minäkuvaa ja itsetuntoa sekä osallisuutta
x osaa ohjata erilaisia ryhmiä ja tuntee ryhmän kehitysvaiheet sekä ryhmädynamiikan
x tunnistaa tuen ja ohjauksen tarpeet sekä toimii ne huomioiden.

Henkilö toimii kasvatus- ja ohjausalan työtä ohjaavien lakien, määräyksien ja ohjeiden mukaisesti

Henkilö

- noudattaa alaa ohjaavaa lainsäädäntöä, määräyksiä ja ohjeita sekä soveltaa niitä omaan työympäristöönsä
x tuntee työntekijän oikeudet ja velvollisuudet sekä noudattaa alan työlainsäädäntöä
- tuntee alan palvelujärjestelmän ja osaa soveltaa sitä työssään erilaisissa tilanteissa
x toimii alan eettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti
x toimii sukupuolisensitiivisesti, kulttuurien ja katsomusten moninaisuutta kunnioittaen sekä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäen
x ennaltaehkäisee ja puuttuu työpaikkakiusaamiseen, seksuaaliseen ja muuhun häirintään sekä syrjintään työyhteisön toimintatapojen mukaisesti
x toimii sosiaalisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti
x kohtaa haastavat asiakkaat ja tilanteet ammatillisesti sekä toimii väkivaltatilanteissa sovittujen ohjeiden mukaan.

Henkilö toimii terveyttä ja hyvinvointia edistävällä tavalla

Henkilö

- osaa toimia EA1 -tasoisesti
- ymmärtää lääkehoidon merkityksen ja osaa toimia työympäristönsä toimintatapojen mukaisesti
x toimii toimintaympäristön hygieniaohjeistusten ja -määräysten mukaan
x toimii huomioiden terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät suositukset
x ymmärtää huono-osaisuuden syntyä ja kasautumista toimien ennaltaehkäisevästi
x tunnistaa päihde ja mielenterveyden haasteiden riskitekijät ja käyttää niiltä suojaavia tekijöitä työssään.

Henkilö hyödyntää työelämä- ja työyhteisötaitojaan

Henkilö

x toimii joustavalla työtavalla erilaisissa työympäristöissä ja -tilanteissa
x työskentelee työyhteisön jäsenenä ja käyttää tilanteen mukaan itsenäisiä työtapoja ja tiimityötaitoja
- toimii työtehtäviensä mukaisissa verkostoissa, moniammatillisissa ja monialaisissa työryhmissä sekä hyödyntää kolmannen sektorin, järjestötoiminnan ja muiden toimijoiden mahdollisuuksia
x käyttää monipuolisesti työympäristönsä tieto- ja viestintätekniikkaa
x toimii vastuullisesti sekä taloudellisen ja ekologisen kestävän kehityksen periaatteiden mukaan
x osallistuu työyhteisön toimintakulttuurin ja yhteisöllisyyden kehittämiseen.

Henkilö ylläpitää työhyvinvointiaan

Henkilö

x toimii vastuualueensa mukaisesti
x organisoi ja priorisoi työtehtävänsä omien voimavarojensa mukaan
x huolehtii omasta fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta työhyvinvoinnistaan
x noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja puuttuu epäkohtiin
x työskentelee ergonomisesti
x osallistuu työyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen.

Henkilö käyttää monipuolisesti viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan

Henkilö

x käyttää ja kehittää monipuolisesti vuorovaikutusosaamistaan erilaisten asiakkaiden kohtaamisessa
x käyttää tunnetaitojaan asiakkaiden ohjaamisessa ja tukemisessa
x viestii kirjallisesti ja suullisesti käyttäen ammattisanastoa
x dokumentoi työtehtävien ja -ohjeiden mukaan
x viestii kielitietoisesti
x noudattaa viestinnässään yksityisyyden- ja tietosuojan sekä tietoturvallisuuden
x ymmärtää vihapuheen merkityksen ja ennaltaehkäisee sitä omassa työssään
x käyttää kasvatus- ja ohjaustilanteissa yhtä vierasta kieltä.

Henkilö arvioi omaa ammatillista kasvuaan

Henkilö

x tunnistaa oman ammatillisen kasvun vaiheensa ja asettaa tavoitteita ammatilliselle kasvulleen
x kertoo omista vahvuuksistaan ja kehittämisen kohteistaan toimia kasvatus- ja ohjausalan ammattilaisena
x pyytää ja ottaa vastaan palautetta ja hyödyntää sitä oman osaamisensa kehittämiseen
x antaa rakentavaa palautetta työyhteisössään
x kehittää aktiivisesti osaamistaan kasvatus- ja ohjausalalla toimimisessa
x seuraa alan keskustelua ja päätöksentekoa soveltaen tätä työhönsä.

Oppijan ja oppimisen ohjaus

Ammattitaitovaatimukset

Henkilö osaa

x toimia oppimisprosessin mukaisesti ohjaustyössään
x toimia erilaisissa ohjaustilanteissa
x edistää oppimista osallistumalla toiminnan suunnitteluun, toteuttamisen ja arviointiin
x käyttää erilaisten oppimistilanteiden ohjaamiseen sopivia menetelmiä
x havaita, tukea ja ohjata oppimisvaikeuksissa
x toimia vertaistyössä ja moniammatillisessa verkostotyössä
x arvioida ja kehittää ammatillisuuttaan.
Osaamisen arviointi

Henkilö toimii oppimisprosessin mukaisesti ohjaustyössään.

Henkilö

x hyödyntää työssään tietoa oppimisesta, oppimistyyleistä ja oppimisprosessista
x motivoi ja kannustaa oppijaa vuorovaikutuksellisin keinoin
x tunnistaa oppijan vahvuudet ja hyödyntää niitä ohjaustyössään
x ohjaa yksilöllisesti erilaisissa oppimistilanteissa
x käyttää erilaisia ohjausmenetelmiä oppimisen tukena
x antaa välitöntä ja rakentavaa palautetta oppimistilanteissa.

Henkilö toimii erilaisissa ohjaustilanteissa.

Henkilö

x tietää eri toimintaympäristöt ja niissä tapahtuvan ohjaustoiminnan: esiopetus, alakoulu, yläkoulu, ammatillinen koulutus, lukio, aamu- ja iltapäivätoiminta sekä vapaa sivistystyö
x tukee ohjattavia päivän erilaisissa tilanteissa (välitunnit, siirtymätilanteet, oppimistilanteet)
- toimii tavoitteellisesti eri tuen tason ohjattavien kanssa
x ohjaa erilaisia ryhmiä erilaisissa tilanteissa, itsenäisesti ja työryhmän jäsenenä
x toimii joustavasti eri toimintaympäristöissä tilanteen, yksilön ja ryhmän edellyttämällä tavalla
x kuuntelee ohjattavaa aidosti ja on turvallinen aikuinen
x tunnistaa kiusaamistilanteet ja toimii niissä työyhteisön ohjeiden mukaisesti.

Henkilö edistää oppimista osallistumalla toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.

Henkilö

x toimii toimintaympäristössä käytettävän opetussuunnitelman mukaisesti työnkuvansa puitteissa
- osallistuu aktiivisesti opetuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin oman työnkuvansa mukaisesti
x toimii työparina ja tiimin jäsenenä työympäristön toimintatapojen mukaisesti.

Henkilö käyttää erilaisten oppimistilanteiden ohjaamiseen sopivia menetelmiä.

Henkilö

- käyttää oppimista tukevia lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan menetelmiä ja välineitä
- käyttää kielten oppimiseen soveltuvia menetelmiä, välineitä ja ohjelmia
x ohjaa ja tukee oppijaa taito- ja taideosaamisissa
x huomioi turvallisuuden erilaisissa oppimistilanteissa ja -ympäristöissä.

Henkilö havaitsee, tukee ja ohjaa oppimisvaikeuksissa.

Henkilö

x hyödyntää tietoa oppimisvaikeuksista ja niitä ennakoivista riskitekijöistä
x havainnoi oppimisen vaikeuksia ja viestittää havainnoistaan työympäristön toimintatapojen mukaisesti
x ottaa ohjauksessaan huomioon oppimisvaikeudet ja ohjaa tai tukee tavoitteellisesti ja yksilöllisesti oppijan oppimisprosessia
x ottaa ohjauksessaan huomioon kehitysviivästymiä sekä puheen ymmärtämisen ja tuottamisen häiriöitä
x käyttää monipuolisesti oppimista tukevia menetelmiä työssään.

Henkilö toimii vertaistyössä ja moniammatillisessa verkostotyössä.

Henkilö

x osallistuu työnkuvansa mukaisesti työyhteisön palavereihin
x tuo esille havaintojaan, ajatuksiaan ja kehittämisideoitaan
x ymmärtää vertaistuen merkityksen ja ylläpitää työyhteisön positiivista ilmapiiriä tukemalla ja kannustamalla kollegojaan
- ymmärtää verkostotyön merkityksen ja toteuttaa tätä omalla toiminnallaan
- osallistuu erilaisiin verkostotapaamisiin työnkuvansa mukaisesti.

Henkilö arvioi ja kehittää ammatillisuuttaan.

Henkilö

x kertoo omat vahvuudet ja kehittymisen kohteet oppijoiden ohjaamisessa ja tukemisessa
x toimii joustavasti muuttuvissa tilanteissa
x antaa palautetta ohjattavilleen ja työyhteisölle
x ottaa vastaan palautetta ja kehittää osaamistaan sekä kehittää ammatillisuuttaan hyödyntäen saatua palautetta
x seuraa aktiivisesti alalla tapahtuvaa keskustelua, tutkimusta ja päätöksentekoa.

Tuen tarpeeseen vastaaminen oppimisen ja ohjauksen ympäristöissä

Ammattitaitovaatimukset

Henkilö osaa

x tunnistaa tuen tarpeita ja tukea ohjattavaa niissä
x tunnistaa hahmottamiseen liittyvät haasteet ja huomioi ne ohjauksessa
x ohjata erilaisissa kielellisissä haasteissa
x tunnistaa ja tukea ohjattavaa tarkkaavaisuuden sekä keskittymisen vaikeuksissa
x tunnistaa ja tukea ohjattavaa psykososiaalisissa sekä tunne-elämän kehityksen vaikeuksissa
x tunnistaa pitkäaikaissairauksia ja huomioida nämä toiminnassaan
x tukea kehitysvammaisen toimintakykyä
x tukea ja ohjata autismin kirjon tai muun neurologisen kehityshäiriön haasteissa
x tukea ja ohjata liikunta-, näkö- tai kuulovammaista
x toimia moniammatillisessa työryhmässä
x arvioida ja kehittää ammatillisuuttaan.
Osaamisen arviointi

Henkilö tunnistaa tuen tarpeita ja tukee ohjattavaa niissä.

Henkilö

x tunnistaa ohjattavan yksilölliset tuen tarpeet elämän eri osa-alueilla
- osallistuu ohjattavan henkilökohtaisten suunnitelmien laatimiseen työryhmän jäsenenä työtehtäviensä mukaisesti
- toteuttaa ja arvioi laadittuja suunnitelmia työryhmän jäsenenä
x tukee ohjattavaa yksilöllisesti, kannustaen, omatoimisuutta ja osallisuutta tukien kaikissa päivittäisissä toiminnoissa
x kohtaa ohjattavat yksilöllisesti aidossa vuorovaikutustilanteessa
x edistää ohjattavan toimintakykyä ja hyvinvointia
x huomioi intimiteettisuojan ja aseptiset työtavat
- muokkaa ympäristöä ohjattavan tuen tarpeita vastaaviksi.

Henkilö tunnistaa hahmottamiseen liittyvät haasteet ja huomioi ne ohjauksessa.

Henkilö

x huomioi hahmottamiseen liittyvät vaikeudet oppimisessa ja toiminnassa
x tukee ohjattavaa yksilöllisesti hahmottamisen haasteissa
- ohjaa erilaisin menetelmin aistihavaintojen tulkinnassa ja ymmärtämisessä
- muokkaa toimintaympäristöä hahmottamista tukevaksi.

Henkilö ohjaa erilaisissa kielellisissä haasteissa.

Henkilö

x huomioi ohjauksessaan erilaisia kielellisiä vaikeuksia
x tunnistaa erilaiset vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin vaikeudet
- käyttää erilaisia menetelmiä ja välineitä vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin tukemiseksi (selkokieli, puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät, kielellinen ja ei-kielellinen kommunikaatio).

Henkilö tunnistaa ja tukee ohjattavaa tarkkaavaisuuden sekä keskittymisen vaikeuksissa.

Henkilö

x tunnistaa erilaisia tarkkaavaisuuden ja keskittymisen vaikeuksia
x tukee ohjattavien tarkkaavaisuuden ja keskittymisen kohdentumista ja ylläpitämistä
x käyttää erilaisia menetelmiä ohjattavien tarkkaavaisuuden ja keskittymisen tukemiseksi
- kehittää ympäristöä työryhmän jäsenenä tarkkaavaisuutta ja keskittymistä helpottavaksi.

Henkilö Henkilö tunnistaa ja tukee ohjattavaa psykososiaalisissa sekä tunne-elämän kehityksen vaikeuksissa.

Henkilö

x tunnistaa ohjattavan toimintaan vaikuttavia erilaisia psyykkisiä ja sosiaalisia tekijöitä sekä niiden yhteisvaikutuksia
x tunnistaa erilaisia tunne-elämän ja mielenterveyden häiriöitä
x edistää ohjattaviensa mielenterveyttä ja tunne-elämätaitoja
x tunnistaa erilaisia käyttäytymishäiriöitä
x edistää ohjattavan kokonaisvaltaista hyvinvointia vastuualueensa mukaisesti
x tukee luotettavana ja turvallisena aikuisena ohjattavien itsetuntoa
- kehittää ympäristöä yhteisöllisyyttä edistäväksi ja turvalliseksi.

Henkilö tunnistaa pitkäaikaissairauksia ja huomioi nämä toiminnassaan.

Henkilö

- tukee pitkäaikaissairauksia sairastavia asiantuntijoiden ohjeiden ja vastuualueensa mukaisesti
x havainnoi ja ennakoi ohjattavan terveydentilan muutoksia ja toimii hyvinvoinnin edistämiseksi
x tukee asianmukaisesti ohjattavan terveyttä ja toimintakykyä.

Henkilö tukee kehitysvammaisen toimintakykyä.

Henkilö

x tunnistaa kehitysvammaisuuden vaikutukset toimintakykyyn
- tukee kokonaiskuntoutusta ohjeiden ja työtehtävien mukaisesti
x tukee ja ohjaa kehitysvammaista ohjattavaa päivittäisissä tilanteissa
x mahdollistaa yhdenvertaisen osallistumisen ja oppimisen.

Henkilö tukee ja ohjaa autismin kirjon tai muun neurologisen kehityshäiriön haasteissa.

Henkilö

x tunnistaa autismin moninaisuuden
x tunnistaa neurologisia kehityshäiriöitä
x toimii asiantuntijoiden ohjeiden mukaisesti moniammatillisen työryhmän jäsenenä
x ohjaa autistista tai neurologisen kehityshäiriön omaavaa päivittäisissä toiminnoissa
- käyttää erilaisia menetelmiä oppimisen tukemisessa
- strukturoi ympäristöä ja toimintaa vastuualueensa mukaisesti.

Henkilö tukee ja ohjaa liikunta-, näkö- tai kuulovammaista.

Henkilö

x ottaa huomioon liikunta-, näkö- ja kuulovamman vaikutuksen toimintakykyyn
x tukee liikuntavammaista ohjattavaa päivittäisissä toiminnoissa
x tukee näkö- tai kuulovammaista ohjattavaa päivittäisissä toiminnoissa
- toimii kuntouttavan työotteen mukaisesti
- huolehtii ympäristön esteettömyydestä vastuualueensa mukaisesti
x toteuttaa asiantuntijoiden ohjeita työryhmän jäsenenä.

Henkilö toimii moniammatillisessa työryhmässä.

Henkilö

x osaa käyttää työympäristön apuvälineitä tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti
x toimii sekä ohjattavien että itsensä kannalta ergonomisesti ja turvallisesti
- tekee yhteistyötä huoltajien ja moniammatillisen verkoston kanssa työympäristön ohjeiden mukaisesti
- soveltaa työssään erilaisia kuntoutumista tukevia menetelmiä
x toimii oman osaamisensa rajoissa ja pyytää tarvittaessa ohjeita ja apua.

Henkilö osaa arvioida ja kehittää ammatillisuuttaan.

Henkilö

x arvioi realistisesti omia ammatillisen kehittymisen haasteitaan
x tunnistaa oman persoonallisen työtapansa
x toimii joustavasti muuttuvissa tilanteissa ja tekee vastuullisia ratkaisuja
x pyytää palautetta työstään ja kehittää toimintaansa sekä ammatillisuuttaan tämän pohjalta
x antaa rakentavaa palautetta ohjattavilleen ja työyhteisölleen
x hankkii ohjaustyössään tarvittavaa tietoa huomioiden ohjattavien tuen tarpeet.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus

Ammattitaitovaatimukset

Henkilö osaa

- suunnitella ja toteuttaa aamu- ja iltapäivätoiminnan sisältöä
x ohjata erilaisia ryhmiä
x tukea ohjattavan omaehtoista toimintaa
x käyttää ohjauksessa luovia ja toiminnallisia menetelmiä
x ohjata päivittäisiä toimintoja
x toimia yhteistyössä koulun ja eri verkostojen kanssa
x arvioida ja kehittää omaa ammatillisuuttaan.
Osaamisen arviointi

Henkilö suunnittelee ja toteuttaa aamu- ja iltapäivätoiminnan sisältöä.

Henkilö

- osaa tehdä lyhyen ja pidemmän ajan toiminnan suunnitelmia ja toteuttaa niitä työryhmän jäsenenä
- tuntee aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet ja kunnan tai toiminnan järjestäjän toimintasuunnitelman sekä toimii niiden mukaisesti
- suunnittelee, toteuttaa ja arvioi toimintaa yhdessä ohjattavien kanssa
- osaa arvioida suunnitelmia ja pystyy joustavasti muuttamaan niitä
- hyödyntää työssään tietoa erilaisista aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen muodoista, järjestäjistä ja sisällöllisistä painotuksista
- tuntee toiminnan järjestäjän arviointikriteerit ja laatuajattelun
- toteuttaa vastuualueensa mukaista dokumentointia ja toiminnan ylläpitämiseen liittyviä tehtäviä.

Henkilö ohjaa erilaisia ryhmiä.

Henkilö

x ohjaa itsenäisesti sekä pienryhmää että suurta ryhmää eri tilanteissa
x toteuttaa ohjausta huomioiden yksilölliset tarpeet ryhmän muodostuksessa, tavoitteiden asettamisessa ja ohjausmenetelmien käytössä
x ohjaa erilaisia tilanteita ja ryhmiä vuorovaikutuksen keinoin
x osaa integroida tuen tarvitsijat ryhmätoimintaan
x huomioi kulttuurien ja katsomusten moninaisuuden ryhmien ohjaamisessa
x ohjaa ja tukee ohjattavien keskinäistä vuorovaikutusta ja ryhmässä toimimista
x toimii esimerkkinä ja motivoijana ryhmässä.

Henkilö tukee ohjattavan omaehtoista toimintaa.

Henkilö

x varmistaa ohjaustoiminnallaan ohjattavien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja jaksamisen
x kunnioittaa ohjattavan levon ja rauhan tarvetta sekä mahdollistaa sen toteuttamisen
x kannustaa ja tukee ohjattavia ilmaisemaan kiinnostuksen kohteitaan
x tukee ohjattavaa suunnittelemaan ja toteuttamaan kiinnostuksensa mukaista, iloa tuottavaa ja rentouttavaa toimintaa
x tukee toiminnallaan osallistumisen iloa ja onnistumisen kokemuksia
x tukee ja ohjaa leikkiä
x tukee toiminnallaan ja ratkaisuillaan ryhmän sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä
x toimii luotettavana ja turvallisena kasvattajana ja toiminnan ohjaajana.

Henkilö käyttää ohjauksessa luovia ja toiminnallisia menetelmiä.

Henkilö

x huomioi ohjauksessaan taiteellisen, ilmaisullisen ja liikunnallisen toiminnan kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa
x suunnittelee ja toteuttaa yhdessä ohjattavien kanssa monipuolista ilmaisullista ja liikunnallista toimintaa
x suunnittelee ja toteuttaa yhdessä ohjattavien kanssa kehontuntemusta ja motorisia taitoja edistävää toimintaa
x käyttää monipuolisesti sisä- ja ulkotiloja toiminnan toteuttamisessa
x käyttää monipuolisesti yhdessä ohjattavien kanssa erilaisia liikuntavälineitä, toimintaympäristöjä ja liikuntamuotoja
x käyttää erilaisia menetelmiä musiikissa, kädentaidoissa, kielellisessä tai draamailmaisussa
x hyödyntää tieto- ja viestintätekniikan luomia mahdollisuuksia yhdessä ohjattavien kanssa
x yhdistelee luontevasti eri ilmaisun ja liikkumisen muotoja ja menetelmiä tavoitteellisesti yhdessä ohjattavien kanssa
x innostaa omalla esimerkillään ja heittäytymisellään ohjattavat mukaan ilmaisemaan itseään luovasti.

Henkilö ohjaa päivittäisiä toimintoja.

Henkilö

x tukee omatoimisuutta ja osallisuutta päivittäisissä toiminnoissa
x ohjaa siirtymätilanteissa vastuullisesti ja kasvatuksellisesti tukien ohjattavan oppimista ja omatoimisuutta
- toimii huoltajien kanssa yhteistyössä työympäristön toimintatapojen mukaisesti
x tukee ohjattavia huolehtimaan asianmukaisesti ympäristöstä, tiloista ja välineistä
x ohjaa viihtyisiin ja rauhallisiin ruokailutilanteisiin
x tarjoaa terveellistä ja monipuolista välipalaa sekä huomioi erityisruokavaliot
x huomioi työssään liikennekasvatuksen ja -turvallisuuden
x huolehtii turvallisuudesta päivittäisissä toiminnoissa
x toimii uhka-, vaara- ja väkivaltatilanteissa työryhmän jäsenenä työpaikan ohjeiden mukaisesti
x ennaltaehkäisee toiminnallaan kiusaamistilanteita
x tunnistaa kiusaamistilanteet ja ratkaisee ne yhdessä ohjattavien kanssa työpaikan ohjeiden mukaisesti.

Henkilö toimii yhteistyössä koulun ja eri verkostojen kanssa.

Henkilö

- toteuttaa monipuolista yhteistyötä koulun kanssa ja huolehtii asianmukaisesta tiedonkulusta
x tukee ohjattavan kokonaisvaltaista oppimista yhteistyössä koulun kanssa
- toimii yhteistyössä lasten huoltajien kanssa työyhteisössä sovitulla tavalla
x ohjaa ja tukee läksyjen teossa sovittujen toimintatapojen mukaisesti
- toimii ohjattavan oppimista ja toimintaa tukevissa verkostoissa työtehtäviensä mukaisesti.

Henkilö arvioi ja kehittää omaa ammatillisuuttaan.

Henkilö

x arvioi omia vahvuuksiaan ja kehittymisen mahdollisuuksiaan aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajana
x pyytää palautetta työstään ja kehittää toimintaansa sekä ammatillisuuttaan sen pohjalta
x antaa rakentavaa palautetta ohjattavilleen ja työyhteisölleen
x toimii joustavasti muuttuvissa tilanteissa
x tarttuu aktiivisesti uusiin haasteisiin ja laajentaa osaamistaan kasvatus- ja ohjaustyössään.

Draamailmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa

Ammattitaitovaatimukset

Henkilö osaa

x käyttää draamailmaisua ohjattavien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa
x hallitsee ja käyttää draamailmaisun menetelmiä monipuolisesti eri-ikäisten kasvatuksessa ja ohjauksessa
x arvioida omaa osaamistaan ja ammatillisuuttaan.
Osaamisen arviointi

Henkilö käyttää draamailmaisua ohjattavien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa.

Henkilö

- hyödyntää työssään draamallisen ja teatteri-ilmaisun mahdollisuuksia ohjattavien psyykkiselle, sosiaaliselle ja fyysiselle hyvinvoinnille
x ymmärtää dramaturgian ja tarinallisuuden yhteyden ilmaisuun
x edistää ja rohkaisee ohjattavia luovuuden ja mielikuvituksen käytössä
x edistää monipuolisesti ohjattavan aistiherkkyyttä ja eläytymiskykyä
x hyödyntää draamailmaisua ohjattavien ja toiminnan tavoitteiden saavuttamisessa
- suunnittelee, toteuttaa ja arvioi teatterin keinojen toteuttamismahdollisuuksia erilaisissa ympäristöissä yhdessä ohjattavien kanssa
x rohkaisee ohjattavia käyttämään omatoimisesti draamailmaisua.

Henkilö hallitsee ja käyttää draamailmaisun menetelmiä monipuolisesti eri-ikäisten kasvatuksessa ja ohjauksessa.

Henkilö

x hallitsee keskeisiä draamailmaisun keinoja, kuten läsnäolo, kohtaaminen, vuorovaikutus sekä päämäärät, ja käyttää niitä ohjaustyössään
x hallitsee draaman kaaren perustaidot, kuten perusjännite, tarinan rakentaminen sekä ratkaisu, ja hyödyntää tietoa työssään
- suunnittelee, toteuttaa ja arvioi kasvatuksellista teatteri-ilmaisua huomioiden ohjattavien yksilöllisyyden ja mahdolliset tuen tarpeet
x käyttää monipuolisesti draamailmaisun menetelmiä
- valitsee ohjattaville ja tilanteeseen sopivimmat ilmaisua kehittävät työskentelytavat ja -tekniikat
x luo kannustavan, rohkaisevan ja oppimista edistävän ilmapiirin
x kehittää omia ilmaisullisia valmiuksiaan aktiivisesti ja monipuolisesti.

Henkilö arvioi omaa osaamistaan ja ammatillista kasvuaan.

Henkilö

x kertoo omista vahvuuksistaan ja kehittymisen tarpeistaan draamailmaisun käytössä ja ohjaamisessa
x ottaa vastaan palautetta ohjattavilta ja kehittää sen pohjalta omaa osaamistaan, ohjaustyötään ja ammatillisuuttaan
x tiedostaa oman heittäytymisen ja innostuksen vaikutuksen ohjattaviin taidelähtöisten menetelmien käytössä
x kehittää aktiivisesti omaa ilmaisullista ja menetelmäosaamistaan.

Kuvallisen ilmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa

Ammattitaitovaatimukset

Henkilö osaa

x käyttää kuvallista ilmaisua ohjattavien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa
x käyttää kuvallisen ilmaisun menetelmiä monipuolisesti eri-ikäisten kasvatuksessa ja ohjauksessa
x arvioida omaa osaamistaan ja ammatillisuuttaan.
Osaamisen arviointi

Henkilö käyttää kuvallista ilmaisua ohjattavien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa.

Henkilö

- hyödyntää työssään tietoa kuvallisen ilmaisun luomista mahdollisuuksista ohjattavien psyykkiselle, sosiaaliselle ja fyysiselle hyvinvoinnille
x edistää monipuolisesti ohjattavan aistiherkkyyttä ja eläytymiskykyä
x hyödyntää kuvallista ilmaisua ohjattavien ja toiminnan tavoitteiden saavuttamisessa
- suunnittelee, toteuttaa ja arvioi kuvallisen ilmaisun toimintaa tukevaa ympäristöä yhdessä ohjattavien kanssa
x rohkaisee ohjattavia käyttämään omatoimisesti kuvallista ilmaisua.

Henkilö käyttää kuvallisen ilmaisun menetelmiä monipuolisesti eri-ikäisten kasvatuksessa ja ohjauksessa.

Henkilö

x hallitsee keskeisiä kuvallisen ilmaisun asiasisältöjä ja menetelmiä sekä käyttää niitä monipuolisesti
- suunnittelee, toteuttaa ja arvioi kasvatuksellista kuvallisen ilmaisun toimintaa huomioiden ohjattavien yksilöllisyyden ja mahdolliset tuen tarpeet
- valitsee ohjattaville ja tilanteeseen sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja –materiaalit sekä käyttää niitä sujuvasti vaihtelevissa tilanteissa
x luo kannustavan, rohkaisevan ja oppimista edistävän ilmapiirin
x kehittää omia ilmaisullisia valmiuksiaan aktiivisesti ja monipuolisesti.

Henkilö arvioi omaa osaamistaan ja ammatillisuuttaan.

Henkilö

x kertoo omista vahvuuksistaan ja kehittymisen tarpeistaan kuvallisen ilmaisun käytössä ja ohjaamisessa
x ottaa vastaan palautetta ohjattavilta ja kehittää sen pohjalta omaa osaamistaan, ohjaustyötään sekä ammatillisuuttaan
x tiedostaa oman heittäytymisen ja innostuksen vaikutuksen ohjattaviin taidelähtöisten menetelmien käytössä
x kehittää aktiivisesti omaa ilmaisullista ja menetelmäosaamistaan.

Musiikillisen ilmaisun käyttö kasvatus- ja ohjaustilanteissa

Ammattitaitovaatimukset

Henkilö osaa

x käyttää musiikkia ohjattavien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa
x käyttää musiikillisia ilmaisun menetelmiä monipuolisesti eri-ikäisten kasvatuksessa ja ohjauksessa
x arvioida omaa osaamistaan ja ammatillisuuttaan.
Osaamisen arviointi

Henkilö käyttää musiikkia ohjattavien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisessa.

Henkilö

- hyödyntää työssään tietoa musiikillisen ilmaisun merkityksestä ohjattavien psyykkiselle, sosiaaliselle ja fyysiselle hyvinvoinnille
x hyödyntää työssään tietoa musiikin merkityksestä ja vaikutuksesta koko elämänkaaren aikana
x edistää monipuolisesti ohjattavien aistiherkkyyttä ja eläytymiskykyä
x hyödyntää musiikkia ohjattavien ja toiminnan tavoitteiden saavuttamisessa
- suunnittelee, toteuttaa ja arvioi musiikillista toimintaa tukevaa ympäristöä yhdessä ohjattavien kanssa
x rohkaisee ohjattavia omatoimisesti käyttämään musiikkia.

Henkilö käyttää musiikillisia ilmaisun menetelmiä monipuolisesti eri-ikäisten kasvatuksessa ja ohjauksessa.

Henkilö

x hallitsee keskeisiä musiikin käytön asiasisältöjä ja toimintamenetelmiä
- suunnittelee, toteuttaa ja arvioi kasvatuksellista musiikillista toimintaa huomioiden ohjattavien yksilöllisyydet ja mahdolliset tuen tarpeet
- valitsee ohjattaville ja tilanteeseen sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja -materiaalit sekä käyttää niitä sujuvasti vaihtelevissa tilanteissa
x käyttää monipuolisesti musiikillisia menetelmiä ja työtapoja, kuten laulaminen, soittaminen ja kuuntelu
x luo kannustavan, rohkaisevan ja oppimista edistävän ilmapiirin
x kehittää omia musiikillisia valmiuksiaan aktiivisesti ja monipuolisesti.

Henkilö arvioi omaa osaamistaan ja ammatillista kasvuaan.

Henkilö

x kertoo omista vahvuuksistaan ja kehittymisen tarpeistaan musiikin käytössä ja ohjaamisessa
x ottaa vastaan palautetta ohjattavilta ja kehittää sen pohjalta omaa osaamistaan, ohjaustyötään sekä ammatillisuuttaan
x tiedostaa oman heittäytymisen ja innostuksen vaikutuksen ohjattaviin taidelähtöisten menetelmien käytössä
x kehittää aktiivisesti omaa ilmaisullista ja menetelmäosaamistaan.

Suomen kielen lukemisen ja kirjoittamisen perustaitojen ohjaus

Ammattitaitovaatimukset

Henkilö osaa

x tukea ohjattavan kielellistä tietoisuutta
x ohjata lukemaan oppimista
x ohjata kirjoittamaan oppimista
x ohjata luetun ymmärtämistä
x tukea suomen kielen oppimista
x ohjata kannustavasti ja kunnioittavasti
x arvioida omaa osaamistaan ja ammatillisuuttaan.
Osaamisen arviointi

Henkilö tukee ohjattavan kielellistä tietoisuutta.

Henkilö

x ymmärtää kielellisen tietoisuuden käsitteen ja merkityksen lukemisen sekä kirjoittamisen oppimisen perustana
x tukee kielellisen tietoisuuden kehittymistä käyttämällä sitä tukevia harjoituksia arjen tilanteissa
x käyttää erilaisia menetelmiä kielellisen tietoisuuden kehittymisen ohjaamisessa.

Henkilö ohjaa lukemaan oppimista.

Henkilö

x kannustaa ja motivoi lukemaan oppimisen kehittymistä
x käyttää yleisimpiä lukemaan oppimisen menetelmiä
x käyttää erilaisia välineitä lukemaan oppimisen ohjaamisessa.

Henkilö ohjaa kirjoittamaan oppimista.

Henkilö

x käyttää motorisia harjoituksia tukemaan kirjoitustaidon oppimista
x tuntee pienaakkosten tekemisen tekniikan ja ohjaa kirjoittamista sen mukaan
x käyttää yleisimpiä kirjoittamaan oppimisen menetelmiä
x motivoi kirjoittamiseen ja rohkaisee tuottamaan omaa tekstiä.

Henkilö ohjaa luetun ymmärtämistä.

Henkilö

- tunnistaa luetun ymmärtämisen eri tasoja ja hyödyntää tietoa ohjaustyössään
x tietää sanavaraston merkityksen osana luetun ymmärtämisen kehittymistä ja tarjoaa aktiivisesti mahdollisuuksia sanavaraston kehittymiseen
x käyttää yleisimpiä menetelmiä luetun ymmärtämisen ohjaamisessa.

Henkilö tukee suomen kielen oppimista.

Henkilö

x motivoi ja kannustaa käyttämään suomen kieltä päivittäisissä tilanteissa
x käyttää selkeää suomen kieltä ja ymmärtää sen merkityksen ohjaamisessa
x käyttää toiminnallisia menetelmiä ja eri aistikanavia suomen kielen oppimisen tukemisessa.

Henkilö ohjaa kannustavasti ja kunnioittavasti.

Henkilö

x kunnioittaa ohjattavien kulttuuritaustaa ja huomioi sen vaikutuksen kielellisten asioiden oppimiseen ohjaustyössään
x antaa positiivista palautetta ja kannustaa yrittämään
x toimii yhteisöllisyyttä edistävästi ja kannustaa ohjattavia yhteistyöhön.

Henkilö arvioi omaa osaamistaan ja ammatillisuuttaan.

Henkilö

x tuntee omat vahvuutensa ja kehittymisen kohteet ohjaustyössä sekä erilaisten menetelmien käytössä
x ottaa vastaan palautetta ohjattavilta ja hyödyntää tätä ohjaustyön, osaamisen ja ammatillisuuden kehittämisessään
x lisää osaamistaan aktiivisesti seuraamalla alan tutkimuksia ja osallistumalla keskusteluihin.