PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.
Oppimisympäristön tunnistaminen
Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.
Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto 2024
| Perusteen nimi | Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto |
|---|---|
| Määräyksen diaarinumero | OPH-4389-2023 |
| Koulutukset | Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto |
| Osaamisalat | Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala |
| Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala | |
| Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala | |
| Tutkintonimikkeet | Nuoriso- ja yhteisöohjaaja |
| Kommunikaation ja viittomakielen ohjaaja | |
| Lastenohjaaja | |
| Voimaantulo | 01.08.2024 |
| ePerusteet | https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/8516660/tiedot |
Organisaatio
Sovatek-säätiö työvalmennus
Toimintayksikkö
Sovatek-säätiö, vertaistoimintakeskus Kaista, Ahdinkatu 16, 40700 Jyväskylä
Yhteyshenkilöt
Jussi Suojasalmi, Toimitusjohtaja, 050 545 6863, jussi.suojasalmi@sovatek.fi
Anna-Mari Vesalainen, Projektityöntekijä, 0400 541 425, anna-mari.vesalainen@sovatek.fi
Marko Juntunen, Projektityöntekijä, 050 573 1191, marko.juntunen@sovatek.fi
Kotisivut ja sosiaalinen media
Kotisivut: http://www.sovatek.fi
Oppimisympäristö tunnistettu
30.06.2023
Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja
Susanna Uusitalo, Laatupäällikkö, KYT, PAIKKO
Kirsi Hiekkala, Koordinaattori, KYT, PAIKKO
Oppimisympäristöraportti päivitetty
06.06.2025
Oppimisympäristön kuvaus
Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus
Sovatek-säätiö on psykososiaalisen kuntoutuksen asiantuntija- ja yhteistoimintaorganisaatio, joka keskittyy päihde- ja mielenterveyshaittojen ehkäisyyn, hoitoon ja työllistymisen edistämiseen. Toimintamme tarkoituksena on ehkäistä syrjäytymistä, auttaa ja tukea yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa olevia sekä parantaa heidän tilannettaan. Pyrimme ehkäisemään ja vähentämään päihde- ja muita riippuvuusongelmia sekä edistämään työtoimintaa vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistämiseksi, kuntouttamiseksi ja kouluttamiseksi.
Tarjoamme erilaisia valmennuspalveluita, joiden tavoitteena on vahvistaa asiakkaan toiminta- ja työkykyä sekä lisätä asiakkaan osallisuutta ja vertaisuutta yksilö- ja ryhmänohjauksen keinoin. Työvalmennukseen voivat hakeutua työttömät henkilöt ja kuntoutujat, jotka tarvitsevat tukea toiminta- ja työkykynsä vahvistamiseen tai työhön, koulutukseen tai johonkin muuhun hänen elämäntilannettaan tukevaan palveluun hakeutumiseen. Tuotamme Jyväskylän kaupungille kuntouttavaa työtoimintaa ja sosiaalihuoltolain §27 ja §27e mukaista työtoimintaa. Meillä on myös nuorten työpaja ja etsivää nuorisotyötä. Lisäksi tuotamme seuraavia Kelan palveluita: Ammatillinen kuntoutusselvitys (Akse), Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus (Teak) ja Nuoren Elo -kuntoutuskurssit. Meillä on eri asiakasryhmien vertaistoimintaa sekä erilaisia hankkeita, joilla pyrimme edistämään ja tukemaan sosiaalista ja terveydellistä hyvinvointia.
Valmennuspalvelumme on suunnattu erityisesti työvalmennuspalveluita tarvitseville nuorille ja aikuisille. Valmentautujat voivat tulla työvalmennukseen joko starttivalmennukseen, toimintakykyä vahvistavaan palveluun, osallisuutta tukevaan palveluun tai työhön ja koulutukseen tähtäävään palveluun. Valmennuksessa huomioidaan asiakkaan tilanne ja hänen tavoitteisiinsa pääsyä tuetaan ohjauksella ja valmennuksen sisällöillä. Valmennus on tavoitteellista, eteenpäin pyrkivää ja valmentautujan valmiuksia kehittävää. Valmennustoiminnassa painottuu pitkäjänteinen ja tavoitteellinen työtoiminta, jonka tarkoituksena on parantaa asiakkaan vahvuuksien ja osaamisen tunnistamista.
Kaista on Sovatek-säätiön korvaushoitoasiakkaiden vertaistoimintakeskus. Kaista tarjoaa palvelujaan päihdeongelmaisille, rikostaustaisille sekä yhteiskunnasta syrjäytyneille henkilöille kulttuurin ja liikunnallisen toiminnan keinoin. Kaista järjestää asiakkailleen päihteetöntä virkistystoimintaa kuten yhteisiä retkiä ja tutustumista uusiin harrastusmahdollisuuksiin. Toimintaa järjestetään matalalla kynnyksellä tai kynnyksettömästi ja osallistuminen toimintaan on vapaaehtoista. Kaistan toiminnoissa ei voi asioida päihtyneenä. Asiakkaan kuntoutumisen edistyessä hänen on mahdollista siirtyä Sovatek-säätiön muihin valmennuspalveluihin niin halutessaan.
Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä
Vertaistoimintaryhmä Kaistan toiminnassa yhdistyvät osallisuus, hyvinvointia tukeva toiminta ja sosiaalinen vahvistuminen vertaistoiminnan ja valmentavan ohjauksen avulla. Asiakkaita rohkaistaan itseohjautuvaan yhteisölliseen toimintaan, jossa he saavat vapauden toteuttaa omaa luovuuttaan vertaistukiryhmässä, ja jonka toteuttamisesta he ottavat myös itse vastuuta. Vertaistoimintaryhmä Kaista tarjoaa turvallista vertaistukeen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa toimintaa, johon kuuluu mm. viikottaiset yhteisökokoukset, kulttuuritoimintaa, erilaisia ryhmiä, tutustumiskäyntejä ja retkiä. Lisäksi asiakkailla on mahdollista saada akupunktiota.
Erilaisia ryhmävalmennuksia ovat mm. erilaiset asiakkaiden elämää koskettavat teemat, kuten arjenhallinta, hyvinvointi, toimeentulo, vapaa-aika, kommunikointi ja vuorovaikutustaidot, koulutus ja työelämä ja digitaalinen osaaminen. Ryhmämuotoinen toiminta rakentuu asiakkaiden näkökulmasta, keskusteluun sekä ajatustenvaihtoon kannustaen. Toiminnassa vahvistetaan elämässä ja työssä tai opinnoissa tarvittavia perustaitoja sekä valmiuksia jatko-opintoihin ja elinikäiseen oppimiseen.
Vertaistoimintaryhmä Kaistalla on tunnistettu seuraavat Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon osat:
- Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
- Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan ohjaaminen
Toiminnan erityispiirteitä
Vertaistoimintakeskus Kaista sisältää vertaisryhmä Asema 78:n ja MahkuRecords musiikkistudion toiminnot. Se tarjoaa turvallista vertaistukeen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa toimintaa, johon kuuluu mm. päivittäiset yhteisökokoukset, itse tehty ruoka, liikunta-, musiikki-, kulttuuritoimintaa, erilaisia ryhmiä, tutustumiskäyntejä ja retkiä. Lisäksi asiakkailla on mahdollista saada akupunktiota. Kaistalla on oma MahkuRecords -musiikkistudio. Lisäksi vertaistoimintaryhmä Kaistalla voi harrastaa liikuntaa, kuten kävelyfutista tai frisbeegolfia.
Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät
Vertaistoimintakeskus Kaistalla on tällä hetkellä tarjolla oppimisympäristöt Ahdinkadun ja Piippukadun toimipisteissä. Mahku-records –musiikkistudio sijaitsee Piippukadun toimipisteessä. Kaistan vertaistoimintakeskuksen Ahdinkadun toimipisteessä käytössä on huoneisto, jossa keittiönurkkaus, työhuoneita, ryhmätiloja ja bänditila. Tiloissa on mahdollisuus erilaisiin yksilö- ja ryhmätöihin. Näissä tiloissa on alakohtaisia työvälineitä, koneita ja laitteita. Lisäksi vertaistoimintaryhmä Kaistalla voi harrastaa liikuntaa, kuten kävelyfutista tai frisbeegolfia lähialueen urheilu- ja liikuntapaikoissa.
Ryhmissä käsitellään erilaisia asiakkaiden elämää koskettavia teemoja, kuten arjenhallinta, päihteet, toimeentulo, vapaa-aika, kommunikointi ja vuorovaikutustaidot, koulutus ja työelämä ja digitaalinen osaaminen. Ryhmämuotoinen toiminta rakentuu asiakkaiden näkökulmasta, keskusteluun sekä ajatustenvaihtoon kannustaen. Varsinaista yksilövalmennusta ei ole, mutta tarvittaessa on mahdollista saada ohjausta henkilökohtaisten keskustelujen avulla sekä ohjausta muiden palveluiden piiriin.
Henkilöstöresurssit
Vertaistoimintakeskus Kaistalla työskentelee 3 projektityöntekijää; yrittäjyys-mediamuusikko (YAMK), sosionomi ja sairaanhoitaja, joilla kaikilla on kokemusta päihdekuntoutuksesta. Yrittäjyys-mediamuusikko on lisäksi toiminut eri bändikokoonpanoissa ja bändileaderina. Näiden lisäksi käytettävissä on laaja joukko Sovatek-säätiön ammattilaisia: psykologi, kasvatustieteen maisteri, sosionomeja, kuntoutuksen ohjaajia, ammatillisia opettajia, ammatillinen erityisopettaja, opinto-ohjaajia, työhönvalmentajia, mielenterveys ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon suorittaneita ja psykiatriseen hoitoon erikoistunut sairaanhoitaja.
Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)
1 - 30
Referenssit
Muuta
Sovatek-säätiön työvalmennuksen toimialalla työskentelee kaksi Paikko-asiantuntijaa, joista toinen toimii myös Nuorten työpajatoiminnan aluekoordinaattorina Keski-Suomessa.
Kuvat
Tutkinnon muodostuminen
Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.
Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat
x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalallax Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen
- Nuoren kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen
x Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
- Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala
Pakolliset tutkinnon osat
x Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla- Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
Valinnaiset tutkinnon osat
- Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö- Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien työympäristössä
- Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala
- Pakolliset tutkinnon osat
- Suomalaisella viittomakielellä toimiminen
- Kommunikointikeinojen käyttö vuorovaikutuksen edistämisessä
- Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen
- Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan oppijan oppimisen ohjaaminen
- Valinnaiset tutkinnon osat
- Ikääntyvien toiminnan ohjaaminen
- Ilmaisun ohjaaminen
- Kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen ohjaaminen
- Kommunikoinnissa tukea tarvitsevan aikuisen itsenäisen suoriutumisen ohjaaminen
- Koulunuorisotyössä toimiminen
- Kuurosokeiden ja näkövammaisten asiakkaiden toiminnan ohjaaminen
x Liikkumisen ohjaaminen
x Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
x Tukea tarvitsevien ohjaaminen
x Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan ohjaaminen
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Yrityksessä toimiminen
Tutkinnon osat
Osaamisen arviointi
Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit
Henkilö- toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
- toimii yhteistyökykyisesti
- tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
- hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
- muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti
Ammattitaitovaatimukset
Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):
Ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla
Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen
Henkilö
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
- noudattaa lastensuojelulain mukaista ilmoitusvelvollisuutta
x tuntee ja osaa toimia sosiaalihuoltolain huoli-ilmoituksen mukaisesti
x noudattaa ammattieettisiä ohjeita ja sopimuksia
x noudattaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia sekä lastenoikeuksien sopimusta
x kohtaa moninaisuutta kunnioittavasti ja luontevasti
x ottaa toiminnassaan huomioon yksilön itsemääräämisoikeuden
Ammatillinen vuorovaikutus
Henkilö
x kommunikoi asiallisesti ja selkeästi huomioiden asiakkaan tarpeet
x käyttää dialogisuutta vuorovaikutuksessa
x käyttää ja huomioi sanatonta viestintää tilanteen edellyttämällä tavalla
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaan erilaisia tunteita
x hyödyntää tietoa tunteiden merkityksestä vuorovaikutustilanteissa
x luo myönteistä, kannustavaa ja turvallista ilmapiiriä
x kannustaa asiakkaita yhteistyöhön
x antaa ja ottaa vastaan kannustavaa ja kehittävää palautetta
x ottaa vuorovaikutustilanteessa huomioon asiakkaan kielellisen, kulttuurisen ja katsomuksellisen taustan
x keskustelee työyhteisössä arvojensa ja ennakko-oletustensa vaikutuksista vuorovaikutustilanteissa
Hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtiminen
Henkilö
x toimii ensiaputilanteissa
x toimii hygieniaohjeistuksen mukaisesti
x huomioi asiakkaiden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia tarpeita
x ottaa toiminnassaan huomioon asiakkaiden ruokavaliot
- toteuttaa lääkehoitosuunnitelmaa työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
Kasvatus- ja ohjausalan työtehtävissä työskentely
Henkilö
x työskentelee työpaikan arvojen ja tavoitteiden mukaisesti
x käyttää työssään tietoa suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta
x työskentelee työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x huomioi työskentelyssään työympäristön muita ammattiryhmiä ja heidän vastuualueitaan
x työskentelee työpaikan työsuunnitelman ja päiväjärjestyksen mukaisesti
x osallistuu kokoukseen työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x käyttää työssään kasvuun, kehitykseen ja elämäkulkuun liittyvää tietoa
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellista päivittäistä toimintaa
x käyttää kasvatus- ja ohjausalan välineitä ja ohjaustapoja
x ottaa työssään huomioon asiakkaan vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita sekä mahdollistaa onnistumisen kokemuksia
x mahdollistaa työssään asiakkaiden osallisuuden
Työelämätaidot
Henkilö
x noudattaa työaikoja
x huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan
x pukeutuu työpaikan ohjeiden mukaisesti
x noudattaa työntekijän oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuita
x noudattaa työympäristön työsuojelumääräyksiä
x huolehtii työkyvystään ja työhyvinvoinnistaan
x kertoo ammatillisen kasvun tavoitteistaan
Yksilön, ryhmän ja yhteisön ohjaaminen
Ohjaajana toimiminen
Henkilö
x toimii työympäristön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti
x toimii ohjattavien kanssa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaan
x kohtaa ohjattavat yksilöinä ja ryhmän jäseninä kuunnellen ja kunnioittaen
x laatii ohjattavien kanssa toiminnalle periaatteita ja sääntöjä
x työskentelee ohjattavien kanssa osallisuuden periaatteiden mukaisesti
x edistää ohjattaviensa sosiaalisten taitojen kehittymistä
x toimii kestävän kehityksen toimintaperiaatteiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa ohjattavan ryhmän kehitysvaiheesta
x soveltaa ohjaustilanteissa tietoa ryhmädynamiikasta
x käyttää tietoa yhteisöohjaamiseen liittyen
x toimii hyödyntäen tietoa yleisimmistä kasvun ja tuen tarpeista
Ohjauksen menetelmien käyttäminen
Henkilö
x suunnittelee ja toteuttaa retken työyhteisön käytänteiden mukaan
x suunnittelee ja toteuttaa tapahtuman työyhteisön käytänteiden mukaan
x huomioi esteettömyyden ja saavutettavuuden
x suunnittelee ja toteuttaa toimintaa huomioiden esteettisyyden ja viihtyvyyden
x osaa valita ohjaustyössään keskeiset välineet ja materiaalit ja laatii ohjaussuunnitelman
x ottaa toiminnassaan huomioon ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia ja toimijoita
x edistää ohjattavien omaehtoista harrastamista ja innostaa heitä hyvinvointia edistävään vapaa-ajan toimintaan
x hyödyntää tietoa leiri- ja retkitoiminnan keskeisistä periaatteista
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin
x käyttää digitaalisia toimintaympäristöjä työyhteisön käytänteiden mukaisesti
Projektityössä toimiminen
Henkilö
x suunnittelee ja toteuttaa projektimaisen työn työpaikan käytänteiden mukaan
x osaa valita tarkoituksenmukaiset ja monipuoliset menetelmät, välineet ja materiaalit projektimaiseen työhön
x hyödyntää tietoa projektityöhön liittyvästä talouden suunnittelusta
x arvioi projektin onnistumista asetettujen tavoitteiden mukaan
Turvallisuus ohjaustyössä
Henkilö
x huomioi toiminnassaan ohjattavien tavallisimmat sairaudet
x huomioi toiminnassaan ohjattavien tuen tarpeet
x osaa toimia ennaltaehkäisevästi liittyen turvallisuuteen
x osaa nimetä työhön liittyviä fyysisiä ja psyykkisiä riskejä
x hyödyntää tietoa turvallisuusmääräyksistä ja työturvallisuudesta työpaikan säädösten ja määräysten mukaisesti
x hyödyntää tietoa pelastussuunnitelmasta
x laatii suunnittelemaansa ohjauskokonaisuuteen turvallisuussuunnitelman
x hyödyntää tietoa työkyvyn ylläpitämisestä
Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen
Toimintaohjeiden mukaan toimiminen
Henkilö
x kirjaa tarvittavat asiat työympäristön dokumentointijärjestelmään työpaikan käytänteiden mukaan
x hyödyntää tietoa kirjaamisen ja dokumentoinnin merkityksestä työssään
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
Yhteisöllisyyden tukeminen
Henkilö
x hyödyntää tietoa yhteisöllisyyden merkityksestä
x toimii ohjattavien kanssa tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti ja moninaisuutta kunnioittaen
x käyttää tietoa ennaltaehkäisyn merkityksestä ohjaustyössä ja työskentelee ennaltaehkäisevällä työotteella
x työskentelee edistäen ohjattavien arjen- ja elämänhallintaa
x ehkäisee ohjauksellisin keinoin yksinäisyyttä
x käyttää tietoa ohjattavan lähiverkoston merkityksestä
x hyödyntää tietoa syrjäytymiskehityksestä ja syrjäytymisestä
x hyödyntää tietoa radikalisoitumisen prosessiin liittyen
Sosiaalinen vahvistaminen ja osallisuus ohjaustyössä
Henkilö
x hyödyntää tietoa erilaisista riippuvuuksista
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen ohjauskokonaisuuden sosiaalisen vahvistamisen sekä osallisuuden näkökulmasta
x työskentelee hyödyntäen tietoa osallisuudesta
x käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja sekä selkokieltä
x hyödyntää vertaistoiminnan mahdollisuuksia
x työskentelee vahvistaen ohjattavien itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja
x antaa kasvatuksellista palautetta ohjattavilleen
x toimii ohjaustyössä tunnistaen epäasiallista käyttäytymistä ja puuttuu siihen toimintaohjeiden mukaisesti
x hyödyntää tietoa kotouttamisen merkityksestä ja maahanmuutosta
Palveluohjaus ja ohjattavien tukeminen vaikeissa elämäntilanteissa
Henkilö
x tuntee oman työympäristön eri ammattiryhmiä ja vastuualueita
x osallistuu työtehtävänsä mukaisesti yhteistyöverkostoon ja tiedostaa moniammatillisen työn merkityksen
x tekee palveluverkostosta kuvauksen ohjattavan näkökulmasta
x hyödyntää tietoa digitaalisista ohjaus- ja neuvontapalveluista
x käyttää tietoa äkillisen kriisin vaiheista
x osaa toimia työympäristön toimintamallien mukaisesti kriisitilanteissa
Turvallisuus ja kehittyminen ohjaustyössä
Henkilö
x osaa erottaa ammatilliset toimintatavat henkilökohtaisista toimintatavoista
x keskustelee työtilanteista työyhteisössä
x toimii omien voimavarojensa rajoissa ja huolehtii omasta työssä jaksamisestaan
Liikkumisen ohjaaminen
Liikkumista ohjaavien suositusten, asiakirjojen ja tavoitteiden noudattaminen
Henkilö
x noudattaa toimintaympäristön turvallisuusohjeita
x ennakoi vaaroja ja riskitekijöitä
x huolehtii liikkumisen esteettömyydestä, saavutettavuudesta ja sukupuolesta riippumattomista osallistumismahdollisuuksista työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
Liikunnan ja liikkumisen ohjaaminen
Henkilö
x suunnittelee ja toteuttaa tavoitteellisen liikunnallisen kokonaisuuden
x huomioi toiminnassa asiakkaiden kehityksen ja yksilöllisiä tarpeita
x hyödyntää toiminnassa asiakkaiden toiveita ja liikunnallisia vahvuuksia
x kannustaa asiakkaita osallisuuteen ja vaikuttamiseen
x käyttää liikunnan ja liikkumisen ohjaamiseen soveltuvia menetelmiä ja ohjaustapoja
x käyttää liikuntavälineitä ja opastaa liikuntavälineiden käytössä
x valitsee yhdessä asiakkaan kanssa hänelle soveltuvia tapoja liikkua
x edistää asiakkaiden liikunnallisia taitoja
x ohjaa turvalliseen liikkumiseen
x toimii kannustavassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa
x antaa palautetta sekä pyytää palautetta toiminnastaan
Liikkumiseen innostava ympäristö
Henkilö
x huolehtii liikkumisen esteettömyydestä työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x kannustaa ja rohkaisee omaehtoiseen ja spontaaniin liikkumiseen
x tarjoaa toimintaideoita, välineitä ja ympäristöjä omaehtoisen liikkumisen tueksi
x käyttää digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä liikkumisen innoittajana
x luo toiminnallaan liikuntaan innostavaa ja kannustavaa ilmapiiriä
x keskustelee liikkumiseen liittyvistä asenteista työyhteisössä
x osallistuu liikkumista edistävien käytäntöjen kehittämiseen yhteistyössä työyhteisön kanssa
Liikunnallisen elämäntavan ja hyvinvoinnin edistäminen
Henkilö
x tarjoaa myönteisiä kokemuksia liikkumisesta erilaisille liikkujille
x kannustaa vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x tarjoaa ideoita ja virikkeitä liikunnalliseen elämäntapaan
x ohjaa asiakkaita tutustumaan erilaisiin liikuntamahdollisuuksiin
x edistää asiakkaan toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia liikunnan avulla
x keskustelee asiakkaiden kanssa liikunnan hyvinvointivaikutuksista
x keskustelee asiakkaiden kanssa unen, ravinnon ja palautumisen hyvinvointivaikutuksista
Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
Toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen ja turvallisuus
Henkilö
x noudattaa työssään turvallisuuteen liittyviä ohjeita ja määräyksiä
x laatii turvallisuussuunnitelman ja toimii sen mukaisesti
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvaohjeita
x ohjaa asiakkaita toimimaan jokaisenoikeuksia ja retkietikettiä noudattaen
x huomioi luonto- ja elämystoiminnan ympäristövaikutukset ja edistää luonnonsuojelua
Luonto- ja elämystoiminnan suunnitteleminen
Henkilö
x toimii luontoarvoja kunnioittaen ja noudattaa kestävän kehityksen periaatteita
x valitsee monipuolisia luonto- ja elämystoiminnan menetelmiä ja välineitä huomioiden vuodenajat, sääolosuhteet, luonnon elementit ja luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnille
x mukauttaa ohjauksen toimintaympäristöön ja ottaa huomioon ryhmän osallistujien psyykkiset ja fyysiset valmiudet sekä sosiaaliset tarpeet
x käyttää tietoa luonnon merkityksestä voimavarojen antajana ja hyvinvoinnin edistäjänä
x valitsee, käyttää ja opastaa käyttämään erilaisia tarkoituksenmukaisia välineitä, tarvikkeita ja varusteita
x käyttää toiminnassaan monipuolisesti luonnon oppimisympäristöjä
Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen
Henkilö
x ohjaa luonto- ja elämystoimintaa asiakkaiden tarpeet ja kiinnostuksen kohteet huomioon ottaen
x suunnittelee ja ohjaa osallistujan tai ryhmän kehitystasolle soveltuvaa seikkailukasvatusta
x seuraa asiakkaiden toimintakykyä ja ennakoi tilanteita
x huoltaa välineitä ja varusteita tarpeen mukaan
x valmistaa retkiruokia ohjattavien kanssa ikätason huomioiden
x käyttää suunnistus- ja paikantamisvälineitä ja opastaa ohjattavia niiden käytössä ikätason huomioiden
x ohjaa asiakkaita kasvi- ja eläinlajien tunnistamisessa
Tukea tarvitsevien ohjaaminen
Ammattieettisyys ja toimintaa ohjaavan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden noudattaminen
Henkilö
x noudattaa alan arvopohjaa ja ammattieettisiä ohjeita
x toimii yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaisesti
x ottaa toiminnassaan huomioon yksilön itsemääräämisoikeuden
x ottaa toiminnassaan huomioon inkluusion periaatteet
x edistää moninaisuutta kunnioittavaa ilmapiiriä
x noudattaa toimintaympäristön turvallisuusohjeita ja luo turvallista ilmapiiriä
x ehkäisee kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa sekä puuttuu niihin työympäristön ohjeiden mukaisesti
x noudattaa salassapito-, vaitiolo-, tietosuoja- ja tietoturvallisuusohjeita
x huolehtii esteettömyydestä ja saavutettavuudesta työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
Tukea tarvitsevien asiakkaiden hyvinvoinnin, itsetunnon ja vuorovaikutuksen vahvistaminen
Henkilö
x käyttää toiminnassaan tietoa erilaisista tuen tarpeista ja lahjakkuuksista asiakkaan tarpeiden mukaisesti
x toimii asiakkaan tuen toteuttamisen suunnitelman ja tavoitteiden mukaisesti
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden osallisuutta
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita tunnistamaan vahvuuksiaan, kiinnostuksen kohteitaan ja yksilöllisiä tarpeitaan
x kannustaa tukea tarvitsevia asiakkaita vertaissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen
x tukee ja edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden kommunikointia ja vuorovaikutusta
x mahdollistaa tukea tarvitsevien asiakkaiden tasavertaisen osallistumisen toimintaan
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden kehitystä, oppimista ja hyvinvointia päivittäisissä toiminnoissa sensitiivisesti
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita arjen taidoissa ja itsesäätelyssä
x ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita turvataidoissa
x edistää tukea tarvitsevien asiakkaiden mielen hyvinvointia
x mukauttaa toimintaansa ja vaatimuksiaan tukea tarvitsevan asiakkaan tarpeen ja tilanteen mukaisesti työyhteisössä sovitulla tavalla
Tavoitteellisen toiminnan suunnittelu ja toteutus
Henkilö
x huomioi toiminnassa tukea tarvitsevien asiakkaiden kehityksen ja yksilölliset tarpeet
x hyödyntää toiminnassa tukea tarvitsevien asiakkaiden vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita
x mahdollistaa onnistumisen kokemuksia tukea tarvitseville asiakkaille
x toimii kannustavassa vuorovaikutuksessa tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa
Tuen toteuttamisen menetelmät ja välineet
Henkilö
x käyttää tuen toteuttamisen menetelmiä, välineitä ja ohjaustapoja työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x valitsee sopivia menetelmiä ja välineitä yhdessä tukea tarvitsevan asiakkaan kanssa ja työtiimin kanssa
x noudattaa toimintaympäristön struktuuria tukea tarvitsevan asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaisesti
x vahvistaa tukea tarvitsevien asiakkaiden eri aistikanavien käyttöä
x käyttää puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia
Monialainen yhteistyö
Henkilö
x osallistuu monialaiseen yhteistyöhön työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
x osallistuu tuen tarpeen arviointiin sekä toimintatapojen suunnitteluun ja kehittämiseen yhteistyössä työtiimin kanssa
x käyttää työssään tietoa tuen palveluista työnkuvansa ja vastuidensa mukaisesti
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan ohjaaminen
Yhdistystoiminnassa työskenteleminen
Henkilö
x omaksuu järjestön toimintaperiaatteet ja toimii niiden mukaisesti työssään
x työskentelee ymmärtäen kolmannen sektorin toimijoiden organisaatiorakenteen
x osaa kertoa olemassa olevista järjestöjen rahoituslähteistä työympäristön organisaation näkökulmasta
x hyödyntää tietoa järjestöjen merkityksestä demokraattisina toimijoina
x osaa kertoa kansalaistoiminnan roolista suomalaisessa yhteiskunnassa
x innostaa demokraattiseen kansalaistoimintaan
x ottaa huomioon aikatauluihin liittyvät riskit ja pystyy mukautumaan muutoksiin
Vapaaehtoistyön ohjaaminen
Henkilö
x käyttää tietoa vapaaehtoistyön periaatteista ja merkityksestä
x suunnittelee ja ohjaa vapaaehtoistyötä tavoitteellisesti ja toimintaympäristön arvojen mukaisesti
x markkinoi toimintaa hyödyntäen tietoa markkinoinnista
x motivoi ja rekrytoi uusia henkilöitä osallistumaan toimintaan
x innostaa ja motivoi toiminnassa olevia henkilöitä osallistumaan ja sitoutumaan toimintaan
x hyödyntää tietoa vapaaehtoistyön merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille ja yhteiskunnalle
x työskentelee hyödyntäen ja perustellen vapaaehtoistyön mahdollisuuksia työssään
x työskentelee tiedostaen vapaaehtoisten hyvinvoinnista huolehtimisen merkityksen
x hyödyntää tietoa vertaistuen merkityksestä vapaaehtoistyössä


