Paikko - vihreä logopallo.

Ankkuri-valmennus Liiteri

Yhteiskunnallinen yritys -logo.
Perustiedot Oppimisympäristön kuvaus Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon osat

PAIKKO®
Oppimisympäristön tunnistamisraportti

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla.

Oppimisympäristön tunnistaminen

Tämän oppimisympäristön tunnistaminen on toteutettu PAIKKO®-järjestelmän mukaisesti. Tunnistustyön on suorittanut ulkopuolinen asiantuntija, jolla on riittävä asiantuntemus ammatillisen tutkinnon perusteesta.

Valtakunnallista PAIKKO®-järjestelmää hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki. PAIKKO-järjestelmän työkaluja ovat Oppimisympäristöjen raportit ja Osaamistodistus. Toimintamallin kehittämistyö aloitettiin vuosina 2012–2018 toteutetuissa ESR–hankkeissa.

Taideteollisuusalan perustutkinto 2023

Perusteen nimiTaideteollisuusalan perustutkinto
Määräyksen diaarinumeroOPH-4159-2022
KoulutuksetTaideteollisuusalan perustutkinto
OsaamisalatJalometallialan osaamisala
Puusepänalan osaamisala
Saamenkäsityön osaamisala
Soitinrakennusalan osaamisala
Käsityön ohjaustoiminnan osaamisala
Verhoilualan osaamisala
Kello- ja mikromekaniikanalan osaamisala
Restaurointialan osaamisala
Sisustusalan osaamisala
Tuotteen valmistuksen osaamisala
Metalliseppäalan osaamisala
TutkintonimikkeetKelloseppä
Mikromekaanikko
Artesaani
Voimaantulo01.08.2023
ePerusteethttps://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/7599352/tiedot

Organisaatio

Kuhmon kaupunki

Toimintayksikkö

Ankkuri-valmennus Liiteri, Piilolantie 47, 88900 Kuhmo

Yhteyshenkilöt

Olli Kilpeläinen, Työvalmentaja, 044 725 5414, olli.kilpelainen@kuhmo.fi

Ritva Juntunen, Nuorisopalveluvastaava, 044 725 5246, ritva.e.juntunen@kuhmo.fi

Mika Heikkinen, yksilövalmentaja, 044 710 5108, mika.heikkinen@kuhmo.fi

Kotisivut ja sosiaalinen media

Kotisivut: https://www.kuhmo.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/nuoriso/ankkuri/

Oppimisympäristö tunnistettu

11.09.2019

Ulkopuolinen oppimisympäristön tunnistaja

Aapo Mikkonen, Laatu- ja koulutuspäällikkö, Kuhmo Oy / ammatillinen opettaja Kainuun ammattiopisto, Oppilaitoksen edustaja

Oppimisympäristöraportti päivitetty

19.12.2023

Oppimisympäristön kuvaus

Organisaation ja työ- ja toimintaympäristön kuvaus

Kuhmon työpaja on perustettu tammikuussa 1987. Työpajan nimi muuttui vuoden 2019 alussa Ankkurivalmennukseksi.
Ankkuri-valmennus tarjoaa alle 29-vuotiaille laadukasta monipuolista ja mielekästä tekemistä sekä tukea urasuunnittelulle ja työelämän sääntöihin tutustumista.
Koulutetuille nuorille Ankkuri-valmennus tarjoaa ensi kosketuksen työelämään ja mahdollisuuden pitää yllä ammattitaitoa.
Työtehtävien lisäksi Ankkuri-valmennuksessa on lyhytkoulutuksia nuorille.

• Ankkurissa toimii kaksi työvalmentajaa, yksilövalmentaja ja yksi etsivän nuorisotyön työntekijä, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä.
• Valmentautujien määrä vuodessa on noin 20–30 henkilöä.
• Valmentajien koulutuspohja: Kone- ja tuotantotekniikan insinööri, Konepuuseppä ja Ompelija.
• Ankkuri-valmennus tekee yhteistyötä muun muassa Kelan, Kainuun soten, TE- toimiston, Terva-asuntojen, Nuotta-valmennuksen ja perusopetuksen kanssa.
• Ankkuri-valmennuksesta voi saada osaamistodistuksen oman osaamistason perusteella.

Miten tunnistetut tutkinnon osat/ammattitaitovaatimukset toteutuvat käytännön työtehtävissä

Toiminnassa toteutuvat monipuolisesti Taideteollisuusalan perustutkinnon tässä raportissa kuvattuihin tutkinnon osiin ja ammattitaitovaatimuksiin liittyvät tehtävät.
Pajan tuotteet, palvelut ja työtehtävät:
Liiterissä työt jakaantuvat useaan osa-alueeseen: valmistetaan pientuotteita puusta, tehdään erilaisia pintakäsittelytehtäviä ja kunnostetaan huonekaluja.
Liiteri tarjoaa myös asiakastilaustöitä.
Pintakäsittelyaineina ovat erilaiset maalit, lakat, öljyt ja vahat, joita levitetään siveltimellä, telalla ja maaliruiskulla.

Toiminnan erityispiirteitä

Pääsääntöisesti Ankkuri-valmennukseen tullaan ilman pohjakoulutusta. Valmennuksessa valmentautujalle annetaan mahdollisuuksia kokeilla omia mielenkiinnon kohteita tuetussa työympäristössä.
Liiterissä puu- ja pintakäsittelyalan töitä opetellaan omien edellytysten mukaisesti. Valmentautujat pääsevät jakson aikana työskentelemään monissa erilaisissa työtehtävissä.
Valmennusjakson aikana voidaan toteuttaa yritysvierailuja, suorittaa lyhytkoulutuksia ja osallistua Nuotta-valmennukseen.

Tilat/laitteet/palvelut/menetelmät

Pajan fyysinen työympäristö
Liiterin konesalissa on vannesaha, sirkkeli, katkaisusaha, oiko- / tasohöylä, puusorvi ja maalaamotila. Maalaamossa on ruiskumaalausmahdollisuus.
Puupuolen kalustoon kuuluvat mm. seuraavat laitteet:
▪ Akkuepäkeskopyöröhiomakone Makita DBO 180
▪ Akkuporakone Makita DDF 480
▪ Akkuporakone Makita DHP 4842
▪ Askartelusaha Gern
▪ Epäkeskopyöröhiomakone 3Kpl Boch PEX 400 AE
▪ Epäkeskopyöröhiomakone Makita BO 6030
▪ Epäkeskotasohiomakone Dremel
▪ Katkaisusirkkeli Milwaukee MS 216 SB
▪ Käsihöylä Makita 1911 B
▪ Käsijyrsin Einhell EOF 850 SP
▪ Käsijyrsin Makita RP 111C
▪ Käsisirkkeli AEG
▪ Maaliruisku De Vilbiss FLG-5 alasäiliö
▪ Maaliruisku De Vilbiss FLG-5 yläsäiliö
▪ Monikaraporakone Masterwood 23K
▪ Nauhahiomakone
▪ Nauhahiomakone Makita 9032
▪ Nauhahiomakone Makita 9910
▪ Pistosaha AEG
▪ Pistosaha Boch PST 650 PE
▪ Pistosaha Makita DJV 180
▪ Puusorvi Hobbymat variant
▪ Pylväsporakone Rexon DP-330A31
▪ Pöytäsirkkeli Bernardo Basic 2800
▪ Pöytäsirkkeli Scheppach TS 4010
▪ Vannesaha Raute
▪ Vannesaha Woodtec XW 002
▪ Yhdistelmähöylä Sicar
3D tulostin Alta silhouette

Henkilöstöresurssit

Liiterissä on yksi työvalmentaja ja lisäksi koko Ankkuri–valmennuksen yksilövalmentaja.

Valmentautujien/ohjattavien määrä työyksikössä (min-max)

1 - 5

Referenssit

Muuta

Kuvat

Tutkinnon muodostuminen

Oppimisympäristössä on mahdollista hankkia osaamista rastitetuista tutkinnon osista.

Pakolliset tutkinnon osat

- Tuotteistaminen ja osaamisesta viestiminen

Jalometallialan osaamisala
Artesaani
Pakolliset tutkinnon osat

- Jalometallialan tuotteen tai kaiverrustyön valmistaminen

Valinnaiset tutkinnon osat

- Asiakaspalvelun ja myyntityön toteuttaminen
- Asiakastyön suunnittelu ja toteuttaminen
- Erikoistuminen taideteollisuusalalla
- Huoltaminen taideteollisuusalalla
- Korjaaminen taideteollisuusalalla
- Kulttuurilähtöinen tuotteistaminen
- Malliston suunnittelu ja toteuttaminen
- Myyntitapahtuman toteuttaminen
- Palvelun suunnittelu ja toteuttaminen
- Sisällön tuottaminen digitaaliseen ympäristöön
- Tilan stailaaminen
- Verkkokauppaympäristössä toimiminen
- Tuotantoprosessin suunnittelu ja toteuttaminen taideteollisuusalalla
- Työskentely teollisessa tuotantoprosessissa
- Uusien tuotantomenetelmien soveltaminen valmistukseen
- Visuaalinen myyntityö
- Huippuosaajana toimiminen
- Ilmastovastuullinen toiminta
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen
- Yrityksessä toimiminen
- Yritystoiminnan suunnittelu
- Käsityötaidon ohjaaminen
- Metallisepänalan tuotteen valmistaminen
x Puusepänalan tuotteen valmistaminen
- Restaurointi
- Sisustusprojektin toteuttaminen
- Soittimen rakentaminen
- Tuotteen, tilan tai palvelun suunnittelu ja valmistaminen
- Tuotteen valmistaminen lasinpuhallusverstakossa
- Verhoilu

Kello- ja mikromekaniikanalan osaamisala
Kelloseppä
Pakolliset tutkinnon osat

- Kellon tai mikromekaanisen laitteen valmistaminen
- Kellon tai mikromekaanisen laitteen huoltaminen ja korjaaminen
- Erikoistuminen kellosepän työhön

- Erikoistuminen mikromekaanikon työhön

- Saamenkäsityötuotteen valmistaminen

Tutkinnon osat

Osaamisen arviointi

Perustutkintojen yleiset arviointikriteerit

Henkilö
  • toteuttaa työn ohjeiden mukaisesti
  • toimii yhteistyökykyisesti
  • tarvitsee joissakin tilanteissa lisäohjeita
  • hyödyntää työssä tarvittavaa perustietoa
  • muuttaa toimintaansa saamansa palautteen mukaisesti

Ammattitaitovaatimukset

Ammattitaitovaatimukset voidaan saavuttaa seuraavilta osin (rastitettu):

Puusepänalan tuotteen valmistaminen

Puusepänalan tuotteen suunnittelu

Henkilö

x hankkii tietoa alan kulttuurista, historiasta, muotoilusta, tyyleistä ja ajan ilmiöistä sekä hyödyntää niitä suunnittelussa
x seuraa alan kehitystä ja huomioi kestävän kehityksen merkityksen toiminnassa
x tunnistaa ammattialan yleisimpiä puumateriaaleja ja niiden ominaisuuksia
x tunnistaa ammattialan yleisimpiä levymateriaaleja ja niiden ominaisuuksia
x kartoittaa asiakkaan tarpeet
x suunnittelee esteettisesti ja teknisesti toimivan puusepänalan tuotteen asiakkaan tarpeiden mukaan
x suunnittelee tuotteeseen soveltuvat rakenteet, mitoitukset ja liitokset
x laatii tuotteesta työpiirustukset käyttäen ammattialalle tyypillisiä ohjelmia
x tekee tarvittavia mallinnuksia suunnittelun havainnollistamiseksi
x laatii suunnitelman työn toteutuksesta
x laatii alustavan kustannusarvion tuotteelle
x esittelee asiakkaalle eri toteutus- ja materiaalivaihtoehtoja
x noudattaa ohjeita tietoturvasta, immateriaalioikeuksista, tietosuojasta ja salassapitovelvollisuudesta
x käyttää alan ammattisanastoa

Puusepänalan tuotteen valmistaminen

Henkilö

x noudattaa sovittuja aikatauluja ja työaikoja sekä sopii mahdollisista muutoksista
x valmistaa laaditun suunnitelman ja asiakkaan tarpeiden mukaisen tuotteen laatuvaatimukset huomioiden
x käyttää työhön soveltuvia työmenetelmiä, -välineitä, koneita ja laitteita
x valitsee materiaaleja huomioiden työn erityispiirteet ja esteettisyyden
x valitsee tuotteeseen soveltuvat pintakäsittelyaineet ja pintakäsittelee tuotteen
x minimoi jätteen synnyn sekä lajittelee ja kierrättää ylijäämät kiertotaloutta edistäen
x säätää ja huolehtii käytettävistä työvälineistä, koneista ja laitteista
x luovuttaa tuotteen asiakkaalle
x laskee toteutuneet kustannukset
x dokumentoi työskentelyään digitaalisesti tai muulla alalle soveltuvalla menetelmällä

Työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta huolehtiminen

Henkilö

x toimii osana työyhteisöä arvostaen omaa ja muiden työtä 
x noudattaa työturvallisuusohjeita ja -säädöksiä
x käyttää työskentelyssä tarvittavia henkilönsuojaimia
x tunnistaa ja ennakoi työturvallisuusriskejä ja estää vaaratilanteita
x huolehtii työympäristön turvallisuudesta ja viihtyisyydestä
x huolehtii työhyvinvoinnistaan ja käyttää ergonomisia työasentoja